« syyskuu 2004 | Etusivu | marraskuu 2004 »
lokakuu 30, 2004
"I'm afraid I was...
Kyllä vaan viini viisastaa. Niin kuin nyt, jos ajattelee, mitä helmiä meidänkin porukassamme syntyy ihan joka kerta kun kallistelemme kuppia.
Ensin ruoditaan kaikkien niiden epämiellyttävien henkilöiden ominaisuudet, jotka eivät ole päässet paikalle tai joita ei ole kutsuttu. Viiltävää analyysin tarkkuutta. Kaikki eivät ole varmoja, kenestä puhutaan, mutta ovat samaa mieltä.
Sitten ajatellaan hetkinen vaikka siitä, miten upeaa on, kun tuttavapiiriin on tulossa vauva. Nyt se on vasta ajatus takaraivossa, mutta muutaman vuoden kuluttua se on jo henkilö, jonka kanssa voimme puhua. Niinku päheetä. Ja ajatelkaa, jo parinkymmenen vuoden päästä se istuu samankaltaisessa baarissa kuin me, ihan kuin me, kun taas me istumme tietysti tiiviisti tässä samassa Sputnikissa ja valitamme, miten 90-luvun jälkeen kaikki musiikki on ollut sitä yhtä ja samaa paukutusta ja kyllä vaan ysäri on klassisin vuosikymmen.
Sitten kyynel silmäkulmassa keskustellaan kaikista niistä mukavista henkilöistä, jotka eivät ole paikalla tai joita ei ole kutsuttu, ja kehutaan heidät maasta taivaaseen.
Sitten kaulaillen ja olkapäitä taputellen kehutaan toisemme.
Ensin joku heittää kommunismikortin; se menee vielä hekottelulla, mutta sanoja porvarit ja kapitalismi ei voi kukaan ohittaa olankohautuksella. Keskustelemme viisaasti siitä, miten demokratia on huono järjestelmä ja valistunut yksinvaltius järkevämpi.
Kun nämä aiheet on kaluttu loppuun, ilta onkin jo pitkällä ja valomerkki lähestyy. Jää vain postimerkin kokoisella tanssilattialla heiluminen ja onneton moshaaminen. Ja keskustelu roolipeleistä, roolipeleistä, roolipeleistä.
Taito lähteä kotiin juuri siinä vaiheessa kun grillin myyjä vielä saa puheesta selvää ja metrin mittaisin, raiskarit lamauttavin askelin kävely onnistuu, on korvaamaton.
Laura at 12:10 PM | Sano jotain (2) | TrackBack
lokakuu 29, 2004
Yksi asia mielessä
Hienoa, hienoa. Nyt on jotain mitä odottaa: liput Pähkinänsärkijään ovat oleet ostettuina jo kauan, mutta nyt meillä on elämäni ensimmäinen pöytävaraus historialliseen ravintola Coussiccaankin. Vielä tulevan laatusunnuntain odotus tuntuu pitkältä, mutta odotas joulukuussa: ei voi kuin ihmetellä, mihin ihmeeseen ne päivät taas katosivat.
Ja tämä elämys eletään tietysti oman äidin kanssa, kuinkas muuten.
Ruoka on yhtäkkiä vallannut mieleni: vaikka juuri söin kelpo määrän metwurstivoileipiä, vesi nousee kielelle Coussican antimia ajatellessa. Oli pakko saada joku kaupungille lounastunnille yliopistoruuan sijaan.
Epäilen syyksi eilisillan mahtavaa antiikin ruokailtaa: paistettua salaattia kreikkalaiseen tyyliin, persialaista lammas-pinaattikhoreshia, roomalaiseen tyyliin tehtyä hedelmäkompottia ja vielä ruperrasvaista atsteekkien suklaajuomaa. Seitsemäs taivas.
Eli ruuanmetsästyksen lisäksi tänään jatketaan historiallisten herkkujen ruokaohjekirjan metsästystä divareista...
lokakuu 27, 2004
Lisää umpimähkäisiä asioita
*Pauketta ja vasarointia* Kiitos Mikon Lorem ipsumia voi nyt selata lähes umpimähkäisesti uuden ominaisuuden avulla. Nimittäin!
Kun klikkaat yksittäisen kirjoituksen aikaa tuosta lopusta pääset sivulle, jolla yksittäinen kirjoitus seisoo yksinään. Siellä sivulla on sitten jossain paikkaa (säädän vielä vähän ja katson, miltä näyttää) linkkejä muihin kirjoituksiini, jotka arpomakone olettaa jollain systeemillä samankaltaisiksi kuin kyseinen kirjoitus.
