Täällä pääkaupunkiseudulla se on vielä kamalampaa, olen löytänyt itseni moikkailemasta "teeveestä tutuille". Voi häve. Sen lisäksi kaupan kassat tai muu palveluammateissa oleva taho on myös saanut osansa ystävällismielisistä nyökkäilyistäni.

Mutta ei siitä kannata nolostua, elämäähän se vain on, ja jos nyt ei ihan intiimejä yksityiskohtia kerro, niin ystävällismielinen keskustelu jonkun taulapääpomon kanssa saattaa jopa muuttaa hänen mielipiteensä suopeammaksi sinun ajatuksillesi. Mietipä sitä.

Minä taas en unohda kasvoja koskaan, mutta nimet lähes aina: ala-asteen opetusharjoittelijatkin tunnistan yhä kadulla, jos vastaan joskus tulevat (ja moikkausrefleksin pidättely ei ihan aina onnistu). Mutta jos joskus käy niin oudosti, että jonkun olisin unohtanut, niin eikö se vaan yleensä olekin silloin juuri se, joka luuli tehneensä unohtumattoman vaikutuksen. Vieläkin muistan erään miesotuksen ilmeessä suoranaista loukkaantumista, kun aivosoluihini ei ollutkaan jäänyt ikuista merkkiä hänen olemassaolostaan. Voivoi.

Miten jotkut voi muistaa vuosien takaakin? Ja miten ne voi tunnistaa? Olen mielestäni muuttunut viiteen kertaan ja silti minut muistetaan, tai ehkä vain muistutan jotakuta miellyttävää ja mukavaa ihmistä, jonka kanssa halutaan jutella mukavia. Tai jos olen teeveestä tutun näköinen?

Eräänä päivänä kaupassa minulle aivan outo nainen juttelee pitkään ja kertoilee kuulumisiaan ja minä vain odotan taukoa, että voin sanoa, etten minä tiedä, kennen kanssa puhun. No, selvisi sitten, että olimme olleet ekalla luokalla yhtä aikaa, miten niin minä olen muka muuttunut.

Vesikattilassakin asuu joku henki. Just kaurapuuro rivillä alkoi kyökin puolelta kuulua armotonta roiskintaa kun vesi yritti hypätä pois kattilasta.
Kyllähän noita tuntemattomia tuttuja ja tuttuja tuntemattomia aina silloin tällöin osuu kohdalle. Onpahan jotain miettimistä tyyliin: "kukahan tuo on? olemmeko tavanneet joskus jossain?"

Räyhähenki saattaa tosiaan asustaa kattilan kannen alla eikä kaurapuurossa olekaan totuus. Ikävän katkun räyhä aiheuttaa päätettyään ulostautua keitetyn maidon muodossa hellalle.

Töissä nolostuttaa aina, kun huomaan moikanneeni viidennen kerran samaa tyyppiä samana päivänä.

Asuukohan se räyhänhenki mikroaaltouunissakin, sielläkin tehty kaurapuuro nimittäin pyrkii aktiivisesti ylös astiastaan ja tarttuu hanakasti mikron suojakupuun.

Tarvii varmaan manata poltergeist pois. Pappiiiih!

- K

Se mikroaaltonuunin räyhähenki on pahempaa rotua, se voi olla itse sarvipää. Kun se on puhaltanut sisuksensa alustalle ja ympäri uunin seiniä, on äitiä ikävä. Tai aikaa ennen mikroaaltonuunia. Ai niin, mutta silloin oli se kattilan henki.

Myös uunissa asuu räyhähenki ja joku muu ilkiö; jos yrität tehdä vaikkapa valkosipuliperunoita, uunipuuroa, lasagnea tms, niin taatusti saat kaapia uunin pohjalta palanutta nestettä.

Älä ihmeessä! Uunissakin!! Minun uunin räyhähenki taisi muuttaa pois silloin, kun se pieni uunivuoka halkesi ja valkosipulaperunat ympäri uunia ja sitä sitten niin railakkaasti manaillen siivosin, että pelästyi oitis. Ellei sitten syynä ole se, että ainoa ehjä vuokani on mallia "komppanialle uunipuuroa", ja sitähän ei meikätyttö saa kuin pohjan peitoksi ruualla täytettyä.

Meilläpä meinasi koko hella palaa tänään, kun poika oli jättänyt ruokatunnilta kouluun lähtiessään levyn päälle. Jostain kummasta päätin piipahtaa kodin kautta ennen kuin menin kaupungille tapaamiseen. Onni onnettomuudessa; liesi ehti olla päällä noin 15 minuuttia tyhjillään. En edes uskalla ajatella, miten olis käynyt, jos olisin tullut kotiin vasta klo 16.

Töissä voi moikata samoja ihmisiä vaikka kuinka usein; niinhän tehdään tuolla manner-Euroopassa. Saksalaiset jopa kättelevät työkaverinsa useita kertoja päivässä. Ei tarvitse nolostua!

Minäkin joudun tosi usein kaupungilla tilanteeseen, jossa minua tervehditään. Ei auta muu kuin hymyillä vaan. Joskus kyllä kysyn, että mistäs me tunnetaan. Syykin löytyy useimmiten...

Saat kohta kuulla lisää, Mea ;-)

Olen sulattanut joskus hellalle parikin kattilaa, polttanut kahvinkeittimen karrelle, silitysraudalla kolmion lautaan, kihartimella raidan mattoon ja muutaman paistin korpuksi (sitäköhän se korppukinkku tarkoittaakin). Näistä oppineena olen tullut hiukan neuroottiseksi ja saatan palata pihalta takaisin tarkistamaan, jäikö jotain päälle. Siksi en enää silitä kuin iltaisin, kun ajattelen, että jos se jää päälle, niin kai se aamuun mennessä olisi talon polttanut. Naisen logiikkaa ;D

Kun keittää puuron mikrossa syvässä teeman kulhossa, saa räyhähenki räyhätä kaikessa rauhassa sen 4,5 minuuttia, ei pääse reunojen yli eikä poksu kattoon.

Siinäkö pyöreässä neljän hengen kulhossa yhden naisen puuro? Täytyykin hankkia isohko ja korkeahko astia, jos sillä räyhähengen saa taltutettua. Teema on nättiä. Ja käytännöllistä. Ihan funkkista.

Oikein mittasin: n. 10 cm korkea ja n. 18 cm halkasijaltaan, pyöreäpohjainen teeman kulho. Puuron keittoon ihan ykkönen. Minä teen siihen kyllä aina yhden naisen salaatinkin. Tulee kupu täyteen. Ja se minimi, puoli kiloa kasviksia yhdellä iskulla.

No just se kulho. Meillä on töissä se, täytyykin sillä ryhtyä räyhän karkotukseen.

Puolen kilon kasvisannos menee kyllä, jos vaan jaksaa kantaa kaupasta, kun ei viitsi joka päivä käydä. Miten kevyt voikin olla niin raskasta.

No voih, valitsin väärän sarjan, mun 24h -kupista puuro tulee yli. Minne saa reklamoida?

- K

Ni-in! Missä on se luukku, jollaisia on pilakuvissa, joissa on luukku, jossa on ihminen, jolle saa valittaa. Väärää opetusta niissä kuvissa.