« kesäkuu 2004 | Etusivu | elokuu 2004 »
heinäkuu 29, 2004
Terve, anoppi!
Ostin antamillasi syntymäpäivärahoilla turhamaisuuttani tyydyttävää hyväntekeväisyyshyödykettä. Minulla on mieliala-aaltoilupaita ja poikasi joutuu aina häpeämään puolestani.
…Asiasta toiseen (tämä ei ole enää suunnattu edellä mainitulle parisuhteen mukana tulevalle lisäosalle), osallistuin tässä mobiili- ja nettitrenditutkimukseen. Oikein haastatteluun. En taida olla ihan tutkimuksen kaipaamia aktiivisia avain-informantteja, mutta tuloshan se on nollatuloskin, eikö? Tarraudun nykyiseen liittymääni vaikka tuomiopäivän porteille asti vaikka muut operaattorit tarjoaisivat mitä (uskollisuus on hyve), annoin isän valita puhelimeni enkä irkkiinkään löytänyt omin avuin. Bloggaaminen on sentään jotain innovatiivista.
Mutta on sentään hauskaa osallistua tutkimukseen. Tottahan kaksi tuntia pelkästään itsestä puhuen vietettynä on suorastaan laatuaikaa? Mansikoina kakussa on tutkimus kokemuksena: se iso G:hän on vielä edessä ja ehkä sitä varten joutuu vielä jotain haastatteluntynkää tekemään. – Ja näinhän olen tullut vaikuttaneeksi tulevaisuuden mobiili- ja nettihistoriaan – eikö?
Laura at 01:43 PM | Sano jotain (1)
heinäkuu 28, 2004
Tuli ja leimaus
Mikähän siinä on, että tietokoneen ääressä ihminen unohtaa estonsa ja villiintyy. Muiden ihmisten tunteiden ajatteleminen, keskustelutaito, hyvät tavat ja huumorintaju saavat jäädä etenkin silloin, kun on mahdollisuus anonyyminä laukoa toisen naamalle mitä p*aa ikinä sylki suuhun tuokaan. Kuka muka laukoisi selvin päin tuntemattomille suorastaan hävyttömiä kommentteja kasvokkain?
Onhan tälle ilmiölle nimikin nettiympyröissä: trolli eli provosoiva kirjoitus, jonka tarkoitus on saada aikaan mahdollisimman paljon fleimausta eli tulikivenkatkuista palautetta. Kun kiukustus leviää, kuten se nyt näyttää Moroskoopista leviävän kuin maastopalo kuumilla ilmastovyöhykkeillä, arvon provosoijahenkilö hymyilee.
Itse keskustelussa, joka nyt velloo Seymoren kesämökkireissun ympärillä (kuulostaapa hyvältä) kummallakin osapuolella on hyvä pointtinsa, vaikka Birdy kieltämättä henkilöi negatiivisen ilmiön nyt yhteen kirjoittajaan, yleistää melkoisesti ja ohittaa alkuperäisen tekstin humoristisen hengen. En ole niinkään leimahtanut syntyneen keskustelun tästä puolesta, vaan noista kommenttipalstojen vuorovaikutuskyvyttömistä ilmaisten (parisuhde)neuvojen tarjoajista, joita tuntuu löytyvän joka blogiin.
En pysty eläytymään pelkästä toisten ärsyttämisestä saatavaan riemuun. Juuri tämä puoli blogimaailmasta saa minut joskus haluamaan sanoutua irti koko porukasta. (Internetin muita keskusteluympäristöjä en juurikaan käytä, joten niistä ei ole sen paremmin negatiivisia kuin positiivisiakaan kokemuksia.)
Nostan edelleen hattua heille, jotka kirjoittavat omalla niemellään ja joutuvat seisomaan kaiken Nettiin suoltamansa takana. Minulla eivät riitä rahkeet jättää nimettömyyttäni niin kauan kuin kenellä tahansa on mahdollisuus riepottaa sanomiani asioita julkisesti. Kunnioitan myös heitä, jotka anonyymiuden suojissakin malttavat mielensä. Ilman eriäviä mielipiteitä ei synny keskustelua eikä maailma muutu koskaan mihinkään, mutta hävyttömyys on asia erikseen.
