« toukokuu 2005 | Etusivu | heinäkuu 2005 »
kesäkuu 29, 2005
Ei voi kuin valittaa
Kun aivot jäivät työpaikan narikkaan viimeisenä iltapäivänä ja loppukin mieli on vähän niinku E.V.V.K., ei millään tahdo pysyä päässä kaikki muuttolaatikoiden hankinnasta uuden kämpän vuokran maksuun.
Uusi asunto herättää ristiriitaisia tunteita. Se on tilava (ainakin ilman huonekaluja) ja valoisa. Siellä on kaksi ylimääräistä ovea ihan vain minun käytössäni - luksusta. Ylimääräisiksi lasketaan kaikki huoneenovet, jotka eivät sisälly ulko- ja vessan oveen. Nyt voin sulkea jonkun muun eteiseen, tai sulkeutua itse keittokomeroon. Tosin kun kokeilin uutuudenviehätyksestä keittiön suljetussa tilassa fiilistelyä, tuntui oventakainen tyhjä huone kaatuvan päälle, painostavan.
Toisaalta ovella olivat vastassa seinältä tippuneen peilin pirstat. Peilinsirpaleethan tuovat onnea, vai miten se nyt meni. Seinät ja lattia olivat huonommin päällystetyt kuin muistinkaan ja muovilattiassa erikoisempia pinttymiä kuin viitsin tarkemmin tutustua. Kunhan sieltä muovimaton railoista ei ryömi mitään elävää.
Ikkunat vaikuttivat siltä, että niistä vetää talvella. Runsas säilytystila osoittautui hyllyjä pyyhkiessä käytännössä saavuttamattomissa kulmissa sijaitsevaksi. Taloyhtiön pesukoneen ja jopa kuivaushuoneen käyttö ovat maksullisia. Naapurista kuuluu imurointi läpi - ei siis mitään äänekästä kirjojen luentaa tai riehakasta virkkausharrastusta enää minun luonani. Tosin seinänaapurissa näytti asuvan pari rasavilli-ikäistä kloppia, varmaan niiden metelöinniltä ei naapurusto kuule omia ajatuksiaankaan.
Kellarikomeron havaitsin olevan täynnä vuokraisännän sinne dumppaamaa sähköliettä. Porraskäytävässä haisee pinttynyt hernekeitto (myönnetään, pahempiakin pinttymiä voisi olla). Entisen asukkaan (?) pitkiä mustia hiuksia löytyi lavuaarin reunalta. Viereinen ostoshelvetti on sitä luokkaa, että sieltä löytää kyllä kaikkea kiukaista ratsastustarvikkeisiin, mutta ei rusinoita, ketsuppia, pattereita tai pölyrättejä. Ainakaan, jos niitä tarvitsee.
Jos jotain hyvää täytyy keksiä, niin lähikirjasto on viidenkymmenen metrin päässä ulko-ovesta. Mutta sinnekin on ylämäki. Mennen tullen.
Ja tähän viivalle voitte lisätä sellaisia kirosanoja ja muita tunteenilmauksia, joita mieluiten kuulisitte nuoren naisen suusta: ____________
Laura at 06:20 PM | Sano jotain (3) | TrackBack
kesäkuu 23, 2005
Viimeinen tunti
Hieman yli tunti, ja tällä naisella alkaa kahden kuukauden mittainen loma. Lloma.
On jo aikakin. Työkenkieni narina työpaikan vahattuja muovilattioita vasten on alkanutkin käydä hermoille.
Lomalla ajattelin antaa vuorokausirytmini heittäytyä vallan mahdottomaksi. Nukun ja syön silloin kun huvittaa. Yritän viestiä mahdollisimman vähän päänulkoisen maailman kanssa, ainakin aluksi. Mahdollisimman vähän myös päänsisäisesti. Taannun. Voi, kun tämän voisi tehdä talven pimeilläkin.
Lisäksi ohjelmassa on kaksi muuttoa, käynti kotona, kahden viikon harjoittelu ja viisaudenhammasleikkaus. Luettelo ei ole missään erityisessä mieluisuusjärjestyksessä.
Toivoisin myös lähtöä jonnekin kauas pois, jonnekin vain, yhtäkkiä.
Laura at 02:43 PM | Sano jotain (1) | TrackBack
kesäkuu 22, 2005
Kaneliässät Perkeleestä
Leivontaharrastus on ainakin pyyhitty harrastuslistalta. Taas vaihteeksi.
Samoin valokuvaus. [Huomaa selkeä kuvan puute.]
