« syyskuu 2005 | Etusivu | marraskuu 2005 »
lokakuu 28, 2005
Rajamailla
Oikopolut ja optimaaliset reitit ovat elämäni suola. Alikulut, pellot, juurakkoiset polut, pihat, aukot pensasaidoissa. Kaikkialle pääse lopulta lähes linnuntietä, ylä- ja alamäet minimoiden, maisemat maksimoiden ja ajan käytön perfektoiden.
Tässäkään harrasteessa tärkeintä ei ole lopullinen Unelmien Matka Pisteestä A Pisteeseen B, vaan se työ, jonka saa löytämisen eteen nähdä. Karttaa on tutkittava, maastonmuotoja seurailtava ja muiden tekemiä polkuja arvioitava. Parhaita kehityskohteita ovat matkat, jotka on tehtävä kymmeniä tai lukemattomia kertoja - työmatkat, reitti yliopistolle, kavereille - sillä niitä on aikaa ja mahdollisuuksia hioa huippuunsa. Tutkia ja pohtia eri vaihtoehtojen vahvuuksia ja heikkouksia, muodostaa päätös.
Eri kulkumuodoille on tietenkin omat, helmeksi kasvatetut vaihtoehtonsa. Vaikka kartalla lyhin reitti Hervantaan vie metsäpolun kautta, löysin tyytyväisyydekseni loppukesästä vain hieman kieppaavan asfaltoidun pyörätien. Kova alusta on miellyttävämpi polkea, vaikka matka olisikin pitempi. Kävellen kestää pienen ylämäenkin, jos sitä kompensoi säästetty aika.
Pienikin muutos olosuhteissa tai lähtöpisteessä voi muuttaa koko reitin - omat ratkaisunsa täytyy olla niin keskustasta kuin Kalevastakin Hervantaan pääsylle. Hervannasta pois tulolle taas on aivan oma tiensä; se, jota pitkin ylämäen suuntaan en ole kertaakaan vielä suostunut kulkemaan. Potkukelkalla taas tuo huono Hervantaan-reitti voisi olla hyväkin. Hmm...
Reittien jatkuva ja haastava kehitystyö on vain ilon toinen puoli. Oikopoluilta löytää aina joskus jotain mielenkiintoista, jonka voi ajatella vain harvojen muiden kulkijoiden kokeneen. Eilen löysin sinervässä hämärässä pellon, jonka pitkään heinään vähä lumi oli kasautunut ikään kuin korkeaksikin kinokseksi. Heinät törröttivät vielä pystyssä, keltainen ja valkoinen vastakkain iltahämärässä oli juhlavan näköistä. Kengän levyinen polku kulki syvänä kanjonina heinän ja lumen keskellä. Vain yksi ihminen ja koira olivat kulkeneet minua aikaisemmin viime lumentulon jälkeen. Koiran tepsuttelun jäljet muutaman sentin lumen alla piilevissä, edelleen sulissa mutalammikoissa näyttivät hauskoilta.
Minäkin tepsuttelin, vahingossa. Voi talvikenkärajojani.
Laura at 01:22 PM | Sano jotain (4) | TrackBack
lokakuu 26, 2005
Kaikki tanssii
Tanssin pillin mukaan. Kävin katsomassa vaikka kuinka montaa ennennäkemätöntä blogia. Ihan vaan niiden kiusaksi, jotka sanovat lopettaneensa turhan klikkailun, etteivät antaisi pisteitä "huonoille" blogeille, kävin myös selaamassa uusimmat kuulumiset sellaisissa, joita tiedän vanhasta kokemuksesta varmasti inhoavani. Siitäs saitte, ja siitä!
Voisin suositella muillekin kosteustasapainoa ylläpitävää Pykimää - juuri sellaista oman elämänsä pakinoitsijaa, joista niin pidän ja johon itsekin pyrin. Pagisijakin on kiinnittänyt huomioni jo aiemmin.
Kansatieteilijän desktopilla näyttää aina olevan jotain mielenkiintoista asiaa. Kansatieteilijäkään ei ole minulle uusi tuttavuus, joten meemi ei nyt mene ihan sääntöjen mukaan, mutta jos vaikka nyt lupaan pyhästi oikeasti myös käydä siellä sympatiapamauttamassani linkissä?
Olen sikäli onnistunut alkuahdistuksesta opiksi otettuani pysymään erossa listoista ja muista, että oli ihan mielenkiintoista silmäillä pitkästä aikaa Blogilistan top-listaa. Jollei muuten, niin saatoin ainakin tehdä sen havainnon, että eniten itse tilaamiani blogeja on ensimmäisen sadan top-listalaisen joukossa, sen jälkeen neljänsadan ensimmäisen joukossa suurin osa lopuista. Loppulistalla vain muutama hajanainen tuttavuus. Tuhannesta eteenpäin en enää jaksanut selatakaan. Tsori.
lokakuu 25, 2005
Kone tahmaa
Tuntuu epämääräisellä tavalla epäreilulta, että tämä osa- ja määräaikainen työsuhteilija oli tänä tylsänä tiistaina ensimmäisenä työpaikalla. Missä on muiden velvollisuudentunto? Otan kyllä kaiken takaisin lähtemällä kotiin tasan viidentoista minuutin kuluttua...
