Puhutteluja
Kävin eilen asuntoesittelyssä, kun kuvittelin, että yksi koti puhutteli minua. Ei sitten kuitenkaan tai ehkä minä vain olen laiska, ja keksin tekosyitä, ettei tarvitsisi ryhtyä. Ja olihan se väärällä puolella koskeakin. Ehkä vain jatkan odottamista, että se prinssi uljas valkea rohkealla ratsullaan löytäisi minulle sen helmen halvalla ja sitten vain ilmoittaisi löytymisestä ja minun tarvitsisi vain muuttaa käsilaukkuni kanssa sinne ja se ratsukko järjestäisi kaiken muun. Vai miten se nyt meneekään. Esittelyissä käy muuten hämmästyttävän moni vain renkaita potkimassa. Muu porukka on pääosin uteliaita naapureita, haaveilijoita ja köyhän naisen asuntomessulaisia. Jostainhan on aloitettava ennen siirtymistä tosiostajaksi arvostettujen muuttovalmiiden asuntojen kautta peruskuntoiseen persoonalliseen vain pientä laittoa vaativaan pikkukotiin. Eilispäivän ilmoitushelmi oli se, jossa sanottiin että "Järvi on ihan rannassa".
Naurattaa muuten minua hulvattomasti se mainos "Maailma on erilainen kavioveikkaajan silmin."
Heräsin varhain aamulla pelästyen jämäkällä vaativan käskevällä miehen äänellä karjaistuun: MEA!! Hyppäsin pelästyksestä, mutta ei siellä ketään ollut. Olin juuri ennen havahtumistani nähnyt unessa koodinpätkän, jolla Schizoblogin osoite saadaan näyttämään ulospäin http://www.schizoblog.net. En muista koodia, mutta unen mukaan Janne piilottelee osoitteessa: http://www.lariq.net/blogit/schizoblog/. Turha sinne on katsoa, ei se siellä ole, kun en muista millä väkäsyhdistelmällä Janne on tuon hämännyt. Tarkistin kuitenkin, etten vaan ollut kirjoittanut väärin ja pakitin osoitetta lyhyemmäksi: http://www.lariq.net/. Aivan, on aika vaihtaa lääkitystä, lähteä lomalle, hankkia elämä. Vähintäänkin.
Jälkipuheet
Rekisteröitäväksi voisin laittaa seuraavan sloganin: Hymyile, huomenna on huonommin! En nyt henkilökohtaisista syistä, mutta ihan vaan siksi, että olen tainnut viettää liikaa aikaa umpimasentuneiden ihmisraasujen kanssa, jotka eivä juurikaan hyvää tulevaisuudessa näe.
Muuttaminen on kamalaa touhua. Nykyiseen asuntoon kun pääsimme puolen vuoden remonttievakkoasumisen jälkeen, uhkasin, että minut kannetaan ulos vain vainajana.
Jo muuton suunnittelu on jotain niin uuvuttavaa, ettei mitään määrää. Ja koska se sitä on, olisi tietenkin oltava riittävä yllyke, eli parempi asunto tai parempi sijainti. Jotta siihen pääsisi, olisi se tietenkin kalliimpi. Ja tässä kohdin sitten siivoamaan niitä vanhoja nurkkia. Jos pesisi edes ikkunat.
Tuo lauseesi on hyvä. Oma mottoni on kateissa. Voisikohan sitä rekisteröidä, niin ei niin helposti hukkuisi.
Tämähän on suorastaan hellyyttävää, että minusta nähdään unia. "In your dreams, baby!" saa aivan uuden ulottuvuuden ;-)
Mutta en minä tuon yleisesti blogipiirissä käytetyn URLin takana piileskele. En tosiaankaan. Olen omien polkujeni kulkija ...
Mutta kyllä sä olit sitte vihanen mulle ja vihasen näkönen; eikäpä ihme, kun luulin sinun piileskelevän soopassa.
Niin ripeästi en ole koskaan noussut, ja pitkään värisin pelästyksestä. En uskalla enää koskaan ikinä illalla lukea sun blogia.
Mä voisin kanssa pitää lomaa internetistä ja blogeista, vaikken sellaista itse varsinaisesti pidäkään, ainakaan niin kauan kuin en koe riittävän suurta sanomisen tarvetta. Näin silti toissayönä pitkän ja elävän unen eräästä minulle in real life täysin tuntemattomasta bloggaajasta. Pelotti.
Se ei sentään ryhtynyt sulle huutamaan niinkuin tämä unijanne? Pelottavaa. Missä elämiä myydään, liekö paljon maksavat?
Ei, mutta menin tapaamaan häntä hänen kuvitteelliseen asuntoonsa Hervantaan (ei, tämä bloggaaja ei asu Hervannassa), josta lähdimme Telakalle. Riittävän pelottavaa jo sellaisenaan. Vieroituksessa ei auta kuin kesä ja luonto ja virtapiuhan irti kiskaiseminen.
Vai Hervantaan! Siinä tapauksessa ymmärrän täysin, miksi pelotti. I rest my case.