Ihmisten kanssa viestittäessä voi sanottavan puutteessa myötäillä toista ja yllyttää jopa pienillä tyrkkysanoilla toista yltymään, jolloin itse voi vaan nyökytellen olla samaa mieltä ja vaikka olisi eri mieltäkin, ei kannata pilata hyvään putkeen luiskahtanutta peesiä. Joskus käy niinkin munkki, että keskustelu vahingossa lipeää alueelle, josta jotain tietääkin ja on jopa jotain mieltä, jolloin voikin jo osallistua aktiivisemmin. Ne keskustelut on sitten erikseen, joista ei mitään ymmärrä, mutta on vaan oltava ymmärtävinään; niissä olen aika hyvä viestittämään nyökytellen kiinnostustani seuraten samalla ilmeitä, että onko milloin parempi nostella kulmakarvoja tai vinosti naurahtaen ilmoittaa olevansa asiasta epämääräisesti joko samaa tai eri mieltä, mutta tarkkana pitää olla, ettei ole liiaksi mihinkään suuntaan kallellaan, että on sitten helpompaa peruutella, jos tulkitsi väärin puhujan innokkuuden puoleen tai toiseen. Valmistaudun tässä vain aamuiseen kokoukseen.

Kun nainen kirjoittaa vaikka kuinka pienen viestin tai muistiinpanon, on hänellä kovin herkässä taipumus muutella iin päällyspisteet pieniksi sydämiksi, piirrellä kukkia laput täyteen ja koristella allekirjoituksensa. Ja sähköviestiin pyöräyttää hän mieluusti hymiön, jolla halajaa kertoa rivien välit täyteen. Ja lataa hän joka sanaan sivu- ja monimerkityksellisyyttä, joiden kerrokset jäävät useimmiten avautumatta. Jopa hänelle itselleen. Kokousmuistiinpanojeni lukeminen on ihan oma taiteenlajinsa.

Edellä olevasta höpinästä ei tarvi päätellä muuta kuin, että keväinen pöpö on iskenyt inhat kyntensä päähäni, joka kumottaa tyhjillään. Tai on siellä jotain, koska se tuntuu niin raskaalta. Nyt onkin hyvä aika vaihtaa kaamosmasennus kevätväsymykseen. Lisääntynyt valo paljastaa pölypinnat ja sormenjäljet, mutta onneksi reilun kolmen kuukauden päästä jo taas alkaa päivät lyhentyä.