Laura at 03:53 PM
heinäkuu 26, 2004
Oravaakin kiinnostaa
Mitäs tämä on? Sedis ja Marleenahan suorastaan haastavat kisaan. Tässä meidän kesämme läheisin kuva tupsukorvasta, ei zoomattu.
Laura at 10:48 PM | Sano jotain (3)
Hyvää mätäkuuta
Taidan olla hieman luulotautinen. Jos havaitsen puutumista raajoissa, on se heti veritulppa. Kierot sääret merkitsevät vähintään jotain riisitautia. Ja tänään olin pistettävänä. Päällisin puolin vammat ovat pienet: ei veriroiskeita, ei kuumeilua (ja aivastelukin liittyy kai vain allergiaan), mutta henkisesti käsivarteni on murskana.En oikein tiedä miksi. Loppujen lopuksi rokotuksen ottaminen itsessään ei ollut ollenkaan paha kokemus, mutta jotenkin tuntuu, että pitäisi tuntua hirveältä. Siksipä käteni onkin välillä puutunut, välillä jännittynyt, kalmankylmä tai muuten kipeä. Laastaria en ainakaan uskalla poistaa (se viimeistään on oikeasti kivuliasta).
En tiedä, kuinka moni on jo ehtinyt kommentoida tätä upeaa mätäkuun juttua, joka iltapäivälehti A:n tai B:n lööpissä komeilee: Kyy ui lastenaltaassa. Siis juu, vaarallista ja silleen, mutta etusivun juttu?
Laura at 08:59 PM
heinäkuu 23, 2004
Kiiruhtaen tulee vain stressiä
Yö. Vain toivottomimmat tapaukset istuvat enää tietokoneillaan selät köyryssä. Puolen vuoden säätö on ja epätoivo on päätöksessään, ja puolalaisen kissani ympärille rakennettu leiska saa uuden kodon Mikon luona. Kiitoksia ja kumarruksia tilan tarjoamisesta (ja kärsivällisestä odottelusta) siihen suuntaan!
Puolalainen kissa ostettiin helmikuussa 2003 Torunin observatorion myymälästä. Sen vauhko ja vähämielinen katse on hyvinkin arvollinen vartioimaan internetintäyttöprojektiani. Kissojen paikka on maalla, ja vihreä väri onkin kuin mummolta perityn kesämökin keittiön 60-luvulla maalattu seinä.
Arkistot ovat sekaisin ja sellaisiksi jäänevät. Kuinkas muuten, kun tuleva alan ammattilainen on puikoissa. Kuvan hännän puolestaan omistaa se Kurre, joka juhannuksena karkasi kameralta.
Laura at 12:41 AM | Sano jotain (5)
heinäkuu 20, 2004
Ilmari Vesterinen: Esinepeli
"Laajoilla aroillaan baskiirit myivät venäläisille maata niin paljon kuin ostaja ehti päivässä kiertää. 'Minkä verran kierrät maata päivässä, sen verran on sinun.' Ehtona oli, että maanhankkijan oli palattava lähtöpaikkaan ennen auringon laskua. Kaiken, minkä hän ehti kiertää ennen auringonlaskua, hän sai. Maata halajava talonpoika juoksi aamuvarhaisella aroilla, kiersi laitumia ja jokivarsia. Ehtisikö hän vielä saada tuonkin maakappaleen? Auringon laskiessa hän palasi viimeisillä voimillaan paikkaan, josta oli aamulla lähtenyt. Perille päästyään hän vaipui kuolleena maahan. Baskiirit kuoppasivat talonpojan: hän oli saanut tarvitsemansa maan. (Leo Tolstoin kertomuksen mukaan, 1979.)
Mary Douglas ja Baron Isherwood toteavat, ettei kukaan tiedä, miksi ihmiset haluavat tavaroita (1996: 3). Länsimainen ihminen on kuin Tolstoin kertomuksen talonpoika: hänen tavaranhimollaan ei ole määrää.
