Ehe ehe
Kokouksen alkuhöpinöissä esimies tykkää kertoa hauskoja sattumuksia ja kysyy aina kohteliaasti, josko kellään olisi mitään kevennystä tarjota. Koskaan ei ole, joten hän sitten sanoo, että no minä voin sitten kertoa. "Olin kesällä T:ssa ja näin ohikiitävästä kaupunkijunasta Mean, joka oli ikkunaostoksilla. Juna kolisteli niin, etten viitsinyt huikata hänelle."
Hiljaisuus ja vaivautunut silmäily pöydän ääressä, että mitähän hauskaa tässä oli. Kuuliaisesti kuitenkin kaikki naurahtavat hiukan. Minä siihen sitten heti ajattelemaan, että mahdoinko olla missä kunnossa.
Esimies suoristaa ryhtiään, toisella käsivarrella tuolin nojaan tukeutuen katsoo alamaisiaan vinosti hymyillen: "En minäkään autolla ollut liikkeellä".
Ja sitten me kaikki naurettiin niin. Minua jäi vähän kaivelemaan, että miten niin *minäkään*.
Jälkipuheet
Jos saat selville mikä tuossa oli hauska kohta niin olisin minäkin utelias tietämään.
Esimiehellä on siitä mukava asema, että alamaiset nauraa aina, kun esimies antaa ymmärtää, että nyt olisi soveliasta nauraa. Siitä varmaan harhautuneena luulee olevansa kovinkin hauska ja leppoisa kansanmies.
Mikä minä olen mitään arvioimaan, itsekään osaa hauska olla. Se ainoa vitsinikään ei kellekään auennut (se insinööri-suolakurkku-juttu), kukaan ei nauranut.
Aukesipa, musta se oli hauska. Kerroin sen jopa toissa eteenpain. Mutta niista se ei ollut hauska...
Minusta se on kanssa hyvä juttu, mutta harvempi sille nauraa ja jos joutuu rakentelemaan rautalankamalleja, niin eihän se sitten toimi.
Onko siellä teilläpäin myös suolakurkut joko peltitönikässä tai lasipurkissa? Ja onko ne siis suolakurkkuja?
Ne on "coktail kurkkuja", ja niita saa lasipurkissa. Mutta vitsi "toimii" varmaan molemmilla.
Minun olisi aika opetella joku toinenkin juttu, kaikki tutut ovat jo kuulleet tämän. Mutta tikapuuhermostoni ei jaksa pitää muistissa vitsejä. Olen alkanut ymmärtää kanssaeläjiä, jotka väsymättä jaksavat kertoa samoja juttuja ja niille aina jaksavat nauraa. Niin minäkin teen.
Tuli mieleeni tarina, jota ystäväni kertoi suurena vitsinä: Mies meni katsomaan esikoistaan synnytysosastolle. Iloisesti naureskeleva kätilö/ sairaanhoitaja otti lapsen sängystä ja alkoi pyörittämään sitä jalasta päänsä yläpuolella. Mies alkoi etsiä pääsyä lastenhuoneeseen, mutta ennen kuin hän löysi sen, kätilö laski lapsen jalasta irti ja paiskasi sen seinään. Mies ryntää vihdoin ovesta sisälle ja alkaa karjua sairaanhoitajalle, että mitä hän on tekemässä miehen esikoiselle. Sairaanhoitaja vastaa: Ei hätää, se oli kuollut jo syntyessään.
Aina vitsin jälkeen syntyi syvä hiljaisuus. Olin varmaan ainoa, joka sille jutulle nauroi. Mitenniin sairas huumorintaju?
Hiljaisuus tuli täälläkin, sillä mietin kuumeisesti, että, onko tässä kompa. Josko se lapsi olikin vielä siinä vaiheessa, jossa se saattaa mennä tietyissä tilanteissa niinsanotusti "reisille".
Mitenniin likainen huumorintaju?