Laura at 08:28 PM | Sano jotain (2) | TrackBack
Tilanne
Kunnianhimoton luonteeni iski takaisin jo toisella kiipeilykerralla. Katsellessani, miten alakautta varmistetut kiipeilijät tippuilivat metrikaupalla pitkin seinää tai katosta alkoi vain ahdistaa. Jonkinlainen Kiipeilyn Huippu tuntuu olevan päästä ulkokalliolle, mutta mitä minä siellä. Puhumattakaan, että haluaisin tippua. Edes köyden varaan.
No, muutenkin oli melankolinen ja energiaton olo. Kuumuus, allergia ja allergialääkkeet väsyttävät siinä määrin, että kolmen tunnin tirsat ovat oikeastaan joka päivä paikallaan. Ja nukuin niitä tai en, olen täys zombie.
Mutta kyllä tämä tästä vielä piristyy. Ei pelkoa, etten jaksaisi aloittaa ja lopettaa kaikkia niitä jaloja harrastuksia, joita tässä uuden elämän kynnyksellä on tullut innostuneena mietittyä. Kuten tupakointi, kahvin juominen, bookcrossing, blogin ulkoasun uudelleenkoodaus, ratsastus (via Kingdom of Heaven) gradu, muutto, miekkailu (via viimeisin Star Wars) kasvissyönti, vastuullinen elämä ja paheissa kieriskely.
kesäkuu 19, 2005
Huominen silmissä
Tuntuu, ettei kannata kirjoittaa, ellei ole mitään positiivista sanottavaa mistään.
Sanotaanko, että olen ollut Mean ihmedieetillä. Sillä vaikeammalla. Tai sanotaanko, että eräs erittäin riittoisaksi itseään mainostava astianpesuainemerkki ylitti riittoisuutensa ja riitti pidemmälle kuin parisuhde. Tai jos siis ihan suoraan sanotaan, niin pesuainepullo taisi olla suunnilleen ensimmäisiä yhteisiä hankintoja yhteiseen kotiin, ja nyt sitten saamme ottaa matsia siitä, kumpi sen yhteisestä pesästä perii.
Mikä ei tapa, se vahvistaa. Mistä ei pysty vääntämään edes väkinäistä huumoria, on luultavasti kuolemaksi.
Mutta ihan vakavissani: tähtään kyllä vaihtavani dieetin seuraavaan, helpompaan vaiheeseensa. Lopulta. Ja sitten kävelen auringonlaskuun vislaten Office Buildingia:
"When she saw right through the sun
she closed her eyes and started to smile
straight forward, free and young
tomorrow in her eyes
And when she goes with tomorrow in her eyes
it's like she knows there'll be no more cloudy skies
hanging sadly above her dreams"
Ironista on, että koko homma alkoi Office Buildingin levyjen lainailulla. Nyt se sitten päättyy yhtä aikaa kuin bändinkin taival. Ironista - oikeastaan mautonta minun suussani.
Mutta harva saa suorastaan muistokonsertin elämänvaiheelleen. Nähnemme Vanhan kirjastotalon puistossa 15.7., bändi tarjoaa.
Laura at 02:24 PM | Sano jotain (6) | TrackBack
kesäkuu 12, 2005
Voi viattomuus
Kummipojan polviin ja kyynärpäihin on ilmestynyt kovat ja karheat läntit. Siisti ja sileä uudenuutukaisuus on rikkoutunut, mutta onhan paketti jo vanhanvanha: viittä kuukautta hipoo.
Kovan yrityksen kautta känsät on hankittu: vatsamakuulta pyritään heiluttelemaan käsiä ja jalkoja samaan tapaan kuin tehdään selinmakuulla, ja tuloksena on sellaista liikehdintää, jota me kaikki nuo vaiheet läpi käyneet aikaihmiset pidämme ryömimään lähtemisenä. Poika itse tuskin ymmärtää, minkä mullistavan keksinnön porteilla liikkuu.
Pidin poikaa kantoliinassa. Se oli kummallista ja ihanaa. Minulla on laaja henkilökohtainen reviiri. Minua ei saa koskea enkä minä kosketa muita. Vauva on eri asia. Siinä kosketuksessa ei ole teennäisyyttä eikä tunkeilua. Kosketus tuntuu parhaalta keinolta kertoa välittämisestä, tuntuu, että syliäni ja olkapäätäni tarvitaan. Ja vauva kertoo, jos se haluaa pois.
Ennakkopeloistani huolimatta en edelleenkään tunne haluavani omaa kopiota. Täyttäkööt positiivisemman maailmankuvan omistavat ihmiset maan perimällään ja katsomuksellaan.