Olen ylimielinen kakkiainen ja todistan sen sanomalla ääneen, etten voi ymmärtää, miten joku voi olla tietämättä ja ymmärtämättä, missä tietokoneessa on reset-nappula. Sehän on tietokoneen tärkein osa heti monitorin jälkeen (monitori on tärkeä, että näkee, mitä tapahtuu). (Reset on tärkeä, koska saan koneen usein jumiin olemalla melko kärsimätön.)
Kolmipäiväisen, alusta raskaan ja lopusta laiskan viikonlopun jälkeen tarvitsisin itsekin resetointia toimiakseni paremmin. Oma reset-nappulani on tietysti tungettu jonnekin lapaluiden väliin, jossa siihen on mahdollisimman vaikeaa ylettää, ärrin, murrin...
lokakuu 23, 2005
Nyt saa taas riittää
Kävin taas pitkästä aikaa sellaisella keikalla, joka saa ihan varmasti jäädä viho viimeiseksi ikinä läsnäolollani kunnioittamakseni elävän musiikin esitykseksi. Piste.
Mielenterveyden uhraus meni tosin kunniakkaalle alttarille: Kuolleet intiaanit kyllä rrrokkasi. Paha vaan, että jo ennen keikkaa oli yleisö niin villinä ja kaasussa, että vasemmalta tunki olkatoppausta suuhun ja oikealta p***ttä vasten nivusia, pum - halutti sitten tutustua naiskauneuteen tässä muodossa tai ei. Joku siinä vähän kaatuili toisten päälle täysin tiedottoman näköisenä, naamaan sai ihan pyytämättä niin kyynärpäätä kuin niitä sampoomainoksista tuttuja hiustenheilahduksia. Seurassa kärsimässä olleen sanoin: ihan kuin osa yleisöstä olisi päästetty ensimmäistä kertaa ulos. Itse keikkaa oli turvallisempi seurata jostain kaukaa ja tanssahdella metrin turvavälillä, niin kuumina alkoivat käydä periaatteessa rauhallistenkin katselijoiden tunteet.
Jossain muussa kuin työviikonjälkeisessä perjantai-illan väsymyksessä saattaisin ehkä jopa kenties kestää sen, että Minä en voi katsoa muiden kanssa yhtä isolla rahalla lunastallani lipulla keikkaa yhtä hyvältä paikalta kuin ne muut vain sellaisesta mitättömästä syystä, että Minä en ole sata kiloa painavampi, metrin itseäni pidempi, väkivaltainen, enkä omista sellaista nyrkkiä, jolla ärsyttävät kirput lyödään kaksi yhdellä iskulla parketin rakoon (kyllä, Minä mässäilen kaikesta huolimatta joskus väkivaltaisilla fantasioilla ja olen välillä pahoillani, etten sittenkin ottanut niitä Krav Maga-tunteja).
Jos jotain hyvää pitää keksiä, niin myyntipöydästä sai musiikkia etuisaan hintaan ja yksi niistä sosiaalis-spatiaalisesti rajoittuneista päätti yhtyeen solistin esimerkin mukaisesti daivata lavalta.
Käytännössä suoraan lattiaan, sillä siitä tyyppiä ei jostain syystä ketään huvittanut erityisesti ottaa vastaan.
Laura at 06:55 PM | Sano jotain (2) | TrackBack
lokakuu 18, 2005
Sergeanne Golon: Angelika
Pelinjohtajani loihtimat roolipelisessiot ovat olleet viime aikoina niin täynnä romanttista räiskettä ja ihanaa ihkuilua, että. Iski jokin kohtaus ja kävin noutamassa kirjastosta Angelikan.
Aaaahhh. Suklaata, pimeyttä ja kynttilänvalo. Kreivejä, roistoja, rintakarvoja, testosteronia, älyä, tahtoa, nokkelaa sanailua, intohimoa, seikkailuja. (Ei kuitenkaan esimerkiksi sukupuolitauteja, ei-toivottuja raskauksia, Murphyn lakia. Aivan täydellistä.)
Suklaakin on täydellistä, koska lintuinfluenssa tulee ja sen kannoilla seuraavasta maailmanlopusta selviävät vain ne, joilla on paksu vararavintokerros. Kyllä minä olen maailmanloppukirjallisuuteni lukenut.
