Kun sunnuntai-iltana kaupunkiin pitäisi periferiasta päästä nyssellä, ja siihen klinkutuskoneeseen ladattua korttiaan tarjotessaan saakin koneen koko piippausarsenaalin vastaukseksi yhden piipin sijasta, tuntee hetken syyllisyyttä, että on jäänyt jostain kiinni, samanlainen olo kuin nähdessään poliisiauton pysäyttelemässä autoja tien viereen. Pikakelauksena pään läpi vilistää mahdolliset virheet, rikkeet, väärinkäytöt ja unohdukset. Ihminen ei usko kerrasta, vaan nöyryyttää itsensä toistamiseen piipittämällä sitä helvatan konetta, ja kuskikaan ei tietenkään voi heti sanoa, että kortin katteet on käytetty.

Keskustaan pääsee toki kertamaksulla, mutta koska on sunnuntai-ilta, ei missään myydä katetta korttiin (tai ainakaan missään, mikä olisi auki ja matkan varrella), siispä on matkattava kertamaksulla myös takaisin kaupungin laidalle. Josta taas kertamaksulla aamulla töihin ja illalla töistä keskustaan, josta vihdoin saan ostaa katetta. Miksei nyssestä saa ostaa latinkia kortiin, onhan tämä juuri se kaupunki, joka käyttää etuliitteenään mielellään pikku-e:tä.

Ja miksei Suomessa myydä vielä suoraan jalkaan suihkutettavia sukkia (AL 16.2.04). Kyllä Japanin tytön kelpaa, kun ensimmäisena aamulla ei tarvi etsiä ehjiä sukkahousuja, kiskoa niitä jalkaan, kärsiä liian lyhyistä sukkaosista, mikä aiheuttaa mäkihyppyhaalari-ilmiön hameen alla, ja lopulta huomata matkaan lähdettyyään, että sukissa olikin takana silmäpako. Tämän mielipiteen tarjoan vain siksi, että minulta on kysytty tietoa aiheesta.