Lenkillä
Eilen en sitten viitsinyt aamulla tukkaakaan laitella, kun ajattelin koko päivän oleksia ihmisten ilmoittamattomissa. Aurinko paisteli kuitenkin siihen malliin, että päätin sittenkin lähteä juoksulenkille. Mutta eihän naisihminen voi lähteä lenkille, jos on tyynyn kuva päässä, joten en tietenkään voinut kohtsiltään suoriutua pururadalle. Niinpä laitoin ensiapuna tarrapapiljotit tukkaan. Näin meillä.
Olisi sosiaalinen tilaus jollain radioasemalla lähettää kesäiltaisin ja sunnuntakipäivisin juoksumusaa, jonka tahtiin askel kevyesti lentäisi. Uusi puhelimeni radioineen on kätevä kumppani lenkeillä. Nova soi siinä kirkkaasti vaikka metsässä. [Entinen juoksuradioni ei juostessa kuulunut, se vaati antennikseen aina polkupyörän; avaruuskohina muuttui aina kuin taikaiskusta säveliksi, kun hyppäsin vanhan pyörän selkään, uusi Nishiki ei toimi antennina, selittäisköhän joku.]
Eilen lenkin aloitti Anssi Kela Millan kanssa, Broadcast uhkaili, että You Break My Heart, sitten Eppu lupaili Suolaista sadetta, Maggie Reilly kertoi, mitä tapahtuu, kun Everytime We Touch, Corrs'n Summer Sunshine oli vihdoin sopivampi askeliini, mutta vasta Boris Gardinerin kertoessa, miten I Want to Wake Up With You, oli askel kovin kevyt ja rytmi kantoi, sitä olisin kuunnellut useammankin toiston. Irinan Vahva Nainen oli jo liian hidasta jopa minulle, Antiquen I Would Die for You ja U2:n One siivittivät kotiovelle. Novan soittolistasta voisi tarkistaa, että lenkkini alkoi 12.22 ja loppui 13.00. Popedan Kersantti Karoliinan voittanutta juoksun siivittäjää ei ole löytynyt. Jaksaisikohan sitä kuunnella 40 minuuttia putkeen.
Lähetin kaverille tekstiviestin ennakoivalla syötöllä, että olisi tarjolla kalapuikkoja [älkää kysykö]. Hän vastasi, että Häh? Piti sitten tarkistaa, että miten niin häh; Nokialla syödään kalastilloja silloin, kun meillä puikkoja.