Edellisen lukukerran jälkeen elämäni vuodet (tasan kymmenen kappaletta) ovat tehneet tehtävänsä. Juoni hyppii jossain häiritsevän rajamailla, dialogi on logiikaltaan käsittämätöntä (laitan ranskalaisuuden tai jonkin piikkiin), ja Angelika itse on aivan sietämätön. Vai mitä sanoisitte henkilöhahmosta, joka urheana lähtee pelastamaan lapsiaan murhanhimoisten, paatuneiden, varmoiksi vihollisikseen tietämiensä roistojen linnoituksesta - yksin - ja sitten melkein kirkuu nähdessään rotan? Jonka tahto vie vaikka läpi harmaan kiven mutta joka kaatuu selälleen haarat levällään kun vain joku miespuolinen katsoo "tulisesti"? Argh. Hirveintä on, että suoranaisia raiskauksia kuvaillaan oikein hekumoiden. Onkos tämä nyt kivaa ja vapautunutta vai vähän arveluttavaa propagandaa?
Ja silti minä sitä luen ja luen enkä voi laskea käsistäni, koska siinä on kauniisti laulava ja ihanasti rakastava kreivi ja sitä seikkailua ja intohimoa. Koska tällaisia me jotkut tytöt ollaan. Kyllä ne Serge ja Anne vain tiesivät, miten päästään Suomessakin 21:een painokseen. Parasta tietenkin on, että kirjasarja jatkuu, ja jatkuu, ja jatkuu... ja lähikirjastossa on se kaikki.
Laura at 08:27 PM | Sano jotain (7) | TrackBack
lokakuu 13, 2005
Kodikkaan ytimessä
Pesukoneen tultua taloon minulla on kaksitoista sähköä tai pattereita ahmivaa apparaattia taloudessani. Tähän lukuun ei edes lasketa vuokraan kuuluvia jääkaappia ja liettä. Toisaalta ei ole mikroa eikä sähköhammasharjaa.
Noiden kaikkien kapineiden kai jo voisi luulla riittävän luomaan kotimaista atmosfääriä materiaalikeskeisen sinkun sydämeen. Ja niinhän ne luovatkin. Työnteko takaa, että on varaa vaikka Gastronautin palveluihin, eikä kotoa täten tarvitse poistua ollenkaan. Ihan totta.
No, todellisuudessa poden kuitenkin kummastusta siitä, miksi pitää ylipäätään ylläpitää hyvällä paikalla asuntoa, jossa ei kuitenkaan vietä juurikaan aikaa muuten kuin vaihtaen vaatteet ja repun sisällön. (Yleensä myös nukkuen.) Tästä syystä siivo on tuttuun tapaan kuin helvetin esikartanossa (terveisiä sille ex-kämppikselle, joka jo vuosia sitten kerran epäsiistien tapojeni takia luuli, että minut on väkivaltaisesti siepattu). (Terveisiä myös äidille, joka vuosia ja vuosia yritti opettaa jotain asuintilojen siisteydestä; meilläkin olisi tarvittu sinappinaapurileikkejä.)
Kotihenkeä tuovat myös lähestyvien tupaantulijaisten paineessa viimein seinille hakatut taulut. Asettuneeksi tunnen itseni myös siitä syystä, että TV-lupatarkastaja oli vihdoin vieraillut oven takana. Poissaollessani tietenkin - mikä onni, että vietän paljon aikaa muualla. Jääköön miettimään, kuuluuko 12:een energiansyöjääni vastaanotin.
lokakuu 09, 2005
Rakas, tule takas
Gradu on kriisissä. Projekti ei jatku ilman Sinua, Graduvihko. Vihossa on vain kaksi ja puoli sivua muistiinpanoja, mutta ne harvat rivit ovat sisältävät kaiken toiveikkuuden, mitä opinnäytetyössäni ylipäätään on. Ilman vihkoa ei ole toivoa - jäitä siis kirjallisuuskatsauksen ruumiin päälle, että se on herätettävissä uudelleen henkiin jos vielä joskus putkahdat minun ilmoilleni.
Sijaistoimintona olen joutunut kutomaan, viettämään laatuaikaa kummipojan kanssa ja pelaamaan runsaasti tietokonepelejä (koska graduun olisi voinut upottaa paljonkin aikaa juuri nyt, senkin sika).
Tämä on toisaalta kätevä tekosyy kaikille vastoinkäymisille, joita gradun ja sen myötä minkä tahansa suhteen voisi tulla. Se on harmi, sillä - minun on pakko sanoa tämä ääneen, kun yleensä täällä vain valitetaan - just nyt kaikki on aivan käsittämättömän hyvässä balanssissa.
