Luulisi, että kun kirjoittaa paljon, oppisi väkisinkin jossain vaiheessa paitsi kirjoittamaan hyvin, niin myös oikein. Vaan ei, ei kumpaakaan. Minä olen onnistunut hankkimaan taidon kirjoittaa joskus niin käsittämätöntä tekstiä, että sitä ei ymmärrä kukaan, en minäkään. Tottahan sitä tarkistaa tekstinsä ja korjaa, mutta kun ei aina näe virheitä sittenkään. Mitä kiihtyneempi mieli, mitä kiireempi, innokkaampi, malttamattomampi, sitä enemmän tulsottimia.

Olenkin ajatellut helpottaa elämääni, ja lopettaa korjaamisen ja nimetä kieleni meandroniksi. Ei siitä mitään selvää saa, mutta mahtaako se olla tarpeenkaan, ja lukeekokaan sitä kukaan.

Ugis pyysi kisää vihrelyöntejä bolgeihin. Täätlä epsee. Miänkin mteten kirjiotlin ystäväkkelelni alakuiluosuudesta. Mysö moent mutu mielnkiintoiste aihett pöurivät meilesäs, mutat nisittä ytsäväini ei ahlunntu ksekutella, ksoak miän kuuöemma kirioita liiak viakeasti. Ie piäd pakikaanas.