Parvekkeeni alkoi eilen näyttää muovikassimereltä. Sisätilat ja erityisesti keittiön alakaappi pysyy järjestyksessä, kun pullot ja tölkit roudaa kasseissa partsille. Muutamankin viikon kun sitä tekee, ei enää naurata. Silloin vedetään pipo syvälle päähän, ne renttuisemmat ulkoiluvaatteet päälle, kerätään kassit ja lähikauppaan kassit pullistellen pulloja. Ja toivotaan, että yläkerran kiva mummo ei yllätä hississä tai se alakerran hyvän näköinen nuorimies.

Lähikaupan eteisessä on hyvä automaatti, sellainen, jota minäkin osaan käyttää. Eilen oli tyypillinen sunnuntairuuhka: minun edelläni neljä miestä. Mikään ei yhdistä lähiöasukkeja niin kuin palautuspulloautomaatti; siinä me äijäporukalla sitten naureskeltiin, että tuli taas kaadettua ja saiskohan palautusrahoilla spurgupitsan ja pari kaljaa. Sulauduin joukkoon monimielisesti virnistellen silleen, että mun-miäs-makaa-rapulassa-ja-mun-täytyy-vierä-korjaussarjaa-ehe-ehe. En sitten viitsinyt ruveta selittelemään, että nämä on usealta viikolta ja mulla oli vieraita, en minä näitä yksin ole juonut. Katselivat jo muutenkin niin säälivästi.

Ostin lauantaina päiväpeiton ja ompelin ihan itse koristetyynyjä, eikö somaa, mitä. Jotta petaamiseen ei kuluisi liikaa aikaa aiempaan päiväpeitottomuuteen verrattuna, käännän illlalla säyngynpuoliskoni päältä peiton sivuun toiselle puolelle tyynyjen päälle ja sujahdan siististi peiton alle. Aamulla nykäistään peitto suoraksi, taitetaan päällinen takaisin ja naps naps veto kulmista niin peti on siisti ja kaunis. Ilmankos näin unta, että suoritin armeijaa kirjekurssina työn ohessa.