« heinäkuu 2004 | Etusivu | syyskuu 2004 »
elokuu 30, 2004
Blondi lausui näin
Huomautettakoon heti tähän alkuun, että yleensä olen oikeassa. Olen ihan häviämättömiin katoavan minimaalisessa osassa asioita ja mielipiteitä väärässä, ja kerronkin tämän nolonhauskan jutun vain, koska haluan suunnata huomion – en siihen, että olen yhden kerran väärässä vaan siihen kuinka monet monituiset kerrat olen tähän yhteen lipsahdukseen suhteutettuna ollut oikeassa.
Tämä yksittäinen ja harvinainen nöyryytys sai alkunsa hääkakussa olleista kummallisista marjoista: oli erittäin epäselvää, olivatko ne valtavia mustikoita, pikkuruisia viinirypäleitä vai molempien risteytyksiä.
Olen oikeasti luullut yli kymmenen vuotta, että kirsikkatomaatti on kirsikan ja tomaatin risteytys. Ja luumutomaatti tietysti luumun ja tomaatin risteytys.
[Tämä tässä on naurutilaa vahingoniloisille.]
Erhe juontaa juurensa herkkään esiteini-ikään, jolloin kaikki mielessä myllersi muutenkin ja tiedot ja käsitys itsestä ja ympäröivästä maailmasta olivat muutenkin muutostilassa ja vaikutuksille alttiina. Tuolloin vierailin Jyväskylän Viherlandiassa. Sillä reisulla sain ensimmäistä kertaa suuhuni kirsikkatomaatin, ja joku heitti joitain epämääräisiä arvailuja sen alkuperästä. Tai ehkä keksin sen omasta päästäni. Joka tapauksessa vuosien varrella mikään ei ole antanut aihetta muuttaa tätä alitajuista teoriaa. Ennen kuin eräänä odottamattomana päivänä pöydällinen ystäviä lyö tahdissa avokämmentä otsaan puolestani.
Kirsikkatomaateista voi lukea sydämensä kylläksi täältä. Kyseessä on siis luonnollisesti syntynyt kasvilaji; tavallisen tomaatin villi ja mehukas edeltäjä. Jos nyt joku havahtui kirjoitukseni myötä todellisuuteen, heittäköön silmiltään loputkin suomut ja kohdatkoon todellisuuden: mitään kovin erikoista historiaa ei ole myöskään ananaskirsikalla, kaktusviikunalla, muurahaiskarhulla tai kamelikurjella.
Ai että mää häpeän ja kärsin.
Laura at 04:11 PM | Sano jotain (4)
elokuu 28, 2004
Tätä on nyt todistettu
Tilannetiedotus kaikille, jotka ovat olleet huolissaan, pääsivätkö vuokraisäntäni Mikko ja Johanna naimisiin:
Kaikki meni oikein hyvin. Osa kakusta tippui (henkilökunnan käsittelyssä) lattialle, mutta niin moni häävieras toisteli sirpaleiden tuovan vain onnea, että tapauksesta ei ole mitään haittaa. Erikoisnumerosta, joka osui kaksinkertaiseen merkkipäivään kuin nyrkki silmään, ja muista yksityiskohdista saavat juhlakalut itse kertoa Melankoliassa. Ruoka, häävalssi, morsiamen ja sulhasen puvustus ja minimalistinen ohjelma osuivat kaikki nappiin. Nautittavat häät.
Jos postauksessani on jossain ylimääräisiä kirjaimia tai niitä puuttuu, kaikki johtuu siitä, että booli oli liian suurella taidolla sekoitettua. Näytin kuvissa tyhmältä ja pelkään puhuneeni hääparille lähtiessäni jotain sekavaa.
Laura at 09:23 PM | Sano jotain (2)
elokuu 27, 2004
Pihi rahojansa laskee
Euron tulo merkitsi kaksi vuotta sitten elämän vaikeutumista meille maallisen mammonan pakkomielteisille keräilijöille. Yhdestäkään kolikosta ei raatsi luopua, ennen kuin se on tarkastettu ylt’ympäri, jos vaikka sitä koristaisi vierasmaalainen kuva. Pahinta nykyrahakokoelmassa on, että siitä näkee suoraan, kuinka paljon omaisuuttaan siihen on sijoittanut. Kolikon kääntöpuoli taas on se, että tiukan paikan tullen kokoelma on suoraan muutettavissa ostovoimaksi. Vrt., yritäpä saada pantatuksi puolalaisten kissojen kokoelmaa. 
