Mabel
Nimiasioita pohtivat Jenni ja Outi. Hassu sattuma, sillä olin juuri käynyt Lauralle nostalgioimassa ja mikä siellä tulikaan mieleen: nimi, jonka englannin opettaja minulle antoi. Meidät lapsoset nimettiin englanninkielisin nimin ja olisin *niin* halunnut olla Mary, mutta opettajan mielestä olin Mabelin näköinen. Vanhennuin aina tunnille mennessäni kymmeniä vuosia, kun Mabel asettui minuun. Tukkani kääntyi papiljottikiharoille ja villapaitani muuttui jakkupuvuksi. Mabel; kuka ihmislapsi voisi haluta olla Mabel. Onnistuin hankkimaan roimahkon vastenmielisyyden paitsi kaikkia tuntemattomia Mabeleita kohtaan, myös koko kieltä kohtaan. Vieläkin puistattaa. Mabel on laivan, koiran, kissan ja lehmän nimi. Ja joidenkin Ameriikan valkohapsisten tätien.
Liekö [terveisiä Cybbikselle] mielikuva, jonka nimi luo ihmisestä johtuva joskus tapaamastaan sen nimisestä persoonasta vai vain oman pään joutilaita tuotoksia. Olenko minä muotoutunut nimeni näköiseksi vai nimi minun näköisekseni; olenko ollenkaan nimeni oloinen? Mistä isä ja äiti saattoivat pienestä rääkäleestä nähdä, minkä nimisen näköinen tuosta tulee aikuisena? Kuljinko kiltisti heidän viittomalleen polulle? Olisinko toisenlainen ihminen, jos he olisivat antaneet minulle muun nimen?
Näitä pohtiessa tämänkin päivän saan puoleen väliin kevyesti.
Jälkipuheet
Ala-asteen englannin kielen tunneilla olin nimellä Jane. Mieluummin olisin ollut Janet (Jacksonin mukaan). Eipä auta valittaa, sillä serkullani oli minuun verrattuna vielä ikävämpi tilanne: hän pysyi Heidinä. Tiettyyn aikaan päivästä se vain väännettiin puheessa muotoon "haidi".
Aavistavatkohan opettajat, kuinka suuri vastuu heillä on mitättömänkin pienissä asioissa?
---
Mielenkiintoinen ajatus tuo, että olisiko ihminen aivan eri persoona (kenties erinäköinenkin), jos olisi saanut eri nimen kuin minkä lopulta sai.
Nyt voinkin kuluttaa loppupäivän pohtien, millainen olisin, jos olisinkin nimeltäni Amanda ;) Noei. Päätyisin satavarmasti siihen tulokseen, että olen liiaksi Niinan näköinen ollakseni Amanda. Kuten moni muukin ajattelisi omalla kohdallaan. Ihminen kasvaa nimensä mukana, siksi vanhemmat ovat väistämättä osuneet oikeaan lapsensa nimen valinnassa.
Tunnen joitakin, jotka ovat vaihtaneet etu- tai sukunimensä, kun se, minkä vanhemmat ovat antaneet ja periyttäneet tai ajattelemattomuuksissaan sukunimistä valinneet, ei ole tuntunut omalta. Ilmeisestikin tosiaan ihminen on kuitenkin joskus väärän merkin alla ja oikeampi nimi syntyy spontaanisti elämän ja ystävien myötä. Silloin pitää vaihtaa vaikka koko nimilitania, onhan helpompi olla itsensä kuin nimittää itseään itsensä nimisellä nimellä.
Minä olin englannintunneilla Elizabeth. Omituista, että vielä melkein 20 vuotta myöhemmin muistan paitsi tuon oman nimeni, myös monien luokkatovereitteni englanninkieliset nimet!
Eihän Outi voi olla Elisabethin näköinen! Outihan olisi minun luokallanai, jos minulla sellainen olisi, Opal. Outi on kaunis nimi, jonka kantajasta tulee mielikuva tarkkaavaisesta, hiukan syrjään vetäytyvästä, herkästä ja hauraasta runotytöstä.
B. oli enkun tunneilla Roy. Kuulosti tylsältä, mutta maikka piristi kertomalla sen olevan Walt Disneyn veljen nimi. Eli olen melkein sukua Aku Ankalle.
Anteeksi nyt vaan b., jos tuotan pettymyksen, mutta Roy kuulostaa kyllä ihan yhtä paljon koiran nimeltä kuin Mabel. Tosin Roy kuulostaa erityisen sankarillisen ja uljaan mustan koiran nimeltä, että silleen kohdallaan.
Ja varmaan on sukua poliisikoira Rexille sekä sankarikoira Rantanplanille.
Ja kenties susikoira Roille?
Tässä päivänä muutamana mietin, että mitä jos mahdollisten lapsieni isä haluaisikin jonkin omituisen mieltymän tai sukupainostuksen vuoksi tyttärensä nimeksi Virve. Ala-astekiusaajani oli sen niminen, ja Virve on siten saastunut ja halveksuttava nimi. Siitä seuraisi perhekriisiä.
Jaa-a, tuokin on otettava huomioon. Josko jo ennen seuraleikkeihin ryhtymistä molemmat listaisivat vioittuneet nimet. Jos lista on nieltävissä, niin eikun toimeen.
Minä olisin tahtonut olla Mary, mutta opettajan ilkimys teki minusta poroporvarillisen Megin. Ja vanhemmat olivat vielä kauheampia ja antoivat toiseksi nimekseni Annelin. Sen olen ajatellut vaihtaa Pihlajaan, joka jostain syystä vetoaa minuun nimenä.
Naimisiin menossa oli se hyvä puoli, että pääsin eroon sukunimestänikin, jossa oli suomalaisia ääkkösiä ja öökkösiä niin paljon, ettei kukaan ulkomaan ihmeistämme osannut sitä lausua. Nyt minulla on huomattavasti työpaikkaystävällisempi nimi. :-D
Olisin ollut ikionnellinen Megistä, siinä olisi ollut minun näköiseni nimi.
Nimien vaihtamisessa on se ikävä puoli [tai hyvä], että työpaikan sähköpostiosoite muuttuu, eikä kukaan osaa laittaa uuteen postia.
Heikompaa hirvittää myös se litania, jonka joutuu luettelemaan virallisissa papereissa [abc ent. xyz, os. yäö]. Mutta mitä sitä ei tekisi itsensä löytääkseen.