Nolottaisi, jos ei niin hävettäisi
Käsi pystyyn se, joka on selvinnyt elämästään ilman häpeää. Säästynyt noloilta tilanteilta. Hah; ei yhtään kättä. Sinäkin sitten varmaan olet kadulla iloisesti kättä heilutellen tervehtinyt vanhaa tuttavaasi ja huomannut, että väärä tyyppi ja sitten nolona laskenut kätesi, että ihan vaan tässä hyttysiä hätistelin. Tai hämilläsi sipaisit tukkaasi, tai nostitkin silmälasejasi, tai puhdistit roskia takin hihasta. Ja sitten nolona vilkaisit ympärillesi, että näkikö kukaan. Tai ehkä menit oikein puheisiin ja ehdit kertoa hilpeänä kuulumiset, kyselit vielä, että olet silmälasitkin uusinut sitten viime näkemän. Ja tämä toinen, tuttu tyyppi, sanoo vieraan ihmisen äänellä, että "Mulla ei oo kyllä mitään käsitystä, kuka sää oot." Jaa ei kenellekään voi noin nolosti käydä. No minulle kävi.
Häpeän kipurajat ovat aika alhaalla, harva kehtaa ihan äkkiseltään tunnustaa mokansa. Jotkut kokemukset vaan kertakaikkiaan ovat niin sietämättömän noloja, ettei niitä voi edes itsekseen ajatella moneen päivään. Ehkä muutaman viikon jälkeen kehtaa ajatella ja joskus monen kuukauden tai vuoden jälkeen niistä saattaa naureskellen kertoa.