Täten voi surffata pitkin menneitä raapustuksia, mutta varoitan: pohjamudista nousee välillä aika noloja vuodatuksia ja vielä kaiken lisäksi paikoin huonosti aseteltuna.
Mutta kaikkea pitää kokeilla, ainakin kerran.
Puoli tuntia nuoruudestani
Gallupintekijä soittaa, olisiko hetki aikaa?
No tokihan hetki.
Puoli tuntia - mikä ei enää ole pieni hetki aikaa - myöhemmin olen aivan sekaisin näennäisen umpimähkään peräkkäin heitetyistä kysymyksistä. ”Minkä puolueen edustajaa äänestit kunnallisvaaleissa?” ”Montako alle 18-vuotiasta lasta talouteenne kuuluu?” ”Onko Mäkitorppa laadukas matkapuhelintarvikkeiden myyjä?”
Minähän en sattuneesta syystä ole ikänäni astunut kuin kerran matkapuhelimia myyvään liikkeeseen. Vastasin lähes kaikkeen sen keskiverron vaihtoehdon – jos muistin telkkarista mainoslaulun, arvioin pari kohtaa keskivertoa paremmaksi tai huonommaksi.
Luulin, että mielipidetutkimukseen olisi hauskaa osallistua, mutta nyt en kyllä enää luota yhteenkään sellaiseen.
Nyt tarvittaisiin vielä jotakuta hyvää psykologia selittämään paperinreunatöherrykset.
Laura at 10:40 PM
lokakuu 26, 2004
Sisällöntuottamisesta
Minulle syksy on ihanaa, energistä ja ideoita täynnä olevaa aikaa. Kevät sitten masentaa ja imee mehut. Tänä syksynä vuodenajan inspiroiva vaikutus on voimistunut: vaikka toisaalta vähentynyt kiire saa minut tuntemaan itseni kummallisesti hyödyttömäksi, lisääntynyt vapaa-aika saa uudet harrastusmahdollisuudet tuntumaan oikeasti toteutuskelpoisilta.
Niin kuin miten olisi, jos kirjoittaisin tästä vaikka romaanin? Kuukaudessa. Tutustuessani viime vuonna Pinserin blogimaailmaan bloggaajista muutamakin taisi ottaa osaa National Novel Writing Monthiin. Nyt ehtisin vielä itsekin mukaan, ei enää tarvitsisi katsoa vierestä eikä ajatella, että kyllähän minussakin on kirjailijan vikaa, jos vain viitsisin kirjoittaa.
Jos joku muukin innostui, huomatkaa, että viimeinen ilmoittautumispäivä on näemmä tänään.
NaNoWriMo:ssa on tarkoituksena kirjoittaa 50 000 sanan romaani marraskuun aikana. Ei ole väliä, minkälaatuista tekstiä syntyy; pääosassa on sanojen määrä. Tämä saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta tarkoitus onkin vapautua turhasta itsekriittisyydestä ja aukaista kirjoitushanat. Romaanin edistymistä seurataan NaNoWriMo:n kotisivulla. (Osallistua voi millä tahansa kielellä, mutta harmi vain, ettei eri kielten eroavaisuuksia oteta huomioon. Määrällinen perustehan on annettu englannin pohjalta, ja englannissa artikkelit ja prepositiot lisäävät mukavasti ja helposti sanojen määrää. Epäilen, ettei 50 000 sanaa pysy suomeksi kirjoitettuna 175:ssä sivussa.)
Antti, joka asuu samassa talossa minun kanssani, on ollut samoilla linjoilla mainoksiaan ei mainoksia –postiluukkuihin tunkevien kunnallisvaaliehdokkaiden suhteen. Päätin hyvissä ajoin, että jos mainoksia tulee, teen mainoksissa illisteleville ehdokkaille jotain lapsellista. Jostain syystä Antti vain ei ollut saanut sitä mainosta, joka oli jaettu meille viikonloppuna ja joka päätyi käteeni vasta eilen, vaalien jälkeen. Eihän siinä sitten ollut enää mitään mollattavaa. Huijatuksi tunnen itseni.
