Merkitsemätön nainen
Minä haluaisin tatuoinnin. En enää varsinaisesti ole siinä iässä, että kukaan saisi potkua päiväänsä, jos pushupeissani esittelisin rinnan päälle tatuoitua häntäsammakkoa tai rupeaisin käyttämään lantiomallisia housuja, jotta perhonen näkyisi. Käsivarressa lohikäärme olisi kiva, mutta kuinka kauan pystyn pitämään allit kurissa, jotta kättä voisi vapaasti näytellä. Selkäpuolella voisi vaania tiikeri, mutta sitä pitäisi peilin kanssa tähystellä, jos kohta ei pää käänny.
Entä, millä minut voisi merkitä. Tykkään kiinalaisista kirjoitusmerkeistä, sillä jokainen sana on pieni taideteos. Mutta kun en kiinaa osaa, niin mistä minä tiedän, mitä siinä merkissä lukee. Entä jos tatuoija ottaa merkit ravintolan ruokalistasta, ja selässäni lukeekin, että ”tämä ravintola on aina auki”. Tai käsivarressa lukee "parasta ennen vuotta 2002". Tai jospa hän tatuoi rintaani ”happy hour”. Jos lantiomalliset housuni jonain päivänä paljastavat ristiselän merkinnän ”hapanimelä ankka erikoistarjouksena”, niin mikä minä olen siihen vastaan väittämään.
Tänä aamuna ilahdutti se, että ylihuomenna saa nukkua pitempään, jos koira suinkin sallii.
Jälkipuheet
Varsin uutena blogisi lukijana - ja ihastuneena sallaisena - olen usein mieluusti kaivautunut myös arkistojesi aarteisiin .. eli näihin vanhempiin merkintöihin. Hymyssä suin sain näitä tatuointisuunnitelmia(kin) lukea, ja vastaan on tullut lukuisia helmiä ajalta, jolloin lukujakuntasi ei vielä tuota "kommentoi" nappulaa suuremmin harrastanut. Kiitos mea! Jatkathan samaan tapaan?
Kiitos itsellesi. Olipa mukavaa saada palautetta varaston puolelta, itsekään muistanut tällaista kirjoitusta enää. Jokapäiväinen kirjoittelu tuntuu joskus tyhjentävän kirjainvaraston tyystin vallan ja kauhulla silloin katselee tyhjää päätään, että nytkö se sitten tapahtui, se pään tyhjeneminen. Ja sitten pelkää käyvän kuin kehäraakeille, että sitä kirjoittaa epätoivon vimmalla vaan jotain eikä itse ymmärrä lopettaa.
Vetää vakavaksi.