Selittäkää jos pystytte, miten huono elämä voi olla hauskaa. Jos nyt huonoksi voi sanoa vaatimatonta määrää valkkaria ja myöhään yöhön jatkunutta keskustelua, joka piti lopettaa molempien osapuolien silmien näkökyvyn saavutettua asteen, jossa aata ei erottanut ööstä. On muuten valkkarissa vaikeata kirjoittaa. Mutta hauskaa oli, pitkään aikaan en ole itselleni niin paljon nauranut. Puhdistavaa. Tämä viisas ystäväni epäili minun löytäneen oman Leonardini tulkittuaan viimeaikaisia päiväkirjamerkintöjäni. Jotain olen toki löytänyt; itsestäni uusia ulottuvuuksia, rauhaa, selkeyttä ja hyvää oloa. Ja uskoa ihmisiin; viisaus ei olekaan kuollut, eikä se olekaan vanhojen viisaiden yksinoikeus. Ja tällä en nyt viitannut itseeni, vaan niihin löytöihin.

Mielen täyttää nyt sen laatuinen seesteys, että tästähän ei voi seurata muuta kuin jonkinasteinen katastroof. Putoaako taivas niskaan, sortuuko juuri rakennettu korttitalo, pettääkö arviot; jään mielenkiinnolla odottamaan. Vai uskoisikohan ihan vaan pokkana, että joskushan sitä ihminen lopullisestikin jotain löytää. Itsestään ja muista.

Nyt, kun olen ollut näinkin lennokas, lopetan vielä, kun se on turvallista.