Laura at 05:31 PM | Sano jotain (1)
lokakuu 25, 2004
Maanantaiaamun koomaa
Pidennetyn viikonlopun aikana olen kuunnellut haltioissani kansanmusiikkia (ja jotain sen perinteisen määritelmän yli menevääkin: kuvitelkaa vain, miltä kuulostaa kanteleen ja senegalilaisten rumpujen yhdistelmä), vaeltanut lyhdyn valossa pitkin metsiä pehmustettu miekka ja viitta niskassa ja lopulta luovinut metrin mittaisten pikkupoikien ja leveäharteisten isien meressä pienoisrautatienäyttelyssä.
Kahdeksalta alkava maanantaiaamu on rujo paluu todellisuuteen. Kahdeksan tuntia istumista, katsomista ja kuuntelemista. Vajavaisesta nukkumisesta, pommitusunista ja tylsistymisestä johtuen olen varmaan tätä nykyä todella epäsosiaalisen ihmisen auran kantaja. Miksi aina ei voi olla vain kivaa? Analyysisuunnitelmia, harjoitustöitä, pyh.
Melkein ehdin innostua lusikoilla soittamisesta (ja laulamisesta polkan tanssimisesta), miniatyyrinäpertelystä ja enemmästäkin liveroolipelaamisesta, mutta sunnuntai-iltana muistin, että en olekaan musikaalinen, että meidän asuntoomme ei kerta kaikkiaan mahdu enää yhtäkään uutta harrastusta ja että tulin loppubriiffissä innostuneena ja mielenterveyden nestehukan johdosta horjuttua käyttäneeksi julkisesti sanaa synergia. Miten noloa. Jos elämäni olisi sarjakuvaa, se olisi saattanut olla hauskaa.
Sunnuntai, ilonpilaaja, viikon masentavin päivä. Vihaan sitä.
Laura at 06:57 PM
lokakuu 22, 2004
Lasaretissa
Kävin ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan sairaalan osastopuolella. Viime kerralla pikkuveli oli 13-vuotispäivänsä kunniaksi katkaissut solisluunsa laskettelumäessä, ja olin niin hädissäni, etten oikein ehtinyt tarkastella tunnelmaa lähemmin.
Pelkoa: olen sairas. Masennusta: lääkkeet eivät tehoa. Helpotusta: vihdoinkin asiantuntevissa käsissä. Odotusta: miten kulutan tämän ajan?
Käytävällä pyörätuolissa istuva nainen ja penkillä istuva mies istuivat päät ja kädet yhdessä. Sen pari sekuntia kestäneen näyn aikana tuska kouraisi minuakin. Vai rukoilivatko he? Vaikeaa kuvitella, että parin kuukauden kuluttua käyn toivottavasti katsomassa samassa paikassa pariakin vastasyntynyttä.
Hoitajat olivat todella ystävällisiä ja tupakkahuoneesta upea näköala.
Täytynee tehdä pieni lisäys: en itse ollut hoidettavana vaan puhtaasti ulkopuolisena tarkkailijana.
Laura at 06:12 PM
lokakuu 17, 2004
Kesyttäkää äkäpussi
Sunnuntai on viikon typerin päivä: tylsä, pitkäveteinen, täynnä niitä velvollisuuksia, joita ei viikolla ole ehtinyt suorittaa, mutta joiden täytyy olla maanantaina valmiina. Kaikki ovat vaikeita ja kiukkuisia. Tänäänkin lyhyen ajan sisällä äidin soitto, tiskaaminen ja poikaystävä ovat kukin vuorollaan saaneet minut kiihtymään nollasta sataan alta aikayksikön. Mikä läheisiäni riivaa? Sunnuntaitylsistyminen?
Mökötän tietokoneeni äärellä ja olen valmistelevinani ensi viikon harjoituksia, vaikka oikeasti suunnittelen tulevaa salaista elämääni maalla. Tämänhetkiseen unelmaani kuuluvat lampaat, joiden villasta teen ja värjään itse lankaa ja kasvimaa, jonka antimista teen eilen maistetun puolukka-kurpitsahillon innoittamana säilykkeitä.
Ja ehkä luen lohdutuksekseni vähän Taikamukia.
Laura at 05:48 PM | Sano jotain (5)
Guru, minä
Taputtelen itseäni selkään. Ei tarvittukaan kuin pari kuukautta kurssitusta, että keksin, miten Lorem ipsum saadaan näkymään IE:lläkin tarvitsematta rullata sivusuunnassa. Ratkaisu oli hyvin yksinkertainen, mutta koska olen joutunut sen eteen siis kouluttautumaan ja nyhtämään hiuksia päästäni, en voi kasvojensäilyttämissyistä kertoa sen sisältöä julkisesti. Keksikää itse.
