« elokuu 2005 | Etusivu | lokakuu 2005 »
syyskuu 27, 2005
Miten kodinkonehankinta
huononsi asiointikokemustani
Kotiväki kyllästyi jo vaatimattoman kahden kuukauden jälkeen pesukoneettomuuteeni. No, mikäs siinä. Kyllähän minä olisin voinut jatkaa boikottiani taloyhtiön pesutuvan kahden euron kertakäyttömaksua kohtaan ja raahailla pyykkipussejani ympäri Tampereen kaupunkia kavereiden pesukoneiden äärille. Siinä meni sekin ekonominen ja ekologinen kannanotto.
[katkeruutta] (Mitä yksinäinen ihminen tekee kokonaisella pesukoneella?? Miksi taloyhtiö ei kannusta käyttämään sitä ilmeisesti helvetillisperkeleellisen kallista konettaan alentamalla kertamaksua? Jos maksu olisi vaikka euron, pesisin varmasti kaikki pyykkini sillä ja rahaa kertyisi. Nyt en alistu, en pesukartullakaan.) [/katkeruutta]
Kylpyhuonevessan tilasuunnittelu saa naisen kyyneliin. Pieninkin kone jää optimaalisesta pesukonesyvennykseen sovittelusta kiinni kaksi senttiä. Epäoptimaalisessa, ja ainoassa toteutettavassa ratkaisussa taas ei tarvitse istua pöntöllä polvet suussa, mutta pesukoneen reuna suussa täytyy kyllä. Täytyy käskeä pitkäreitisiä kavereita käymään jo kotona tai pidättelemään.
Kahvi ja muut diureetit ovat pannassa.
Laura at 09:25 PM | Sano jotain (3) | TrackBack
syyskuu 26, 2005
Luonnonlahjattomuus
Sain mp3-soittimen lainaan. Teknologinen harppaus kannettavasta CD-soittimesta on sanoinkuvaamaton.
Tuntuu, kuin kaikki liikkuisivat musiikkivideossa. Itsekin tanssahtelen, taivuttelen, pyörähtelen kaupoissa ja kaduilla viileesti kuin mikäkin flashdancer. Eli siis en kovin viileesti.
Jos saisin yhden lahjan itselleni valita luonnon suuresta romukopasta, se olisi tanssi.
Siihen asti tyydyn laulamaan; tiedättehän sen hennon, värjyvän, epävireisen ja hieman falsettimaisen oi beibi, jee, hmm-hmm-hmm, laa-lal-laa:n joka kuuluu korvakuulokkeilla kuuntelevien ja/tai hieman, mutta ei vaarallisesti pimahtaneiden huulilta paikasta ja tilanteesta välittämättä. Se saatan olla minä.
Laura at 11:35 AM | Sano jotain (2) | TrackBack
syyskuu 22, 2005
Minäminä
Kaverini tuskaili vielä jokin aika sitten, miten vaikeaa on kirjoittaa verkkopäiväkirjaa/blogia, kun on ottanut linjakseen olla mainitsematta kavereidensa nimiä. Tuumin, miksi minulla ei ole samaa ongelmaa, ja haa: minähän kirjoitan vain ja ainoastaan itsestäni. Minäminäminä, miinä. Minä pyörin oman napa-akselini ympäri, olen oman elämäni julkkis ja itseni paras kaveri.
Kaiken huipennus tapahtui eilen, kun tarkkailin hetken täysin objektiivisesti ulosantiani ja - unohtakaa kaikki menneet ärsyttävät puhemuotivillitykset: elikkämäet ja saatikkaat, sinä-passiivit, ihqut ja pissa-liisat - minä-passiivi on tullut jäädäkseen!
"Siis jos mä meen kauppaan ruuhka-aikaan, niin kyllä mun pitäis olettaa, että kaupassakin on ruuhkaa, enkä mä voi alkaa kassajonossa valittaan..."
Laura at 08:46 PM | Sano jotain (3) | TrackBack
syyskuu 21, 2005
Margaret Atwood: Oryx ja Crake
Olen kovin viehtynyt maailmanlopun kuvauksiin. Tai siis ihmiskunnan ja tuntemamme sivistyksen murtumisen kuvauksiin. Kiehtovia visioita ovat ainakin Orwellin 1984, Atwoodin Orjattareni, Kingin Tukikohta ja Musta torni-sarja sekä Banksin Feersum Endjinn.
Yhteistä kaikille näille on hyvin pessimistinen - ja toisaalta, tai ehkäpä juuri siksi uskottava - kuva ihmiskunnan tulevaisuudesta. No, tämä kertokoon enemmän minusta kuin todennäköisistä tulevaisuuksista tai kirjallisuuden trendeistä yleensä.
