Eilen julkistettiin Valittujen Palojen TNS Gallupilla teettämä tutkimus Avioliittojen toiveet ja todellisuus. Minua ei hämmästytä, että ihannepuoliso on uskollinen, rehellinen, luotettava, hellä, puolisoa ja itseään arvostava, perheensä parissa viihtyvä ja itsestään ja perheestään huolta pitävä. Tällaisiahan ovat toiveet aina olleet, eikäpä perusarvot olisi perusarvoja, jos ne eivät olisi ... ööö... perusarvoja. Sen sijaan se saattaisi jo ihmetyttää, että toiveiden ja todellisuuden koetaan kohtaavan omassa liitossa ja suomalaisia ei ahdista parisuhteissa. He ovat ällistyttävän tyytyväisiä ja arvioivat liittonsa olevan hyvässä jamassa. Suomalaiset pariskunnat kertoivat elävänsä tasa-arvoisina tulevaisuuteen ja toisiinsa luottaen.

Miten minä en ole kovin montaa tuollaista suomalaista tavannut. Skeptikompi kysyisi vielä, että miksi niin monet sitten jättävät sen avioliiton pilvilinnan, jossa kaikkinainen onni ja auvo päivittäin hyväilee parisuhdetta. Vaikuttaisikohan gallupin tuloksiin perinteinen, juuri keksimäni omenakoppateoriia: jos korillisesta omenia napsitaan pois kaikki vialliset, madon syömät ja mädät, niin eikö kori olekin silloin puolillaan täydellisen hyviä omenoita? Jos jäljelle jääneiltä omenoilta kysytään, että miltä näyttää, vastaisivat ne varmasti, että täydelliseltä näyttää.

Avioliittogallup käy myös vaalikoneesta: kyselyn mukaan yli puolet keskustan kannattajista kertoi seksielämänsä sujuvan loistavasti. Myös kokoomuksella oltiin 40-prosenttisesti tyytyväisiä, mutta huonosti menee vihreillä, vain vajaa kolmannes kehui sänkykamarissa tyytyväisyyden vallitsevan. Demareissa vain 34 ja vasemmistoliitossa 38 prosenttia väestä oli tyytyväisiä seksielämäänsä. Kun vielä otetaan huomioon, että keskustalaisista 90 prosenttia piti aviollista uskollisuutta kunniassa ja ahkerimmin vieraissa päiväkahviloissa ovat käyneet kokoomuslaiset, on puolueen valinta aika selkeä: keskustasta löytyy uskollinen ja tyytyväinen edustaja. Muukin oppositio olisi toki halunnut harjoittaa uskottomuutta, mutta tilaisuuksia ei ollut ilmeisesti tarjoutunut. Sitä hiukan ihmettelen, että miten vihreiden mielestä ruoho on vielä vihreämpää aidan takana, eikö siellä uskota omiin arvoihin. Maalla välimatkat ovat pitkiä ja naapurin silmä tarkka, joten vierasvonkaus on vaikeampaa. Sen sijaan kykypuolue on kykypuolue.

Näihin aikoihin alkaa olla ne ajat, jolloin kesäloma on enää kaunis muisto, ruoho työmatkan varrella ei enää ole houkuttelevan vihreä ja tuntuu, että ajatus jumittaa punaisissa liikennevaloissa. Mieli halaa lomalle. Jokos ne perunannostolomat on pidetty. Tai karvalakinhakulomat. Jonnekin tekisi mieli, merten taa. Tai pienemmänkin veden. Mieli haikaa. Vaihtelu on kuitenkin aina vaihtelua.