Nämä blogiyksinpuhelut ovat joskus aika huvittavia; normaali keskustelutilanne kirkastaa ajatuksia ja hioo silloin tällöin timantteja vaatimattomistakin aluista, mutta yksinpuhellen timanttien löytäminen ja ruudin keksiminen on pitkän ja tuulisen matkan takana. Joskus on ihan oikea aihekin, josta on oikein ajatuksia ja jopa mielipiteitä, mutta yleensä aamutuimaan sitä vaan alkaa kirjoittamaan ja toivoo, että käsivarsia pitkin valuu näppäimistölle kelvollisen oloista tekstiä. Sitten joskus, kun sen mielestään loisteliaan ja monimerkityksisen kielikukkasen, usein puolivahingossa, saa synnytettyä, niin jää itsetyytyväisenä odottelemaan reagointia. Ei mitään. Hiljaisuus.

Luotan valppauteesi jälleen kerran Kysyn vaan.