(Ikään kuin suostuisin luopumaan yhtään mistään, ennen kuin ruumiini on kylmennyt.)
Minkäsmaalainen euro tämä sitten on? Väärennetty?
Se lykättiin käteeni vaihtorahana yliopiston ruokalassa. Huomasin itsekin rahapussiini ryömineen erikoisen kolikon vasta aikoessani itse maksaa sillä toisessa paikassa.
Harmi sinänsä että huomasin, sillä taitaa ainoa keino päästä eroon toisen maan valuutasta olla sama kuin miten se oli päätynyt ruokalan kassaan ja miten sen itse sain: unohtaa sen olemassaolo ja livauttaa jollekin huolimattomalle tyypille.
Hermostuin vaihteeksi tiedon hakemiseen netistä enkä saa selville, minkä maalainen raha luultavasti on kyseessä ja mitä voin sen kanssa tehdä. Euron tullessa lehdistössä oli puhetta jostain Kaukoidän valuutasta, jota kolikkoautomaatitkaan eivät erota aidosta eurosta. Ja joka on kaks’euroseen verrattuna käytännössä arvoton.
Kokoelma vain kasvaa, joskaan ei arvoltaan.
Laura at 03:41 PM | Sano jotain (5)
elokuu 26, 2004
Pakkomielteestä ja hulluudesta
Me olemme hulluja.
On täysin hullua ostaa vielä toinen kirjahylly asuntoon, joka on muutenkin liian pieni. Suuruudenhulluus iski, ja uusi hyllystö on jopa edellistä isompi.
Millä rahalla me muka ostamme siihen edes täytettä?
Mikään ei ole niin turha omistettava esine kuin kirja. Niitähän saa ilmaiseksi kirjastosta. Tietokirjaan ehkä saattaa tulla palattua toisenkin kerran, mutta näillä romaaneilla, joita minulla on varmaan hyllykilometri, ei ole kuin kertalukuarvo. Ja silti en luopuisi yhdestäkään niistä; päinvastoin haluaisin jatkuvasti lisää.
Omistaminen on pakkomielle. En ole edes lukenut juuri sitä omistuksessani olevaa kappaletta Humisevasta harjusta, mutta on selvää, etten luovu siitä kuin pakon edessä.
Vanhoja mööpeleitä on ilmeisesti alettava heittää parvekkeen oven kautta ulos, kun toisesta ovesta kannetaan uutta tilalle. Kuka huolisi kaukosäädöttämän television, kenet huijaan ottamaan lastulevylipaston, jonka laatikot irvistelevät? Entä masentavanruskea tuoli, jolle ei enää ole paikkaa tässä talossa?
Laura at 03:57 PM | Sano jotain (9)
elokuu 24, 2004
Tyttö ja helmikorvakoru
Toivoisin oikeastaan, etten olisi kuullut niin paljon ylistystä Tytöstä ja helmikorvakorusta, kuin mitä kuulin. Jos kymmenen kertaa kuulee, että elokuva on tosi hyvä, sitä alkaa suunnilleen odottaa, että se kokemuksena muuttaa koko elämän. Kun näin ei tietenkään käy, olo on huijattu. No, mutta:
Pidin suunnattomasti elokuvan äänimaailmasta. Se on enemmän kuin pelkkä tunnusmusiikki, joka sekin oli tässä tapauksessa kaunis (tunnusmusiikkia voi kuunnella vaikka kotisivulta). Joku taisi omassa blogissaan sanoa, että elokuva on hyvin hiljainen. Niin se onkin: ei autoja, aseita eikä takaa-ajomusiikkia. Vain siipikarjan ääntelyä, tippuvaa vettä, huonekalujen kolistelua. Äänimaailma ei ollut liioiteltu, kuten joissain elokuvissa (joissa jokainen tömäys on kuin moukarinisku betoniseinään ja säilät soivat pienestäkin liikkeestä). Korviani herkisti äänille erityisesti vielä sekin, että esityksen alussa äänet eivät toimineet ensimmäiseen puoleen minuuttiin. Luettuani tuon kommentin hiljaisuudesta, otin äänettömyyden melkein elokuvaan kuuluvana.
