Jatkanpa vielä aiheesta, koska tästä jos mistä tiedän jotain. Otan oikein mukavan asennon keittiön pöydän ääreltä ja rupean päivystäväksi psykologiksi. Nythän on nimittäin niin, vaikka toisin jotkut kertovat ja televisio ja elokuvat myös virheellisen tiedon välitykseen syyllistyvät, että eihän sitä rakkauden jälkeistä ystävyyttä ole olemassa IRL. Ja nyt heti kuului tänne asti kiljahduksia. Ymmärrän tuskanne ja myönnän rajallisuuteni, mutta koska pääsen nyt tylyttämään, niin annan palaa. Suossahan me olemme, jos lähdemme tässä vielä määrittelemään, mitä se ystävyys ja rakkaus on, ja siksi myös on turha huudella mitään, oletan tietenkin, että puhumme oikeista asioista niiden oikeilla nimillä, ei teinarirakkaudesta. Ja puhun nyt ihan tällä naisen vaistolla ja sillä kokemuksen syvällä rintaäänellä, jonka lukuisista rakkaussuhteista hengissä selvinneenä olen hankkinut.

Rakkauden jälkeisen ystävyyden esteitä ovat mustasukkaisuus, kateus, viha, hylätyksi tulleen pettymys, hylkääjän uudet kiinnostuksen kohteet ja näiden eri tummuusasteet, variaatiot ja rönsyt. Suurimpia esteitä on mustasukkaisuus, joka saattaa vaivata, vaikkei rakastakaan, vaikka olisi itse lähtenyt ja vaikka olisi uusi rakkaus vierellä. Kummasti vaan jostain kumpuaa ajatus, että "se on mun mopo, sillä ei muut saa ajella". Hylätyksi tullut tuntee tietysti ne tuhannet tunteet, jotka pahimmassa tapauksessa yltävät inhon asteelle. Aika jääkäri on se, joka siitä vielä vääntää ystävyyttä. Ja sen pitäisi olla vielä molemminsuuntaista.

Vai eikö kukaan muu tunnusta tunteneensa sydänalassaan läikettä, kun entinen rakas kävelee uuden rakkauden kanssa kaupungilla vastaan. Oltiin sovittu, että jatketaan ystävinä, vaan kuinkas käy: jäätkö siihen kyselemään, miten sydän on jaksanut, miten oma on särkynyt ja syrjällään, miten yöt ahdistaa ja rakkaan entinen T-paita lohduttaa. Ja siitä sitten heipat teille, jatkankin tästä matkaa tyhjään kotiini. Nostan hattua, jos ei yhtään sattunut. Silloinkin, kun rakkaus ei ollut enää lopussa hääviä, vaan ajatteli, että korjaisi tuonkin tuosta joku, että pääsisi helpolla eroon, ja sitten kun näin tapahtuu, niin eikö vain musta sukka ole omassa jalassa.

Taidan olla huono ihminen, sillä minä en ainakaan pysty. Ystävät on ystäviä ja sanoisin jopa, että menevät rakkauden yläpuolelle, sillä he seisovat vierelläni silloinkin, kun rakkaus on jo kuollut. Tai eihän se rakkaus kuole, se on ikuista, vain kohde vaihtelee.