Salatun elämän tunnustukset
Visukinttu-Jarkon sängynalus muistutti minua menneisyyden hairahduksista, pettymyksistä, uusista aluista ja sinnikkyydestä, jolla aina kuitenkin jaksoin jatkaa. Tunnustan rohkeasti katsoen silmiin salattua puoltani, heikkoa minääni, miten helppo sitä on ollutkaan huijata: Kyllä, minulla on toimiva suhde kuntopyörään, stepperiin, kaksiin käsipainoihin [2x5 ja 2x1,5], sauvakävelysauvoihin ja yhteen pinkkiin jumppakuminauhaan. Rikki olen kuntoillut kaksi stepperiä, yhden vempulan, jota polvien välissä linkutettiin, oven kahvaan kiinnitettävän naruhässäkän, jonka avulla heiluteltiin kaikkia raajoja. Rikki olen onnistunut kuntoilemaan myös muovisen ison kenkälusikan/ beibisitterin näköisen vatsapunnerrusalustan. Nolo tunnustaa tämäkin, mutta on minulla ollut myös soutulaite, sen vaihdoin tosin kuntopyörään [terveisiä Pyylälle].
Hämmästyn yhä aina vain uudelleen maailman pienuutta, joka todistuu säännöllisen epäsäännöllisesti milloin milläkin tavalla. Juuri, kun olen harhautunut unohtamaan tämän pienen yksityiskohdan, muistuttaa olevaisuus minua siitä, että pieni olet sinä ihminen ja kovin vähäinen. Jos esimerkiksi erheydyn puhumaan hiukan liian kovalla äänellä ei-ihan-niin-mairittelevia asioita kanssaeläjästä, jota en ole nähnyt vuoteen, niin eikö tuo ruoja kävele juuri silloin ohi. Ja jään nolona kelaamaan, että mitä tulin puhuneeksi, kuulikohan se, ymmärsikö, että hänestä puhuin. Ja asia kaivelee minua pitkään.
Eilen laitoin iltapalaksi kananmunia kiehumaan, ja itseni tuntien väänsin lämmön vain kasille, kun ajattelin, että jos taas unohdun netittämään, enkä muista käydä kääntämässä pienemmälle. Unohduin. Jossain vaiheessa ihmettelin, että mikä ääni, mikä napsahtelee: kattila oli kiehunut kuiviin ja kananmunat paukahtelivat kuuman kattilan pohjalla. Jos jotakuta nyt jäi mietityttämään, miltä maistuu kuorineen paistetut kananmunat, niin voin kertoa, että ei kannata kokeilla.
Jälkipuheet
Minäpä kerran nuorna miesnä olin omasta mielestäni fiksu ja ajattelin laitta kananmunan mikroon. Koko pallo sinne ja mikro päälle. No, eihän siinä kauaa mennyt kun kuului poks. Ja sitten siivoiltiin...
Kukaan ei voi olla niin monipuolinen kananmunien innovatiivisessa valmistamisessa kuin minä. Ja kyllä, on kokeiltu mikromunatkin. Ja muutenkin haettu kananmunan valmistamisen äärirajoja ja tarjoilutapoja. Joku päivä vielä onnistun tekemään täydellisen 5 minuutin suorituksen.
Minäpä fiksuna nuorena miehenä ostin munankeittimen. Tuleepa sellaisia munia juuri, kun vesimittarilla saa mitattua. Eipä unohu munat vekottimeen, kun se huutaa valmista kuin ruisrääkkä. Kaikki kyllä naureskelivat, että munankeitin, yhtä turha kuin jäätelöpallokone :=).
Ei ole ollenkaan turha peli, on se itsellänikin, mutta olen hukannut mittalasin. Turhempiakin on, kuten jugurttikone, joka myös löytyy taloudestani.
Tuleepa mieleen nuoruusvuosieni miesystävä, joka baarista tullessaan päätti ryhtyä munankeittoon. Siinä sitten sammui sängylle ja heräsi aamulla siihen, että keittiössä odotti valmiiksi katettu aamiainen, tarjolla oli kaksi mustaa kuulaa, joita ei enää muniksi tunnistanut. Vieressä lappu: "Hyvää ruokahalua! toivottavat naapurit"
Naapurit olivat savuun havahduttuaan joutuneet murtautumaan hänen asuntoonsa katkaisemaan tieteellisen kokeen. Muna päivässä ei välttämättä pidä siis lääkäriä loitolla, voi tulla suorastaan hautausurakoitsijalle hommia.
Oli se minullakin lähellä: jos olisi poppikone soinut korvassa, en olisi kuullut rapsahtelua. Nyt ne olivat vain ruskeita. Ei taas vähään aikaan tee kananmunia mieli, edellisestä epäonnistumisesta ehtikin kulua jo muutama viikko. Saan kokonaisen munakennon tyhjäksi syömättä siitä yhtään.
Ei huonosti.
Hopihopi kauppaan ostamaan munakello, eivät maksa paljoo ja säästää monelta murheelta.
Se kello mitään auta, kun ei tiedä, mistä aikaa aletaan laskea: siitäkö, kun vesi kiehuu, no OK. Silloinko ne munat sinne laitetaan, senkin vielä ymmärrän. Mutta jo samasta keitosta otetut ovat eri löysyisiä. Kun ne on eri kokoisia ja kylmyisä. Ja puppua on se, että kolmen minuutin munat olisivat sopivia. Ne menee käsille.
Vaikiaa.
Se kello auttaa siinä etteivät kokonaan pala pohjaan, kun pistää sen soittamaan vaikka puolen tunnin päästä:)
Jaa joo, luulin jo, että tässä pitää alkaa pilkkua viilata. Nyt kun muistutit, niin muistin, että mun munakello on rikki; eihän tästä ole kaukaakaan, kun juuri noin tein. Kun sitten muistin jossain vaiheessa, että soida pitäisi, saatoin vain todeta, munat oli kyllä olleet kypsiä puolisen tuntia, mutta kello ei enää soitellut, rikki mikä rikki.