Pidin myös elokuvan ulkonäöstä. Lavastus oli tehty huolella, mitä nyt jotkin metalliesineet tai jokin kiveys oli pistävinään silmääni. Vaikka enhän minä tuollaisten seikkojen autenttisuutta osaa oikeasti arvioida. Pidin pienieleisyydestä: tavallisesta perheestä ja tavallisista askareista. Tiedän olevani menneisyyttä surutta romantisoiva pöljä, mutta on aina niin kiehtovaa muka kurkistaa todelliseen menneisyyteen.
"Tytöllä" eli piika Grietillä riitti pyykkiä – näkemäni mukaan ainakin yhtä paljon kuin minulla. Saadaankohan 360 vuoden kuluttua aikaan ihastuneita huokauksia katsomoissa, kun eläydytään minuun varaamassa pyykkivuoroa pesutuvassa väsynein katsein, laskemassa opintotuen pennosia lähi-Kextran kassalla?
Osuin vahingossa Vermeer-galleriaan, jossa voi kauniiden taulujen lisäksi ihastella todellista jalokiveä (huonojen) käyttöliittymien joukossa.
Laura at 05:27 PM
elokuu 20, 2004
Riddickin aikakirjat
Tämä merkintä saattaa pilata nautintonne.
Elokuvakokemus Riddickin aikakirjat on täten koeteltu Finnkinon viiden euron päivässä.
Mitähän tästä nyt sanoisi? Vieruspenkin pikkupojilla oli kovasti hauskaa, hihittivät paljon. Ehkä olisi ollut terveellistä vain antaa mennä ja hihitellä mukana, mutta tarkan markan naisena ei viisi elämykseen sijoitettua euronrahaa ole naurun asia.
Puhutaanko juonesta? Elokuvassa on selvästi havaittavissa juoni, ja siinä pysyy kärryillä liikoja ajattelematta. Jotenkin jossain vaiheessa vain tulee tunne, ettei oikein ymmärrä, miksi tehdään näin. Voisi siis sanoa, että juonessa on epäuskottavia ratkaisuja, ja kohtia, jotka jättävät katsojan äimän käkenä aapisen laidalle. Hmm. Ei puhutakaan juonesta.
Puhutaan sen sijaan lavastuksesta, joka oli monessa kohtaa mainio. Hmm. Tosin suurella vakavuudella tehtäväänsä syventyneen näköiset itseltään sisuksia raastavat patsaat herättivät teinipojissa mitä suurimmat kikatukset. Jos olisin kehdannut, minäkin olisin tihittänyt siinä kohtaa enkä niiden ennalta-arvattavien one-linereitten kohdalla. Kuten en tehnytkään. Vaihdetaan puheenaihetta.
Jos siirrämme kriittisen katseemme näyttelijätyöskentelyyn, voimme kehua etenkin Vin Dieselin upeaa luonneroolityöskentelyä. Kyllä sellaisetkin näyttelijät, joita monet stereotyyppisesti pitävät vain machoilevina lihaskimppuina, pystyvät luonnerooliin – jos hahmon luonne vain on sopiva. Näyttelijän äänen ärsyttävään mörinäänkin tottui elokuvan myötä. Muut näyttelijät ja heidän roolisuorituksensa taas – ei puhuta niistä.
Realistisuus ja fysiikan lait, kuten auringonnousua pakoon juokseminen… Tai no, jätetään se aihe suosiolla sikseen.
Riddickin aikakirjojen myötä käsitykseni, että ainoa tärkeä elementti elokuvakokemuksen laadun kannalta on asenne, vain vahvistuu. Ette nimittäin saa nyt käsittää minua väärin. Riddick oli oikein mukava ja viihdyttävä elokuva. Kunhan katselija kääntää teatterin valojen himmentyessä sitä henkistä katkaisijaa, jolla hoitaa tärkeimpiä korkeampia aivotoimintojaan.
