Eilen oli ilmeisesti SE päivä, oma pidennetty 15-minuuttiseni julkisuuden keilassa. Sain paistatella kahdella areenalla ja monissa viittauksissa ja kiitettävän (KIITOS) moni kävi myös kurkaamassa, kukakumma. Kahvipaussivierailu (kiitos Benrope), Scilla Kevätsipulikukka, Misu Tiramisu, Schizo-Janne ja Kuhla Kaan kasvattivat vieraideni määrän lähes kaksinkertaiseksi. Tässä kohtaa hiljaista hyrinää, jota kissoilta olen opiskellut.

Tätä lukiessanne minä olen jo matkalla tai perillä Helsingissä. Kaupungissa, joka edustaa edelleenkin minulle, pikkukaupungin kasvatille, jotain suurta ja hienoa. Kaikissa muissa Suomen kaupungeissa kuvittelisin voivani asua, mutta Helsinki on jotenkin niin etäinen, suuri, pelottava ja kunnioitusta herättävä, että asuminen siellä on ihan oma lukunsa. Helsinki on minun mielestäni ainoa Kaupunki Suomessa: siellä on kaikki. Erityisesti pidän niistä keskustassa olevista puutalokortteleista; niissä on kaunista arvokkuutta ja henkeä. Toinen ihastuttava alue on se Suurkirkon seutu ja ne ympäröivät talot ja korttelit: siellä oikeastaan voisin asua. Siis sadussa ja unelmissa.

Liekö eilisen tilityksen ja matkan aiheuttamaa, mutta näin unta, jossa oman alani työpaikka Helsingissä oli auki ja minua pyydettiin sitä hakemaan. Selvyyden vuoksi: se virka on tämän alan huippu, kuningatarmehiläinen. Unessa kieltäydyin sillä verukkeella, että en ole siihen tarpeeksi pätevä, ja sitten siihen valittiin meidän Firman apulaisvahtimestari. Mitä sanoo tähän Freud Marx Engels & Jung?

Varmaan katselen helsinkiläisiä tänään sillä silmällä, että onkohan tuo Tira ja tuo Misu, mahtaako tuossa polkea b ja Janne taitaa juosta tuolla.