Elämän pienet ilot
Miten puut jaksavatkin ja viitsivätkin kasvattaa aina uudet lehdet ja juuri kun on saanut kaiken valmiiksi, tulee syksy ja tuhoaa valmiin ja täydellisen kauniin työn. Mistä ne saavat sen kaiken energian. Ai niin, tosiaan, niistä pudottamistaan lehdistä ja auringosta ja sateesta. Siis ihan samoista asioista kuin ihminenkin. Kun oppisikin ottamaan opikseen, ammentamaan voimansa jälkeensä jättämistä asioista. Siinähän se on yksi tärkeimmistä oppiaineista elämänkoulussa. Eilen syksy vielä viimeisillä voimillaan leväytti kauneimmat värinsä auringon kirkastamina näytille kuin uhmallaan kertoen, että sisältöä on, ei olla kyykyssä vielä.
Yksi suosikkikirjoittajistani Elämätön, jonka tarinoita olen kaivannut elokuun kuudennesta päivästä alkaen, jolloin hän katkaisi polkkauspisteensä kirjoituskoneesta sähköt, nosti sympaattista päätään yllättäen Misun kommenttilaatikosta. Iloni oli suuri, kun löysin saman miehen seisomassa Hyväksyttävän sisällön sanojen takana. Etsin sitä paukauttaakseni, mutta ei ollut, eikä taida olla näissä uutukaisissakaan vielä. No, onhan kirjanmerkit.
Maanantaiaamuun herääminen on aina yhtä nahkeaa mutta tänä aamuna jo parin sekunnin aivotyhjäkäynnin jälkeen muistin, että minullahan on lauantaina ostetut hame, pusero ja kengät. Uudet vaatteet pitäisi aina säästää maanantaiaamuiksi. Hienoa on se.
Bussissa takanani käytiin leppoisaa keskustelua avantouinnin terveellisyydestä, pohdittiin talven tuloa, mietittiin renkaiden vaihtoa, lohkolämmittimien etuja, bensankulutusta, ajotietokoneita, ABS-jarruja, formuloiden kulutusta ja vanhojen autojen etuja. Toisen poistuessa aikaisemmalla pysäkillä taputti hän toveriaan hellyttävästi olkapäälle, sanoi että pärjäile ja katsoi mukavasti hymyillen silmiin. Molemmat olivat noin kymmenvuotiaita poikia.
Jälkipuheet
Hyväksyttävän sisällön ilmoitus oli tippunut pöydän ja patterin väliin, mutta nyt sekin on pamautettavissa.
Maanantait syövät ihmistä.
Vai on sielläkin tehtaalla maanantaikappaleita. Mutta hyvä että löytyi. Kohta paukahtaa.
Maanantaihin toisaalta EI pitäisi säästää housuja joista puuttuu nappi.
Tulipa tuosta puiden toivottomasta urakasta mieleen omat pikkuiset hiirulaiseni. Ne reppanat viettävät kokonaisen viikon nakertaen wc-paperirullista irti pieniä kappaleita, jotka sitten kiireesti vievät pesäänsä, ja kun pesämökki on lopulta täynnä pehmusteita ja oikein mukava, on aika siivota häkki ja tyhjentää ja pestä pesämökki. Ja taas alkaa hiirineitien urakka alusta. Mistähän niillä riittää energiaa?
Mika hei: äärimmäisen tuttua. Ja lisäksi juuri *ne* olisivat olleet ne parhaat juuri sinä maanantaiaamuna.
Outin hiirulaiset uurastavat reppanat aina ja aina vaan, tajuttomia kun ovat. Olisipa ihmisenkin mieli yhtä vilpittömän sinnikäs: kävi miten kävi, niin aina jaksaisi aloittaa alusta.
No olivat vielä ainoot puhtaat housut, mulla kun ei miehenä kovin suurta vaatevarastoa ole:) Onneks äiti joskus pakotti opettelemaan napin ompelun ja pääsin töihin puhtailla housuilla:)
Naisilla on tuohon tapaukseen se salainen pikaaseensa: hakaneula.
Lieneeköhän mulla missään hakaneulaa, tuskimpa, ja sillä kuitenkin pistäis sormeensa kun joutus ottaan housut pois.
Hakaneulalla pitää harjoitella ahkerasti. Ja laatuun kannattaa panostaa neulassakin: liian pienesti haan takana oleva neula ponnahtaa ikävästi juuri väärällä hetkellä ulos ja sitten ei ole kellään kivaa.