Pääsee Riddickiä katsellessaan ainakin tehokkaasti todellisuutta hetkeksi pakoon, mikä lienee elokuvien tärkein tehtävä. Parhaimmillaan Riddick on näyttävä, ja jollei muuta tekemistä ole, voi bongailla pahisten stormtroopereiden valuraudan peittämiä tiukkoja peboja (kunnia mealle).
Laura at 03:19 PM | Sano jotain (4)
elokuu 19, 2004
Voih, vanhemmat
Iskä ja äiskä tekivät hyökkäyksen Tampereelle viime viikonloppuna. Olen vasta alkanut hieman toipua koettelemuksesta. Olen Tuliluikun kohtalotoveri ja yhdyn täysin kaikkeen, mitä hän sanoo viimeisimmässä postauksessaan.
Enää en edes yritä estellä, kun paapovat vanhemmat haluavat kustantaa kaiken. Vastarinta on turhaa. Sentään äiti pidättäytyi pyytämästä saada imuroida.
Pinna oli mennä vain pari kertaa. Äiti ei tiedä mitä haluaa tehdä ja isä tahtoo suorittaa neljä näyttelyä ja kauppaa eri puolilla kaupunkia neljässä tunnissa. Kahden yhdessä vietetyn päivän jälkeen muistan taas ikävästi kaikki ne ärsyttävät puolet, jotka äidissä nostavat verenpainettani ja jotka olen omaan käyttäytymiseeni kuitenkin suoraan omaksunut.
Tämä omena luulee pudonneensa puusta pitkään, mutta kieltäytyy vain näkemästä, että on jäänyt aivan juurelle...
Laura at 11:19 PM
Viikonlopun putki
Ensi viikonloppuna olisi taas kaikenlaista tiedossa. Mitä lomaa tämä on olevinaan, kun ei saa jurottaa rauhassa kotona?
Lauantaina Tampereella vallataan katupinta-alaa. Viime vuonna oli tarkoitukseni osallistua katupippaloihin, mutta sujuvasti unohdin koko tapauksen. Törmäsin vallattuun katuun matkalla töistä kotiin ja muistin.
Viimevuotinen katuvalinta oli siis minun kannaltani merkittävä – vaikka liikuinkin pyörällä ja käsittääkseni katuvaltaajat vastustavat lähinnä autoliikennettä. Muuten korttelin mittainen pätkä Pellavatehtaankatua Pikku kakkosen puiston vieressä ei voinut olla sitä, mitä kadunvaltaajat ajavat toiminnallaan takaa. Sivukorttelissa mielenosoittajiin törmääminen on tuuripeliä: pieni katu on yksisuuntainen ja melko hiljainen. Muistaakseni vielä vuosi sitten sille ei saanut Hämeenkadulta kääntyä kuin yhdestä suunnasta.
Parempaa onnea tänä vuonna! Periaatteessa olisi hauskaa osallistua, mutta saa nyt nähdä tämän minun jaksamiseni kanssa.
Koko viikonlopun kestäville Hämeen linnan keskiaikamarkkinoille vähän niin kuin jo lupasinkin lähteä sitten sunnuntaina. Tavallaan uhosin jopa pukevani jotain keskiaikaistyylistä päälleni. Kaiken lisäksi kaverini oli vähän sitä mieltä, että hänen lauantai-iltana pidettävien syntymäpäiväjuhliensa jäljiltä aikainen junamatka seuraavana aamuna voi tuntua vaikealta.
Voi hitto.
Laura at 03:36 PM
elokuu 14, 2004
Paluu hetkiin
Syksy on ehdottomasti lempivuodenaikani. Kirpeä ilma ja silti lämmittävä aurinko. Ihanien syysvaatteiden ja asusteiden kaivaminen hyllyn perältä. Helpotus helteistä. Miellyttävä pehmeä lasku koulun/yliopiston arkeen. Yliopistosyksyt ovat sikälikin miellyttäviä, että ne alkavat niin myöhään. Mutta syysilmat olisivat voineet vähän odottaa! Kyllä ne vielä olisivat ehtineet.