Uusin eikä missään nimessä vähäisin löytö tällä saralla on Margaret Atwoodin Oryx ja Crake (luin englanniksi, mutta löytyy myös Kristiina Drewsin suomennoksena). Kirjan arvoa lisää huimasti sille kokonaan pyhitetty web-sivusto, jolta löytyy esimerkiksi polunpäitä pohdintaan ja keskusteluun kirjan teemoista. (Olenkin aina kadehtinut ihmisiä, jotka saavat kirjoista esiin niin monenlaisia tasoja, nyt minullakin on mahdollisuuksia.)
Mitä ovat Oryx ja Crake? Sukupuuttoon kuolleita eläimiä. Meidän aikanamme Oryx beisa - keihäsantilooppi tai beisa - ja red-necked crake eli saagoräikkä sinnittelevät vielä, mutta kirjan tapahtuma-aikaan ne ovat monen muun eläinlajin kera heittäneet lusikan nurkkaan. Ihmiskunta pärjäilee miten kuten tuhottuaan elinympäristönsä, kasvettuaan liian suureksi potentaalisiin ravinnontuotantomahdollisuuksiin nähden ja venyttäessään luonnon ja oman ihmisyytensä rajoja. Jos yrittäisin lyhyesti hahmotella kirjan teemaa, se voisi olla "tiedeusko pelottavassa mittakaavassa, pelottavan lyhyen askeleen päässä siitä, missä tunnumme tällä hetkellä olevan".
Tarvitseeko tätä enää erikseen sanoakaan: suosittelen.
Laura at 09:09 PM | Sano jotain (5) | TrackBack
syyskuu 20, 2005
Etiikkatapauspankki
Jos ahdistuu pohtiessaan ihan liikaa omia ongelmiaan, käy oivaksi lääkkeeksi usein toisten ongelmien kääntely ja kaivelu.
Oikein vakaviin omiin ongelmiin tepsinee Etiikkatapauspankki. Pankki sisältää ongelmatapauksia lääkintäetiikan ja -oikeuden aloilta, mutta lääke- ja hoitotieteen lisäksi tapauksia voi miettiä käytännöllisen filosofian, teologian ja oikeustieteen näkökulmasta.
Eivät mitään yksinkertaisia juttuja. Mitähän minä tekisin, jos jotain tuollaista sattuisi omalle kohdalleni?
syyskuu 16, 2005
Ruokavalio täyttyi
Tätä aihetta on jo joku muukin jossain joskus tonkinut omalla pikku hiekkalapiollaan, mutta minäkin vielä, kun on se niin ihmeellistä: miksi ihminen vanhetessaan alkaa tykätä kaikesta pahanmakuisesta? Siis tavallanhan pahanmakuinen muuttuu hyvänmakuiseksi, vaikka on edelleen ihan samanmakuista... tiedättehän?
En olisi aikoinaan koskenut pitkällä kirveelläkään homejuustoihin, kaalikääryleisiin, sieniin, viiniin - oluttakaan en olisi juonut vapaaehtoisesti - valkosipuliin, höyrytettyihin vihanneksiin, kalaan (etenkään sashimiin). Tällä viikolla söin jopa vanhaa inhokkiani, silakkapihvejä, ja muuten oli hyvää paitsi että ruodot yököttivät edelleen.
Mikä ihme muuttui?
Toinen ällistyttävä seikka on se, että vanhemmiten sitä ostaa ja syö vapaaehtoisesti muutenkin kaikenlaista pahaa. Pakastehyllyn äärellä seisoskelin ja unelmoin leipovani. Siis "leipovani"; ottaisiko sitten noita kasvis-juustopasteijoita joista tiedän pitäväni vai noita lohipasteijoita, joita tiedän luultavasti inhoavani, mutta jotka olisivat kovin Terveellisiä, koska kerran viikossa ainakin pitäisi kasvissyöjänkin syödä Kalaa. Otin siis ja leivoin ja söin sitä kalaversiota, koska sen pitäisi olla niin pirun hyvästä minulle ja söin hampaat irvessä. Miksi, miksi?
Sanokaa te, jotka olette olleet tässä tutkimattomassa maastossa eli aikuisuudessa ennenkin.
Laura at 09:31 PM | Sano jotain (3) | TrackBack
Kirjastossa näkösuojassa
Suuri Muutosten Syksy jatkui sillä tavalla, että otin ja tyhjensin tilini jo hyvissä ajoin ennen palkkapäivää. Vaatekaapissa nääs tuntuu olevan aivan jonkun vieraan ihmisen vaatteita. Sillä jollakulla on kyllä lapsellinen ja yksinkertaisesti huono maku.
