Kun näin ilmoituksen maanantaina Kuorevedellä avattavasta Veljekset Karhumäen ilmavalokuvanäyttelystä, pyyhkäisi mieleni yli nostalgia-aalto. Mummon seinällä oli haalean värinen ilmavalokuva rakennuksista ja pelloista. Samanlainen löytyi joka naapurista 50- ja 60-luvulla maalta. Pienen tytön mieli lähti aina lentoon ihmettelemään, että miten ne sieltä ilmasta voivat tietää, että kenen talo tuo on ja kenelle lähteä myymään oikeita kuvia. Myyntiverkoston on täytynyt olla tehokas, liikkuvainen ja kattava, sillä valokuvia oli jokaikisen tönön seinällä. Tiedä sitten, olivatko ne maatalojen kostuneiden tapettien pahimpia läikkiä peittävät ilmakuvataulut tosiaan Karhumäen veljesten ottamia, mutta liekö lentäviä kuvaajia kuitenkaan moniakaan ollut.

Nostalgia sanana otettiin muuten käyttöön vuonna 1688, ja se oli aluksi lääketieteellinen termi tarkoittaen sotilaiden koti-ikävää: nostos [kotiinpaluu] ja algos [tuska]. Vaikka nostalgisoin milloin mistäkin, on joihinkin lapsuuden muistoihin liittyvä nostalgia lähempänä algosta kuin nostosta. Ei niinkään siksi, että muistot olisivat tuskallisia, enemmänkin siksi, että ne ajat ovat iäksi ohi. On tuskallista ymmärtää, että jotain, joka oli hyvää, ei saa koskaan takaisin.

Kannattaa siis nauttia silloin, kun hetki on, niinkuin nyt menemällä ulos aurinkoon.