Mennä viikolla arvasin tuomiokirkon pihalla syljeksivästä ja kiroilevasta lapsoslaumasta, että koulut ovat alkaneet. Opiskeluinnostuksessa kävin noutamassa n:nnen vuoden opiskelijan lukuvuositarrani ja harhailin tovin sadetta pitämässä Akateemisen kirjakaupan lyijykynäosastolla. Mitä kaikkea ihanaa nykyajan koululaiselle onkaan tarjolla! Minuahan ei kohderyhmäiässä edes viety kirjakauppaan, vaan vanhemmat toivat koulutilpehöörit kuin manulle illallisen. Nykyään sitten, kun itse saa päättää rahoistaan, täytyy tehdä kuten muutkin ja ostaa tavallisia keltaisia lyijäreitä ja pistää säästyneet rahat lähikaupan maitoon tai kapakan kaljaan tai puhelinlaskuun.
Akateemiseen alun perin kävellessäni oli sydämeni pysähtyä. Muutama vuosi sitten (tai vähän enemmän) seurasin Salaisten kansioiden ohella mitä tiiviimmin Millenniumia. Sarjan tapahtumista muistan enää oikeastaan vain yhden jakson: sen kaikkein hirveimmän. Joku kieroutunut henkilö sieppasi nuoria ja piti heitä vankina. Mielipuoli sieppaaja oli jostain syystä viehtynyt hissimusiikkiin ja ellei esitelmöinyt musiikkityylin epäarvostetusta asemasta, soitti taukoamatta uhreilleen jotain tiettyä tyylilajin kappaletta. Ottaen huomioon, miten raivostuttavaa muzak on, roiston pahuus oli kyllä aivan käsittämättömissä mitoissa.
(Oli siinä myös mätäneviä ruumiita ja verikoiria ja muuta inhaa, joten pelkällä huonolla musiikilla minulle ei sentään saa elinikäisiä arpia sisimpään.)
Jakso/tuplajakso oli kyllä niin hirveä, että muistan vieläkin, miten tuo vangeille ikuisena luuppina soitettu kappale menee. On varmaan helppo tässä vaiheessa arvata, miksi sain sätkyn kirjakauppaan astuessani. Versio ei ollut sama, mutta kappale ehdottomasti.
Olisin voinut kääntyä kannoillani 180 astetta. Toisaalta kaikki paha viehättää, ja jäin tunnelmoimaan lyijykynäosastolle kaksinkertaisten muistojen kera. Ainutkertainen sattumahan tuo sentään oli.
Laura at 07:19 PM
elokuu 13, 2004
Tuliseremonia
Tampereen Tapahtumien yö oli mennä sivu suun. Onneksi kaverit sallivat edes Tamperelaisen ilmaisujakeluvalikoimasta ja vinkkasivat.
Oikeastaan kävin katsomassa vain yhden ohjelmanumeron, joka oli sitten sitäkin vaikuttavampi. Näsinpuisto palaa -tulishow oli kokonaisvaltainen kokemus. Olen viimeisen viikon lukenut jokaisen vapaahetken uskontotietoa, ja pään ollessa muutenkin pyörällä luonnonläheisien riittien ja menojen kuvauksista rummutus, pimeässä roihuava tuli ja monisatapäinen ulvova katselijajoukko saivat minut melkein unohtamaan kunnon käyttäytymiskoodin ja hyppäämään tulen kanssa tanssijoiden sekaan, antautumaan tuliseremoniaan. Siinä olisikin ollut kaikilla ihmettelemistä.
Ei ihme, että varsinkin sähköttömissä kulttuureissa tuli on pyhä asia, jota kohtaan ei pidä osoittaa epäkunnioitusta esimerkiksi siihen sylkemällä. Syysillan ahdistaviin täydelliseen mustuuteen ja kirpeään viileyteen tuli tuo helpottavan valon ja lämmön. Sen valo ei kuitenkaan ole vakaata auringon valoa, vaan se tanssii muodoilla ja langettaa liikkuvia ja epätasaisia varjoja. Vähemmästäkin alkaa mielikuvitus lentää! Tuli on hyödyllinen mutta vaarallinen, toisaalta myös haavoittuvainen. Siihen liitetään lukemattomia myyttejä ja seremonioita.
