Kotona oleminen oli ihmeitä ja jännitystä täynnä. Töihin oli lähdettävä, ei niin hektistä elämää enempää kestänyt. Kaksi päivää henkeä pidätellen seurasin, sammuuko vessan valo lopullisesti ja jos, niin milloin. Kun hetkeksi herkesin siitä kiehtovasta näytelmästä, alkoi jostain kuulua kimeä piippaus: palohälytintä pahasti katsottuani huomasin, ettei se ollut tällä kertaa syyllinen, eikä herätyskellot, eikä rappukäytävän hälyttimetkään. Pakastin perhanahan se keittiössä huusi, että ovi on auki. Kuka lie senkin jättänyt.

Muutaman päivän mieltäni on askarruttanut outo haju kämpässäni, erityisesti aamulla ja illalla. Aluksi se oli tuoksu, ihan kuin joku paistaisi meillä pullaa tai kakkua ja lopuksi grillaisi makkaraa ja paahtaisi leipää karrelle. Eilen ajattelin, että kai tähän taloon sitten on muuttanut joku, joka harrastaa keittiöpuuhastelua. Syyllistä ei mainituissa puuhissa ainakaan meillä näkynyt. Kiersin asuntoa monta kertaa ja nuuskin nurkkia, vaan ei, ei löytynyt lähdettä. Tänä aamuna, kun olin töihin lähdössä, aloin jo huolestua, että voinko jättää asunnon omiin hoteisiinsa, jos tämä vaikka palaa, sillä haju oli jo aika sankka. Ja kuka nyt pullaa paistaisi aamuseitsemältä, tosin tuoksu oli jo enemmänkin viiteen kertaan poltetun paahtoleivän tummanpuhuva haju. Kunnes tajusin: minullahan on parvekkeella se parilagrilli, jonka Ihmenainen MacGyver minussa oli liittänyt töpseliin, johon kytkeytyy virta olohuoneen seinässä olevasta katkaisijasta, joka taas on keittiön lampun katkaisijan vieressä. Minusta oli jäyhä ajatus säädellä parilaa olohuoneen seinästä ja aluksi muistinkin, mikä katkaisija kytkee grillin päälle. Nyttemmin en sitten enää viritystäni huomioinut ja napsautin kaikki kytkimet päälle. Joka kerta, kun ryhdyin aamun lehteen tai ilta-askareisiin, alkoi grilli itsekseen paahtaa omia levyjään ja alun lempeät tuoksut muuttuivat tietenkin jo melko tulikivenkatkuisiksi puolenkin tunnin lehdenluvun jälkeen.

Ehkä minun kannattaisi jättää virittely niille, jotka siitä jotain ymmärtävät.