Minä aion nyt masentaa lopullisesti teidät kaikki, heittäydyn koko säälittävän pienellä olemuksellani teidän marraskuun kaamoksen, loskan, pimeyden, yksinäisyyden, saamattomuuden, rakkaudettomuuden ja ikävänne raastamiin aivoihin julistamalla tänään vain onnea oi autuuttaa. Iloa ja mielen seestettä. Ja taidan sotkea itseni vielä markkina-arvoteorioihinkin. Olen nyt huikentelevaisella tuulella, mutta aloitan varovasti tunnelmoiden: marraskuu on ihanaa aikaa: pimeys vaatii kynttilöiden polttelua, hämymusiikkia, huimapäisesti ehkä hiukan lukemista, miten vaan, tärkeintä on se lumo. Herkkua vain minulle, ihanan itsekästä ja luovaa, ja jos ei muuta jaksa luoda, on mielikuvitus jo rakentanut pehmeän sylin, jossa voikin tehdä mitä vaan...

Sylistä voinkin nostaa päätäni sielun silmät säihkyen ja heittäytyä miettimään markkina-arvoja. Eräs viisas ystäväni sanoi, ettei ulkonäöllä ole merkitystä silloin, kun todellinen sielunkumppani astuu elämään, sielun pitää paistaa silmistä alasti riisuttunakin. Toinen viisas ystäväni puolestaan palautti räpsysilmäni todellisuuteen sanomalla, että ensin katsotaan ulkokuori ja sitten toivotaan, että silmistä katsoo joku. Ja sanojensa vahvistukseksi kysyi, montako sellaista rikasta, kaunista, komeaa tai kuuluisaa tunnen, jonka puolison ulkokuori ei ole noteerattu Miss/Mr Mikälie-kilpailuissa tai sijoittunut Älypääkilpailuissa pistesijoille. Tunnen minä yhden (katso Pinseri).

Marraskuun pimeys auttaa tässäkin. Ja pikkujoulujen pölly ja tonttulakki silmillä. Ja kun niin pitkälle päästään, että myssy on otettava pois, aamiaspöydän valo sytytettävä ja pössyt haihtuneet päästä, ollaankin totuuden äärellä: se jonka sielun silmistä on jaella antimia, on kuitenkin vahvemmilla kuin se, joka purjehti pöytään tyhjällä ruumalla. Uskon minä.

Päivän tuoksu: Cheap & Chick.