Sunnuntain ratoksi olen lueskellut blogeja urakalla ja olen löytänyt paljon hyviä kirjoittajia. Viisaita ja nokkelia. Ja sitten niitä toisia, tiätsä jotka pitkäst aikaa taas kirjottamas webbipäivist vaikkei oo mitää niiku sanottavaa kun mul menee kai ihan hyvin ja himaskii menee kai ihan hyvin. Jos pääsen täältä ojien pohjilta murskatun minuuteni ja itsetuntoni kanssa raahautumaan ihmisten ilmoille, niin tunnustan ihan suoraan: nehän ovat paljon viisaampia ja parempia kuin minä. Ainakaan en ruksaile teitä pamaukseeni, salaa käyn vilkuilemassa, jos oppisin jotain.

Anonymineetistä on myös käyty keskustelua. Se onkin juuri se juttu, joka nyt sekoittaa mun pään, sillä oma kotisivuni toisaalla ja blogi ja sen liitteet täällä ja vähän tuolla sekä leipäpuun sivusto kustannuspaikalla vaativat aina eri ihmisen äärellensä. Kaikki ne naiset ovat minua, mutta koska ne ovat niin erilaisia, niillä täytyy olla eri nimet. Enhän minä muuten itsekään tiedä, kuka menee, ja missä. Kaikki ovat olemassa, joten onko niistä joku sittenkään anonyymimpi kuin se toinen. Nimihän on vain merkistö, joka on erottamassa minua toisesta. Ehkä Mea onkin se oikea nimi ja se toinen ja kolmas ovat anonyymeja.

Äskeisestä Idolsista taas kerran nautin eniten Kallosen ilmeistä; juuri tuollaista heittäytymistä itsekin haen päivät pitkät ja illat ja yöt.