Laura at 05:45 PM
lokakuu 14, 2004
Luksuselämä nyt
Pari viikkoa olen kierrellyt itseäni ihmeissäni ja miettinyt, mistä kumma olo johtuu. Viimein huomasin, että olo on kummallinen, koska sellainen on ollut minulla viimeksi kolme vuotta sitten. Vaikka teen enemmän opintoviikkoja kuin koskaan, minulla on aikaa. Voin ripotella sitä sinne tänne huolimattomasti; vetelehtiä siellä, katsoa telkkaria tuolla, istua ja pohtia, miksi ihmeessä ei ole enää juuri koskaan kiire, tässä. Tältä siis tuntuu, kun ei yritä puskea kolmea puolipäiväistä hommaa eri puolilla kaupunkia yhtä aikaa.
Ruhtinaallisen toimettomuuden kääntöpuoli on turhautuminen ja tarpeettomuuden tunne. Pää kolmantena jalkana kaupungilla kiiruhtaessani voin uskotella itselleni olevani korvaamaton näille kaikille elintärkeille hankkeille, mutta vähän sivummalle astuttuani joudun masentuneena toteamaan, että hommat pelaavat ilman minuakin. Mihin minua sitten oikeastaan tarvitaan? Osaanko minä mitään? Olenko minä hyvä missään?
Sitten silmiini osui tämä, ja oli pakko yrittää unohtaa tuollaiset. Kiitos.
Sen sijaan otan itseäni niskasta kiinni ja etsin aarteita kirpputoreilta (maailman upeimmat kengät [puristaa vain vähän] kahdella eurolla ja itse värjättyä lankaa!), harrastan teholiikuntaa heittämällä rinkiä kaupungilla reppu täynnä kirjoja, joita kukaan ei huoli, ja nytkin olen menossa vain viltti bikinien peittona parvekkeelle odottamaan sitä loppuviikoksi luvattua helleaaltoa. Missä viipyy? Ei minulla ole aikaa odottaa!
Laura at 04:19 PM
lokakuu 11, 2004
Vain yksi muisto
Kirjoitin viikko sitten ihmisistä, jotka saavat tällaisten introverttien sielujen pasmat sekaisin. Yhden sellaisen henkilön ehdin toissakesänä tuntea kahden kuukauden verran, mutta sellaiset tyypithän muistaa vielä monien monituistenkin kuukausien päästä.
Sellaisen tyypin kuolema tuntuu jostain syystä kaksin verroin epäreilulta. Mitä tuhlausta. Hän oli niin nuorikin, vuotta nuorempi kuin minä. Silloin vähän aikaa sitten kun tunsimme, ei ollut vielä mitään tietoa tulevasta sairaudesta. Niin epäreilua, että seuraavan kerran kun kuulen hänestä sen kesän 2003 jälkeen se on uutinen hänen kuolemastaan.
Se on niin epäreilua, että se ei tunnu uskottavalta. Monet yhteiset tuttavat ovat asiasta tienneet, mutta Virallisen Todisteen puutteessa asia ei ole tuntunut todelliselta. Heinäkuun alusta tähän päivään olen elänyt ahdistavassa epäilyksessä.
Tänään tuli kutsu muistotilaisuuteen. Se tuntui vahvistavan asian ja itku purkautui viimein. On se sitten totta.
Tilaisuudesta on tarkoitus tulla iloinen ja avoin, aivan kuin muistettu itse. Toivottavasti minultakin onnistuu.
Laura at 03:23 PM
lokakuu 06, 2004
Vatsastapuhumista
Kahden viikon psyykkaus ja tsemppaus teki tulosta ja kävin tänään ihan oikeasti lenkillä! Ulkona.
Mihin näistä kannattaisi investoida, että tämä suoranainen liikuntahuuma jäisi pysyväksi?
- Sykemittariin?
- Kävelysauvoihin?
- Soittimeen, joka ei närkästy tärähtelystä?
- Koiraan?
Massuni ei ole enää mikään söpö murisija, vaan oikea Maha, peto joka ahmii ruokaa vuorokauden ympäri ja valuu hiljaa mutta uhkaavana housunkauluksensa yli tietokonetuolissaan röhnöttäessään. Tarttis tehrä jotain.