Esineitä kootaan pienestä pitäen. Jos jokin tavara on ollut meillä lapsena ja on kadonut, kaipaamme sitä. Esineet vetävät meitä puoleensa. Oman erityisen ryhmänsä muodostavat esineiden keräilijät ja museot, joilla on ohjelmallinen esinehimo. ---
--- Arvion mukaan aikuisella länsimaalaisella, siis myös suomalaisilla, on käytössään 10 000 - 20 000 esinettä (D. A. Normanin mukaan Periäinen 1996: 11, 94)." Teoksessa Pandoran lipas: Virvatulia esineiden maailmasta, 2001.
Laura at 10:49 PM
heinäkuu 18, 2004
Onnellisesti ohi
Tampereen blogitapaaminen on siis takanapäin. Sakarilla on tietoa, mitkä blogit olivat edustettuina ja laurianttila otti hirvittävän määrän kuvia.Ehdin paikalle vasta jatkoajalla ja jaksoin olla korkeintaan tunnin, sillä Vanhan kirjastotalon puiston meteli oikein antanut mahdollisuuksia vaihtaa unohtumattomia ajatuksia jäljellä olevan porukan kanssa. Kun en ehtinyt mukaan ajoissa, miittaajat tuntuivat olevan lisäksi jo hyvästi kekkulissa tai väsyneitä koko tilaisuuteen. Näinpähän sentään muutamia naamoja nimien takaa, mutta olisin tietysti mielelläni nähnyt aikaisemmin paikalla olleita ja saapumatta jättäneitäkin.
Laura at 01:03 PM
heinäkuu 16, 2004
Syvillä vesillä
Tämä kesä on ollut täynnä huonoja uutisia: kuolemantapauksia, kallonmurtumia, raihnaisia sukulaisia. Vihdoinkin jotain hyvää: peräti kahden kaverin perheeseen pyöräytetään lapsia ensi tammikuussa.Tätä olenkin uteliaisuuksissani odottanut, salaa, sillä ei tuollaisilla odotuksilla saa ääneen painostaa ja ärsyttää ketään. Olen itse tässä vaiheessa elämää sitä mieltä, ettei minulle koskaan tule omia lapsia, mutta lähipiirin jälkikasvua odotan innolla - en nyt ehkä yhtä kiihkeästi kuin tulevat vanhemmat itse, mutta kuin karkkipäivää ainakin.
Vanhemmuus ei sovi kaikille. Uskon, että minusta tulisi kurja äiti, mutta saattaisin olla ihan OK naapurintäti. Lapsen hankkiminen ja kasvattaminen on kuitenkin uskoakseni sen verran hullu, uhkarohkea, älytön ja kertakaikkisen kreisi projekti, että sen lähietäisyydeltä seuraamisella on varmasti vähintään mielenkiintoarvoa. Nytkin tekisi mieleni kysyä tuhannen tunkeilevaa kysymystä: koska minut on jo nakitettu pikkuriikkisten lapasten neulontaan, se vähäisin niistä ei ole Kuinka pienet kädet te olette sille suunnitelleet?
Entäs jos kromosomit, sisäiset kellot ja aistit pettävätkin joutuessani kosketuksiin sen käärön kanssa, jonka huhutaan olevan kerrassaan söpö, suloisenhajuinen ja addiktoiva ja hurahdan vauvoihin. Apua. Jee. Onneksi yhteisiä tiskejä kanssani tekevä tyyppi on ikuinen lapsi ja aiheuttaa toistaiseksi minulle riittävän määrän meteliä ja hajua ja vaatii kaiken liikenevän huomion.
Laura at 12:08 AM
heinäkuu 14, 2004
Elävien kirjoissa
Asiat on nyt käyty tarkistamassa: Norja on edelleen kalteva maa. Kotiin selvittiin yhtenä kappaleena; Pohjois-Ruotsin oletettu asemanseuturikollisuus ei päässyt meihin käsiksi eivätkä trollit kiskoneet junaa rotkoonsa.Sukulaisten takia Jäämeren rannalla tulee käytyä säännöllisin väliajoin, mutta en varmaan ikinä lakkaa ihmettelemästä sikäläistä esimerkkiä ihmisen peräänantamattomuudesta ja valloitushalusta. Vaikka suoraan vuonoon 45:n asteen kulmassa syöksyvän vuoren rinteellä ei käytännöllisesti katsottuna ole elintilaa, siihen on yhtä kaikki pykätty pari taloriviä, tietä ja rautatie.