En tosin tiedä, miten kuvailisin tämän uuden tyypin vaatevalintoja. Ostettiin sitten uudet teinipissishousut, jotka päällä ei voi kumartua eikä istua ilman, että näkyy peräkammariin asti. Hame, joka on niin vinkeäntiukka, että päällä pyöriessään pyörittää vähän noita syksyn mukanaan tuomia sukkahousujakin siinä sivussa.
Mutta kaupasta ei saa kuin sitä mikä sattuu sillä hetkellä olemaan trendi. Ken ei koskaan ole kirjaston hyllyjen oivassa näkösuojassa kääntänyt hametta ympäri (tai vaikka kaivanut nenäänsä), heittäköön ensimmäisen kiven.
syyskuu 13, 2005
Ihan ylihyvä
Murruin. Väänsin patterit päälle. Kylymä.
On ilmeisesti panostettava lämpömittariin. Ja kenties syystakkiin.
Jos minä saisin olla bändi, minä olisin Maj Karma. Tai ehkä Peaches. Rokkia, särmää, seksiä. Valitettavasti tunnen itseni lähinnä Ultra braksi. Oikeastaan ihan käsittämättömän tyhmää musiikkia - en koskaan totisesti tykännyt - selittämättömästä syystä hyllyssäni ovat silti melkein kaikki levyt. Olen aivan ultrabra.
"Hei nainen älä kävele pois mun elämästä
mä en suosittele sinulle tuolla tavalla kahta miestä
ansaitsisit vähintään kolme"Maj Karma: Arpi
Lämmittely-yritystutkimuksen havainnot ovat, että kylpyhuoneen patteri lämmittää kelpoisasti vaikka koko asunnon. Se on hyvä juttu, sillä muut kaksi patteria eivät osoita elonmerkkejä.
Laura at 09:20 PM | Sano jotain (2) | TrackBack
syyskuu 07, 2005
Intohimojen syys
Syksyhän on perinteisesti kaikenlaisten uusien kokeilujen aikaa. Minulla meni oikein saatana vaihteeksi korvasta sisään ja luulin ihan varmasti haluavani alkaa harrastaa Krav Magaa.
Kyllä, sitä Israelin armeijan käyttämää lähitaistelumenetelmää, jolla voi myös tehokkaasti taltuttaa ja tehdä lapsettomaksi nakkikiskaräyhääjät.
Kuvittelin tarvitsevani itsepuolustustaitoja, koska en vain osaa pysyä poissa pimeiltä kaduilta. Mutta istuessani orpona näytöstilaisuudessa katsomassa kieltämättä kätevän näköisiä liikkeitä, joissa hyökkääjät ensin heitetään maahan ja sitten heitä potkitaan päähän - ei, lakkasin vain näkemästä itseni tekemässä samaa. Minunhan oli tarkoitus olla väkivallan vihollinen, ei sen aiheuttaja. (Ehdotuksenne aikidoista ja muista itämaisista itsepuolustuslajeista voitte jo tässä vaiheessa haudata. Minä haluan pystyä pitämään puoleni - muuhun ei riitä kärsivällisyys.)
Hieman ärsyttivät myös ringin laidalla ramboliikkeitä ihquvat natsihipit. Juuri tätä tarkoitin, kun puhuin vieraantuneeni normaalimaailmasta. Että tuollaisiakin tyyppejä on.
Potkinnan sijaan päätin haluta jatkaa italian opiskelua. Kurssilla tunsinkin heti oloni kotoisaksi: ryhmän keski-ikä vähintään 40, yksi ihminen kerrallaan äänessä, ei äkkinäisiä liikkeitä.
Tuntisin itseni ihan tädiksi, ellen kehittelisi vastapainoksi erittäin vakavia pinnallisia ja lapsellisia ihquilutiloja hottiksiin asiakkaisiin; se oli kollegan mielestä erittäin epänelikymppistä ja siten myös minua tyydyttävä uusi syysharrastus.
Laura at 09:22 PM | Sano jotain (4) | TrackBack
syyskuu 05, 2005
"Ois kiva, jos musta kiinnostuis joku,
joka ois kiinnostunut musta"
Blogista puuttuvana aikana olen hymyillyt työn puolesta pääni kipeäksi.
Yrittänyt elää yliopistoruokaloiden kasvisruualla ja saanut jonkin mielenkiintoisen puutostilan.
Kyllästynyt jo olemaan sinkku. Ei ole hauskaa lähteä käymään kaupassa ja viipyä reissulla kellon ympäri, jos ketään ei kiinnosta, missä menen.
Innostunut tänään kovasti lukukauden alkamisesta, en tosin muista enää miksi. Ehkä se liittyi jotenkin siihen, että nyt se on oikeasti minun n:nteni.
Järkyttynyt jouduttuani normaalien ihmisten keskelle. Millaisessa auvoisassa akateemisessa kuplassa elänkään.