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta käsittääkseni esiintyjä oli tulikollektiivi Flamma (kotisivua ei ole päivitetty turhan ahkerasti, joten esitän tämän valistuneena arvauksena).
Huonoon Internet-palveluun liittyen huomaan Aamulehden karsineen palvelujaan rankimman kautta. Ilmaiseksi ei enää saa lukea käytännöllisesti katsoen mitään, ei esimerkiksi Tapahtumien yöstä. Totta kai kaupallisella lehdellä on oikeus näin tehdä. Palvelun huonontuminen vain tuskin koskaan saa osakseen spontaaneja kättentaputuksia. Onko tämä radikaalia rahanahneutta, vai seuraavatko muut uutispalvelut pian perässä?
Laura at 07:18 PM
elokuu 11, 2004
Lehdistöradikaali
Voisi luulla, että jonkin verran ärsyttäisi tällaista paperiroskaa välttämään pyrkivää henkilöä se, että Tampereen Kirkkosanomien jakajat vuodesta toiseen uskaltavat urhoollisesti uhmata postilaatikon kannesta ilmenevää haluttomuuttani – suorastaan systemaattista kieltoa – vastaanottaa mainoksia. Sisältäen poliittiset ja uskonnolliset mainokset. Kirkkosanomia tosin ei ilmeisesti jaeta muun ilmaisjakelun kanssa yhdessä, mutta ykkösosoitteetonta spämmiä se on silti.
Mutta tarkemmin tässä asian eri puolia pohtiessani olenkin tyytyväinen, että tällainen radikaali kieltojen rikkoja ilmaisjakelupuolelta löytyy. Muut jakelijat tyytyvät orjallisesti noudattamaan käskyä ohittaa minun postiluukkuni, ja koska mitään oikeita sanomalehtiä ei tällä hetkellä ole tilauksessa, saattaisi kompostipaperista ilman silloin tällöin tulevaa kirkkosanomat-täydennystä pian olla huutava pula!
Luojalle kiitos Kirkkosanomista!
Laura at 03:24 PM | Sano jotain (3)
elokuu 09, 2004
Elämystarjouksia
Uskomatonta. Tulen näkemään Nick Caven elävänä. Jostain piippuhyllyltä tosin, mutta kuitenkin. (Kiitokset asiaankuuluville tahoille.) (Ottakaa nyt huomioon, että jaksan käydä keikoilla erittäin harvoin. Ylipäätään lähteminen Helsinkiin vain yhden asian takia rasittaa, kun joskus Tampereen YO-talollekin on liian pitkä matka.)
Ei mitään hyvää ettei jotain huonoakin: mainitulla YO-talolla esiintyy tismalleen samana iltana Absoluuttinen nollapiste. En jaksanut keväällä yrittää mahtua bändin Telakan-keikalle, joka kuulemma oli aivan täyttä superia, ja haikailin jotenkin korvaavani menetyksen seuraavalla keikalla. Ei tuu mitään, ehkä ensi vuonna uudestaan.
Jokin aika sitten huomasin parissa blogissa meeminpoikasen, jonka tarkoituksena oli esitellä jotain hyvää, suuremmalle yleisölle tuntematonta musiikkia. En tiedä, onko Absoluuttinen nollapiste aivan musiikin marginaalia, mutta mitään listamenestysmusiikkia se ei soita.
Olen myös huono musiikkikriitikko, joten kuvailenpa vain bändin luomuksia hyvällä huumorintajulla varustetuille tarkoitetuiksi. Musiikki itsessään on kuullakseni teknisesti taitavaa ja rentoa. Tommi Liimatan sanoitukset poikkeuksellisia: ihan päättömiä mutta mukavia. Sellaista, mikä meidän äidiltä esimerkiksi menisi täysin yli hilseen.