Kahden viikon syömisen tarkkailu ei auttanut Mahaa mahtumaan entisiin pyhähousuihin yhtään paremmin. Tuntuu, kuin Mahassa olisi kolmikuukautinen tenavanalku (no okei, äiskät, eihän minun mahani siitä mitään oikeasti tiedä). Kovemmat otteet olisivat siis tarpeen.
Ongelma siinä, että kaikki liikunta on tylsää ja hyödytöntä hommaa. Paahdat siinä tunnin tai puolitoista, kunnes kaikki ajatukset on kerta kaikkiaan ajateltu loppuun ja lopultakaan mitään et ole saanut tehtyä.
Eli siis kannattaisi varmaan investoida siihen liikunta-apuvälineeseen, jonka jääminen nurkkaan ensimmäisen käyttöviikon jälkeen harmittaa vähiten.
Laura at 08:11 PM | Sano jotain (7)
lokakuu 05, 2004
Hajurako
Jotkut voivat luontevasti tulla melkein varpaille seisomaan ja selittämään asiaansa, vaikka ympärillä olisi huone täynnä tilaa. Taputella olkapäille. Tunnustella toisen päällä olevan vaatteen kangasta, jos se näyttää mielenkiintoiselta. Istua ruokalassa vastapäätä, vaikka vinottainkin olisi ollut tilaa.
Me jotkut alamme kiemurrella kuin muurahaisia housuissa, jos toisen aura koskettaa, pähkäilemme tarjotin kourissa, että mitä pitäisi tehdä päästäkseen ruuhkaisessa ruokalassa yksin omaan pöytään istumaan ja mieluummin vaikka selvitämme mutkan kautta, missä jotain villapaitaa myydään, ettei tarvitse hipelöidä jotain, joka koskettaa toista ihmistä.
Ihmiset, jotka eivät pidä rajoistaan kiinni niin tiukasti kuin minä, ovat sekä hermostuttavia että ihania. Toisaalta he aiheuttavat sätkyjä tunkeilullaan, toisaalta yllättävä, ystävällinen kosketus silloin tällöin saa minut tuntemaan itseni tärkeäksi. Toivoisin, että itsellänikään henkilökohtaisen reviirin raja ei olisi niin pinttynyt - olisi mukavaa joskus jakaa ystävällisiä kosketuksia - mutta minkäs luonteelleen voi.
Olen silti sitä mieltä, että seuraava työni opiskelujen rahoittamiseen tulee olemaan Aamulehden jakaja. Missään ei sielu niin lepää kuin tilassa, koko kaupungissa, jonka aamuyöllä minä yksin omistan.
Laura at 06:07 PM | Sano jotain (5)
lokakuu 02, 2004
Vinkkejä
Viime viikon olen viettänyt tukka putkella. Mikon kertoman kautta voitte lukea esimerkiksi keskiviikkoillastani. Kotona oltiin kahden aikaan yöllä ja kahdeksalta alkoi tentti.
Mutta on kyllä aina yhtä hienoa kuulla bändiä joka osaa soittaa. Kulttuuritalolla pelkkä akustiikka tosin olisi riittänyt tämän todentamiseen; volyyminappulan ei olisi tarvinnut olla kaakkoon väännetty. Kuka viettäisi vapaaehtoisesti aikaa lähtöön kiihdyttävän lentokoneen läheisyydessä? Keskiverto konsertti on varmasti verrattavissa sellaiseen meteliin, ja minä unohdan korvatulpat systemaattisesti kotiin.
Olen myös siirtynyt kalaksi Tampereen taiteilijaeliitin sorsalampeen. Ystävälläni on ihan oikea gallerianäyttely ja palloilin ihan oikeilla avajaiskokkareilla. Tilaisuus nähdä nuorta taidetta on enää tällä viikolla, mutta paikka on helppo löytää: Hämeenpuiston ja Satakunnankadun kulmauksessa olevan erotiikkaliikkeen Satakunnankadun puoleisen kulman rappukäytävästä pääsee paikan päälle.
Pikkuhiiri oli innostunut pikkuveljen vallankumouksellisesta keittotaidoista ja linkkasi Lorem ipsumiin päin. Hyvä niin, sillä muuten en olisi kaikkien uusien blogien tulvasta häntä huomannut, ja jutut vaikuttavat mukavilta.
Laura at 10:19 PM