Olen tolkuttoman huono lomailija; menomatka yleensä vielä menettelee ensi-innostuksen pyörteissä, mutta oikeastaan ensimmäisen kerran pystyn rentoutumaan vasta, kun saan taas tarkistaa sähköpostit omalta kotikoneelta. Mutta lähdettävä on, sillä eihän lomaa ole oikeastaan edes ollut, jos istuu vain kotona television ääressä. Viikon reissun jälkeen tuntee yleensä olleensa poissa vähintään kuukauden, ja olettaa kaikenlaista jännittävää tapahtuneen. (Turha toivo. Kaikki muutkin ovat olleet poissa kotoa.)
Apropos televisiosta: TV-lupamaksumainokset ovat yleensä ihan luvattoman hauskoja, mutta niistä pitäminenhän tuottaa melkein huonon omantunnon. Jos siis lupa-asiat eivät ole kunnossa, vaikka töllö seisoo olkkarin kunniapaikalla. Meidän talous on valitettavasti oikein porvarillinen ja antiopiskelijasolidaarinen rekisteröity televisionkatseluyksikkö hyvää tarkoittavan sukulaistapaturman vuoksi. Onnettomuus asia on siksi, että niillä hinnoilla katselisin mieluummin vaikka Ilmais-TV:tä. Täytynee hyllyttää toosa ja siirtyä täysin vaikka kirjallisuusaiheisiin harrastuksiin.
Laura at 04:36 PM
heinäkuu 02, 2004
Mee-noo-lip pu
Kyllä siinä jotain ihan omaa romantiikkaansa on, että on plakkarissa pelkkä menolippu. Niin kauas kuin junalla ylipäätään viitsii matkustaa.Tai no, on sitä paluumatkaa alettu ajatella. Hyvä onkin, ettei olla sitä stressattu aiemmin, voisi nimittäin olla mahahaava tällä hetkellä. Pohjois-Norjaan pääsee näennäisen kätevästi juna-linjuri-linjuri-juna -yhdistelmällä; mitä nyt vähän joutuu odottelemaan välillä. Mutta yritäpä päästä takaisin. Voit valita, odotatko kuusi tuntia Luulajassa vai yhdeksän ja puoli tuntia Haaparannassa. Yöllä, luonnollisesti. Ja näin mukavat ajat siis, jos matkustat viikolla. Viikonloppuna vastaavat ajat ovat yksitoista ja kaksitoista tuntia. Vielä seitsemän vuotta sitten (onko viime kerrasta jo niin kauan?) paluumatka oli jopa sujuvampi kuin meno pohjoiseen.
Helppo ratkaisu olisi mennä hotelliin, mutta kun se niin kivistää kukkaroa. Jotenkin en haluaisi kuitenkaan altistua Pohjois-Ruotsin oletetulle rikollisuudelle tai asemanseudun alkkiksille (ne ovat kai universaali ilmiö) lauantaiyönä. Kuusi tuntia näissä lämpötiloissa ehkä vielä nuokkuisikin jossain aseman penkillä. Ellei ole kehitellyt riitaa matkustusseuransa kanssa. On sitä vietetty useampia yön tunteja jossain Puolan Pieksämäellä hirveillä pakkasillakin. Toisaalta hotellista saisi aamupalaa.
Jos vielä jostain saa valittaa - vaikka se ei mitään autakaan, mutta valittaminen sinänsähän on itseisarvo - niin Internetin typerin karttapalvelu on kyllä Lulekartan Java Virtual Mashine:ineen. Pelkän rautatieaseman löytäminen vaatii yli-inhimillisiä informaatiovelhon taitoja. Kolmen eri karttapalvelun ja onnen yhdistelmällä se viimein löytyi. Mahahaava.
Laura at 02:11 PM