Toimikoon tämä suosituksena.
Laura at 11:22 PM
elokuu 05, 2004
Kaikkea sitä pitää olla
Tulipa tehtyä pyhiinvaellus Keskiselle. Siis juuri sinne Keskiselle. (Tuota hiukka muovisen oloisen hevosenkengän kokoa ei muuten usko ellei itse näe. Siihen olisi pitänyt laittaa ihminen viereen mittakaavan vuoksi.)
Ei kyllä näkemättä usko sitäkään, miten suosittu kauppapaikka tämä Tuurin kyläkauppa onkaan. Aivan tavallisena tiistaipäivänä saattaa olla kuin nuijalla lyöty. Onneksi näin lomasesongin jälkeen vähän helpottaa. Mutta että kyllä jonkinlaiset kultasormet täytyy olla, että keskelle ei-mitään saa muuten täyspäiset ihmiset lähtemään bussilasteittain ulkomailta asti ostamaan. Tai ehkä yksinkertaisesti silloin on vain nero? Ihmisluonteen tuntija. Jonkin verran suuruudenhullu täytyy ainakin olla.
"Kyläkauppias Vesa Keskinen järjestää 4. syyskuuta Tuurissa Miljoonarockin, jonka pääesiintyjä on saksalainen Scorpions. Nyt on selvinnyt, että ohjelmatoimisto Welldone järkkää bändille toisen konsertin Helsingissä päivää myöhemmin, 5. syyskuuta.
Vesa Keskinen, ottaako pannuun?
- Ei ota. Näköjään alkuperäinen ajatus on ollut hyvä, kun sitä on pitänyt jonkun lähteä matkimaan. Mitä Tuuri edellä, sitä Helsinki perässä, kyläkauppias muotoilee." Ilkka 3.8.2004
Harvoin Vesa Keskisen esiintyessä lehtien palstoilla tai televisiossa mainitaan mitään negatiivista. Ei: maakunnan talouselämän piristäjä on oikea tiedotusvälineiden kultipoju.
Ja hitto vieköön, tässäkin mokoma saa aivan aiheetta ilmaista mainosta festareilleen. No menköön sitten toinenkin kaupallinen tiedote:
"Vesa Keskinen vahvistaa huhut siitä, että hän kaavailee 40-vuotissunttäreilleen vuodelle 2007 AC/DC.tä. Bändi on Scorpionsin lailla Keskisen omia nuoruudensuosikkeja." Sama lähde
Laura at 04:30 PM | Sano jotain (1)
elokuu 04, 2004
Enimmän aikaa ruudun ääressä
Harkitsen vakavasti, pelaanko enää PC-pelejä. Niiden toimivuus tai toimimattomuus tuntuu olevan tuurista kiinni, ja ottaa hiukka päähän, kun syntymäpäivälahjapeli kuukauden pelaamisen jälkeen kaatuu - ilmeisesti Windowsin päivitykseen. En tiedä, onko sitten esimerkiksi Linux sen vakaampi ympäristö peleille, mutta joka tapauksessa se on vaikea vaihtoehto tällaisille taviksille.
Konsolipelaaminen vaikuttaa kaikkien vuosien varrella PC:n pelien kanssa koettujen itkujen ja jalan polkemisien jälkeen mukavan helpolta ja huolettomalta: levy koneeseen, telkkari päälle ja menoks.
Fable ainakin näyttää joltain, josta voisi olla mukava aloittaa. Tässä roolipeliseikkailussa hahmo kehittyy pelaajan tekemien pelillisten valintojen mukaan: esimerkiksi ulkonäkö muuttuu samoin kuin pelissä vastaan tulevien ihmisten reaktiot. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Uusimmassa Pelit-lehdessä, joka on tällaisen sunnuntaipelailijan vaistomaisesti valittu guru, ennakkoarvio ainakin vaikutti myönteiseltä. Vielä kun talviaikaan olisi joskus aikaakin pelailla...
