Eilen pyöräilin kotiin ensin pienessä tihkussa, sitten hiukan isommassa, lopulta jo selkeässä sateessa, joten ajattelin olla viitsimättä poiketa kauppaan, kun märissä pyöräilyvermeissä palelee ja kotiinkin tekee mieli mahdollisimman nopeasti. Päätin sitten kuitenkin käydä lähiön ostoskeskuksessa, kun nälkä oli suurempi kuin vilu. Mäyräkoirat olivat sopivassa tarjouksessa ja viikonloppu tulossa, joten lemmikki eikun messiin ja muovikassi täyteen herkkuja [nälkäisenä ei muuten kannattaisi mennä kauppaan].

Raapotin sitten sitä mäyräkoiraa ja kauppakassia vesi kypärästä silmälaseille valuen, takki märkänä, nappikuulokkeet korvilla ja juuri, kun asettelein koiraa tarakalle mustekalalla, näin huuruisten silmälasien läpi, että joku mies puhuttelee minua. Otin napit pois ja tarkensin katsetta puhujaan kysyvästi hymyillen. Mies vitsikkäästi, että pääsiskö tarakalle koiran kanssa. Sanoin, ettei nyt mahdu, koira vie koko tarakan. Mies siihen, että ota koira pois, johon minä, etten tokikaan hyvää koiraa hylkää. Mies siihen luottamuksellisesti hiukan minuun päin kurottaen ja ääntään madaltaen: "Saisit Suomen suurinta". Minä siihen, ettei nyt ole tarvis, kiitos vaan tarjouksesta. Mies ei luovuttanut, sanoi vielä, että "Euroopan suurinta". Jotain mies jäi vielä perääni huutelemaan, kun polkaisin koirineni pois paikalta. Liekö olisi tarjous korottunut maailman suurimmaksi.

Kerrottuani kaupparatsusta ystävälleni, sanoi tämä, että herrasmies olisi kyllä tarjoutunut polkemaan minut pyörälläni kotiin, kun kerran muutenkin tarjoutui polkemaan. Ja oliko sen puheisiin luottamistakaan, eihän se näytteitäkään antanut.

Illemmalla siivotessani tuli pölynimijän nokassa sängyn alta esille pölyn peittämät, ties kuinka kauan siellä makoilleet miesten mustat sloggit. En tiennytkään, että villakoirat käyttävät sloggeja. Pitäisi totta vie siivota useammin.

Siivoavatkohan Ylemmän Tason Naiset itse? Eipä kai.