Minulla on kaksi heikkoutta (tai no, on niitä ehkä enemmän), joiden edessä en juuri ajattele, mitä ne maksaa. Kengäthän on jo moneen kertaan käsitelty, se toinen on silmälasit. Tavoilleni uskollisena olen sen pystynyt, totta kai, itselleni hyvin selittämään. Tottahan sitä nyt ihmisen nähdä täytyy. Instrumentarium yrittää säälittävästi saada minulta rahat pois markkinoimalla alennusprosentteja yhtä paljon kuin on ikää. Ilmoituksen "jopa 100%:n alennus" on aika säälittävä harhautus. Mutta minäpä en mene moiseen halpaan; 30%:n alennuslupaus ei vielä tee vaikutusta ;-).

Olen aamuisin pimeillä bussipysäkeillä tehnyt empiiristä koetta: Bussikorttini kääntöpuoli on heijastin ja sitä heijastinpuolta väläyttelemällä ilmoitan nyssekuskille halukkuuteni nousta hänen autoonsa. Muut kyytiin pyrkijät seisovat tumput suorina mustissa vaatteissaan ja olettavat kuljettajan lukevan heidän ajatuksensa sikäli, kun yleensä heitä pysäkiltä havaitsee. Ja mitä kokeeni kertoo: kaikki bussikuskit pysäyttävät auton pysäkille niin, että ovi on juuri minun kohdallani. Aina. Tulkitsen sen kiitokseksi siitä, että vilkuttelin näkyvästi. Ja iloisesti tervehdimme toisiamme joka aamu ja ilta.

Aamun ilo; menopaussi oli noussut käväisemään viimeisen harmaan palkin yläpuolelle, sijaluvulle 24 pinserilistalla. Lasku tulee, mutta olen tästä käväisystäkin iloinen ja kiitollinen lukijoilleni.