Laura at 11:46 AM | Sano jotain (2)
elokuu 03, 2004
Nick Cave and the Bad Seeds
Nick Cave esiintyy syyskuun 29. Helsingin Kulttuuritalolla. Keikkaa ei tosin ole vielä herran omassa keikkakalenterissa, mutta kai tämä nyt kuitenkin on totta, kun se kerran on painettu Internettiin?
54 euron liput ovat kyllä hirvittävää riistoa. Ja junamatkat päälle. Enkä edes pidä niin kauheasti keikalla olemisesta.
Mutta se on sentään Nick Cave. Mennäkö vai eikö? Kyllä vai ei? Lippujonossa pitäisi olla maanantaiaamuna.
Laura at 09:35 PM | Sano jotain (1)
Kirjatoukan kesä
Olen onnistunut lukemaan viikon sisällä kaksi melko erilaista mutta yhtä lailla erinomaisen hienoa kirjaa, mikä on upea asia ja parantaa elämänlaatua. Millään muulla en ainakaan voi selittää yhtäkkiä pulputa alkanutta kirjoitussuonta.
Hyvän kirjan takakannen sulkemisen jälkeen henkinen olotila on, kuin olisi pyöritelty pesukoneessa, mankeloitu katujyrällä ja kuivattu vielä pitkään auringossa. Tällaisen käsittelyn tarjoaa yhtä hyvin taistelukohtauksesta toiseen sataayhdeksääkymppiä syöksyvä Iain M. Banksin Muista Flebasta kuin ikiaikaisia mysteerejä ja myyttejä pursuava Robert Holdstockin Alkumetsä (jollain tavalla mielenkiintoista on löytää myös täysin päinvastainen mielipide jälkimmäisestä kirjasta).
Loppuratkaisu saa olla yhtä hyvin onnellinen kuin onnetonkin (tosin se tyydyttävä, jyrätty tunne syntyy varmimmin musertavan surkeasta lopusta). Näissä kahdessa kirjassa loput ovat hyvin vastakkaiset – ja nyt tulee spoilausta – : toisessa päädytään aivan käsittämättömän laajaan katastrofiin ja toisessa povataan onnellista jatko-osaa. Kaikki kuolevat dramaattisesti tai sankari saa naisen/miehen, ei sen niin väliä lukukokemuksen kannalta.
Laura at 11:33 AM | Sano jotain (2)
elokuu 02, 2004
Kuluu se lyhyt suvi näinkin
Sateisen kesän ratoksi olen tahkonnut Baldur’s Gaten ensimmäistä osaa läpi hi-taas-ti ja sattumanvaraisesti ja tutustunut uuteen Simcity4:ään. < ironia > Mutta mikäpä sattuisikaan paremmin kuin viettää ensimmäinen lämmin päivä pitkästä aikaa sisällä kuumeisessa unessa? Kun keväällä ostettua hellemekkoakin on tullut käytettyä vain kerran? < /ironia>
Onkin melkein päivälleen kaksi vuotta siitä, kun viimeksi olin niin kipeä, että on pakko perua menot ja vain kököttää kotona. Joko sairastumissyklini on 24 kuukautta tai viikko sitten otettu rokotus heikensi immuunijärjestelmää.
Sairastumisessa pahinta onkin se, että joutuu perumaan kaikki tapahtumat kalenterista; jopa näin kesällä asiat viivästyvät, suunnitelmat menevät mönkään ja muille aiheutuu harmia, varsinkin jos ei ole puhelinnumeroita, joiden avulla ilmoittaa nopeasti, etten pääsekään paikalle kuin sängyllä, jossa on pyörät alla.
Yhden nettitestin jaksoin tehdä ryytyneestä olosta huolimatta, Kirjallisuusklassikkotesti, jonka löysin Tylsyyden multihuipennuksesta. (Täytyykin ottaa Dorian Gray seuraavaksi lukulistalle.)
Oscar Wilde: The Portrait of Dorian Gray. You are a horror novel from the world of dandies, rich pretty boys, art and aesthetics, and intellectual debates between ethical people and decadent pleasure-seekers. You value beauty and pleasure but realize their dangers, as well.
Which literature classic are you?
brought to you by Quizilla
Laura at 09:29 PM | Sano jotain (1)