Laura at 11:32 PM | Sano jotain (3) | TrackBack
kesäkuu 10, 2005
Musiikki x 6
Minut haastettiin meemiin! Olen niin yllättynyt, että täytynee tehdä kuten käsketään.
Siis, Internetin syövereistä syvemmältä kuin välitän selvittää kumpuava villitys: kerro kuusi (kuusi! Miksi just kuusi?) tämän hetken suosikkikappalettasi. Kaikkien aikojen suosikkikappaleista olisikin ollut tuskallista tehdä selkoa. Paitsi että ykkönen on ikiaikainen suosikki (muuten lista ei ole paremmuusjärjestyksessä).
Aiheen vaatimalla vakavuudella ja ryppyotsaisuudella pureudun siis stereoiden ympärillä kasvaviin levytorneihin, ja:
- 1. Kauko Röyhkä: Lauralle. Ihan varmasti, vaikka en olisikaan "laura", pitäisin tästä silti.
- 2. Juice Leskinen: 3.30. Tätä voitte luvan kanssa kaulaillen laulaa hautajaisissani.
- 3. Teräsbetoni: Orjatar. *tihitystä ja hihitystä*
- 4. Kuolleet intiaanit: lintu/ilma/kala. Puuluuranko-levyltä on vaikea valita selvästi muiden yli yltävää kappaletta, mutta tämä vetää aina aivan takuuvarmasti suupielet edes vähän enemmän kohti korvia.
- 5. Cranberries: Disappointment. Sopii pään sisustukseen tällä hetkellä.
- 6. Aavikko: Homo Futurus. Aavikko on ainoa bändi, jonka takia olen suostunut valvomaan neljään ja vielä tanssimaankin.
Kiinnostaisi nähdä, mitä Mette, Heli tai Jenni saisivat tästä tehtävästä irti.
kesäkuu 08, 2005
Energian lähteillä
Tuli sitten lähdettyä iltaseltaan Turkuun. Kiipeilemään. En ole koskaan aiemmin kiipeillyt, enkä pahemmin vieraillut lounaisrannikollakaan. Aikaa lähtöpäätöksen tekoon kului suunnilleen se aika, joka kestää kirjaimia muodostavista pikseleistä tehdyn näköhavainnon kulkea aivoihin, muuttua siellä käsitteeksi ja näppäilykäskyn ehtiä sormiin. Aika nopea päätös siis, mutta että kuitenkin aikaa siihen käytettiin.
Kiipeilyn jälkeen, roikuttuani silleen turvallisesti henkeni edestä peläten hiestä liukkaissa kädensijoissa jossain maan ja taivaan välillä, olo oli (alun kauhun väistyttyä) suloinen. Laji tuntuu sopivan meille, jotka haluamme tuloksia ja onnistumisia heti eikä sitten kun musta vyö on uumalla. Lisäksi kiipeämisessä sai rauhallisestakin etenemisestä huolimatta antaa kaikkensa - lopulta oli pakko lopettaa, koska vapisevat raajat eivät yksinkertaisesti jaksaneet enää raahata loppua ruumista ylös pystysuoraa seinämää.
Liikuntaendorfiinien vaikutuksen alaisena menin yöhön venähtäneestä nukkumaanpääsystä huolimatta etuajassa töihin ja aloin oitis kotiin päästyäni siivota. Tuon jos jonkin täytyisi kertoa jotain kiipeilyn vaarallisuudesta. Uhh. Samassa pirteydenpuuskassa istahdin koneelle ja aioin alkaa mielessä pyörineen roolipeli-idean työstämisen, mutta tähän olen onneksi nyt jumahtanut. Nojatuolin alta pilkottavat viimeiset vaatteenriekaleet saavat olla, ja palaan takaisin tuttuun ja turvalliseen katatoniaan. Kera George R. R. Martinin Valtaistuinpelin toisen osan...
Parasta kaikessa oli oikeastaan se, että huomasin pystyväni vielä tekemään asioita spontaanisti, enkä olekaan kokonaan se paikoilleen luutunut kotityyppi, joka yleensä on vallalla.
Laura at 06:34 PM | Sano jotain (6) | TrackBack
kesäkuu 04, 2005
*punastus*
Ne suutarin lasten kuuluisat puuttuvat kengät taitavat löytyä meidän eteisemme lattialta. Kuka lineekin väärään osoitteeseen toimittanut. Eipä uskoisi, että täällä asuu vain kaksi henkeä.
Jokainen noista jalkineista on kuitenkin muodostunut tuiki tarpeelliseksi, kesälläkin!