Paitsi se kirjallisuuskatsaus.
lokakuu 06, 2005
Varoittava esimerkki
Minulla on huono elämänhallinta. Tärkeä gradutehtävä pitäisi olla valmiina huomenna, ja aina muistaissani minä olen vain kierrellyt asunnossani ympyrää etsimässä kadonnutta graduvihkoa. Jossa muistiinpanot tehtävän suorittamiseksi ovat.
En löytänyt vihkoa, mutta nyt neljäntenä päivänä huomasin siinä kierrellessäni, että seinäkalenteria ei ole vieläkään käännetty lokakuulle. Noh, tällainen on aivan normaalia.
Yleensä minulla sen sijaan on tapana muistaa, missä näin esineet viimeksi. Tämä vihko taitaa olla joko Attilan kirjaston hyllyssä, ikuisesti hukassa tai jossain sellaisessa loogisessa paikassa, josta tavarat yleensä löytyvät, kuten pyykkikorissa.
Laura at 08:12 PM | Sano jotain (2) | TrackBack
lokakuu 02, 2005
Pohjaanpalaneen hillosokerin tapaus
Ai niin.
Yhtä juttua piti kysyä: kun meillä oli sellaiset upeat hillonkeittobileet, johon kaikki toivat omia omenoitaan ja sitten niitä yhdessä pilkottiin ja keitettiin. Meillä ei ollut vaakaakaan, vaan omenamäärä piti arvioida omatekoisella mittauslaitteella, johon kuului keppijumppamopinvarsi (kylläpä äiti taas löisi kämmeniään yhteen tyytyväisyydestä), muovipusseja ja teippiä. Ja sitten siitä hillosta tuli aivan ta-vaal-lisen hyvää, sellaista, joka vetää suupielet korviin ja endorfiiniarvot taivaisiin puolikkaalla maistiaisella, niin oli pakko tehdä lopuista omenoista vielä toiset kaksi kiloa hilloa.
Niin, niin sitten se toinen kattilallinen ei ollutkaan enää niin jännä, vaan sen sijaan ryhdyimme jostain käsittämättömästä syystä katselmaan 80-luvun koululaisvalokuvia, joita minulla on kirjahyllyssäni - en ihan totta ymmärrä, mistä ne ovat sinne tulleet, en tunnusta - ja sitten kun joku muisti hillon, se oli jo muuttunut Pahaksi hilloksi.
Kattilan sisältö meni vielä suosiolla pöntöstä alas, mutta se, mikä jäi pohjaan kiinni, ei suostu otettaan irrottamaan. Ihan vaan ilkkuakseen muuttaa vain liotusvedet pikimustaksi mönjäksi, muttei itse vaalene, ei liukene.
Ja vielä ainoa ostokattilani. Mikä neuvoksi?
Laura at 06:46 PM | Sano jotain (7) | TrackBack
lokakuu 01, 2005
I'm here to serve
Perjantai-iltapäivä töissä on mielenkiintoinen ilmiö. Lounastunnin ruuhkapiikistä eteenpäin saa Asiakaspalvelija aivan rauhassa nojailla kyynespäähänsä ja vispata aivoissaan esimerkiksi elämänsä ja ihmissuhteittensa tilaa ees taas, ees taas. Ja vaikka nukahtaa.
Kello tuntia vaille sulkemisaika alkaa paniikkiruuhka, oikea viikon joutsenlaulu. Tyypillisiä tämän hetken asiakkaita ovat ulkomaalaiset, jotka ovat unohtaneet kotiin lapun, jolla luki täsmälleen se asia, mitä he tarvitsevat, ja selittävät nyt minulle liian hiljaisella äänellä, mitä se suunnilleen oli (huomatkaa ovela minä-passiivin mukaanujutus). Anteeksi, kyllä sittenkin ne kaikkein tyypillisimmät asiakkaat ovat ne sen-ja-sen avustajat, jotka tarvitsevat hirveällä kiireellä sen-ja-sen jutun tai sen toisen, joka on mahdottomasti saatavissa; vähintäänkin, koska juuri siitä asiasta vastaava työläinen on juuri lähtenyt kotiin. Ja sitten he tarvitsevat erityispalveluksia, koska asiansa ovat sekaisin ja rästissä ja ovat suunnitelleet, että viikonloppuna pitäisi ne rästit hoitaa ja sehän ei onnistu ilman meidän Laitostamme, ja sitten he ovat huomanneet, että Laitoshan menee kiinni ihan just.
Kun neiti Asiakaspalvelija taas lisää vähintään yhden uuden turmiollisen ja itsetuhoisen vapaa-ajanviettoelementin jo ennestään asiakkaiden temppujen raskauttamaan viikonloppuissuunnitelmaansa.
Tämän viikonlopun viikonloppusuunnitelmassa oli lapsen vahdintaa. Ohjelmaa voi kuvailla hyvin kolmella sanalla: kakkaa, kakkaa, kakkaa.
Kivaa pähkiä välillä vähän toisenlaisia ongelmia.
