Elämä vastamuuttaneessa työpaikassa on silkkaa selviytymisleiriä. Koska ruokala on lumisten taivalten takana ja lähiruokailun vermeet jossain matkalla ja nälkä kurnii vatsassa, on tehtävä, mitä tehtävissä on. Onneksi pakatessa löytyi pikakauraryynejä, lisäksi uusi vedenkeitin pösäytti vedet suitsait ja kuormasta löytyi myös muovimukeja. Ryynit mukiin, vettä päälle, sekoitus kirjeenaukaisijalla ja lusikan sijaisena viivotin.

Ikävät asiat unohtuu, kun ajattelee ruokaa. On muuten pitkä aika siitä, kun tein kaurakeksejä. Niitä, kyllähän te tiedätte, helppoja ja takuuvarmoja keksejä, joita on kiva mussuttaa surffatessa kuivan valkkarin kanssa. Kaurakeksien pitää olla nihkeitä, vähän raakoja ja niitä pitää säilyttää rasiassa, mieluiten peltisessä, jossa ne ei pääse kuivumaan. Rasiassa ne liiskaantuu sopivasti toisiinsa kiinni ja niitä ei niinollen voi tarjota vieraille. Liiskaantunut möhkäle syliin, elokuva eteen ja valkkari lähettyville. Möhkäleestä taivutellaan paloja, ei palastella. Se on siinä [kiitokset innoituksen lähteelle keksittäjä-Mikolle].

Jos leipominen olisi helppoa, se olisi helppoa, mutta kun ei se ole. Joskus kannattaa syödä taikinana, ei tule paistamisen kanssa ongelmia, ja muutenkin.

[Kuinkahan moni otsikosta luuli, että taas se mea vouhkottaa sitä naiseuttaan, Ugus ainakin.]