« joulukuu 2003 | Etusivu | helmikuu 2004 »
tammikuu 29, 2004
Kun mulla on tää dynastia
Tilani on käymässä yhä pahemmaksi. Unohdin kukkaron työpaikalle. Huomasin tämän ruokakaupan kassalla. Kiitos kohtalolle, olin sekoillut aikaisemminkin ja laittanut kaks'eurosen laukkuun lompakon sijasta, ja sain ainakin jotain syödäkseni ennen luentoa ja kokousta.
Kokouksessa lankesi tehtäväkseni kaikennäköistä kiireellistä pikkuhommaa, joista kaukonäköisesti kirjoitin kiireessä ranteeseeni iskusananomaisen muistilistan. (kätevä tapa meille homssuille, joiden kalenteri on jo täynnä riipustuksia, omaksuttu yläasteaikaiselta kaverilta, kiitos vaan).
Kotiin päästyä kesti hiukka aikaa, ennen kuin tulin ajatelleeksi koko muistirannetta. Sitten en enää muistanut, mitä yksi kuulakärkikynätöherrys tarkoitti.
Ei puhettakaan, että sanoista kuuluisi saada selvää; ne ovat enemmänkin retorisia muistipaikkoja. Kirjoittaessani tuota hieroglyfiä ajattelin tätä, mikä minun nyt pitää tehdä. Tästä ranteesta pitäisi ottaa kuva. On tämä niin surkuhupaisa tilanne.
Laura at 11:43 PM
Pah.
Olen yrittänyt välttää Pinserin top-listan tuijottelua. Itse asiassa aloin kirjoittamisenikin vakaana päätöksenäni pitää matalaa profiilia ja olla välittämättä. Yllättävä samoin tein käynyt nousu listan yläpäähän onnistui kuitenkin sekoittamaan pään - ainakin siinä määrin, että alan tuntea velvollisuutta päivittää joka päivä, kirjoittaa mahdollisimman yleispätevästi ja humoristisesti ja mahdollisimman monia kiinnostavasti, fokuksessa listasijoitus.
Ei tämän näin pitänyt mennä. Tämän piti olla hupia minulle. Se onkin, suurimmaksi osaksi, mutta ei minun pitänyt näin paljon ajatella massojen suosiota. Ärsyttävää on, että kun kirjoitan asioista, joilla on minulle merkitystä, listasijoitus notkahtaa. Yhdentekevien lätinöiden myötä taas nousee. Ehkä sitten innostun liikaa tärkeissä asioissa.
Kaikkein ärsyttävintä on, etteivät minulle riitä kaikki ne, jotka jaksavat lukea (tai ainakin käydä katsomassa) sekä lätinät että pitkästyttävät saarnat. Pitää olla aina vaan enemmän kaikkea mulle nyt heti. Vaikka piti olla vain mukavaa kirjoituskanavien availua.
Ehkä ratkaisu on siirtyä yksinomaan yhdentekevään lätinään. Tai ehkä sittenkin vain lakkaan kiusaamasta itseäni top-lista -sivun seuraamisella :)
Laura at 01:55 PM
tammikuu 28, 2004
Jukolauta!
Mahdollisuus tarkkailla, mitä hakusanoja käyttämällä ihmiset löytävät kotisivulleni, aiheuttaa aiemman ilottelun lisäksi tällä hetkellä myös hammasten kiristelyä. Joku julmettu näet sai kotisivuni tulosjoukkonsa ensimmäiseksi hakemalla "X (aihe) valmiita esseitä".
Miksi tämä ärsyttää? Kai nyt tiedän, mitä teen, kun laitan töitäni näkyville: joku lusmuileva takapenkin lukiolainen ne sieltä printtaa ja lisää vain uuden etusivun. Ärsyttää, koska lennokkaita hengentuotteitani käyttää nyt joku debiili ääliö, joka ei tajua hakukoneen logiikkaa.
Debiili, laiska ääliö? Aika julmaa, ellei ota huomioon että:
Ensinnäkin, "valmiin esseen" hakeminen on aivan uskomattoman röyhkeää.
Toiseksi, kukaan, mukaan lukien minä, ei avita ketään puupäätä otsikoimalla esseekokoelmansa "valmiita esseitä, ole hyvä". Harmi, että nuo olennaiset kaksi sanaa löytyivät erillään tekstistäni. Muuten hakutulos olisi varmasti ollut hyödytön.
Onneksi lukioaikojen koulutöiden kirjoitustyylini oli sen verran (kauniisti sanottuna) lennokas, että harvan kirjallisistä töistä lintsaajan oma tyyli varmaankaan on siihen yhteneväinen. Kiinnijäänti on siis luultavaa ilman koko tekstin uudelleentyylittelyä. Siinähän mietit täytesanoja kauemmin kuin oikeastaan olisi mennyt kirjojen lukemiseen ja ajattelemiseen!
***
Edellisen kirjoitettuani jatkoin surffailua, katselin, miten ihmiset olivat löytäneet kotisivuilleni. Verenpainekin pääsi laskemaan, kunnes todellakin löysin netistä kirjoitelman, joka oli editoitu minun tekstistäni poistamalla vain joitain kappaleita välistä (muuttamatta tyyliänikään, d'oh, hyväuskoinen minä). Ja kehdannut laittaa vielä nettiin näytille ja taiteillut sivulle jotain "tekijänoikeusvahvistuksia"!
Jos se jätkä olisi ollut tässä edessäni juuri sillä hetkellä...
Hatemail taitaa tuollaisilta paatuneilta tyypeiltä mennä ohi korvien. Laitoin silti kristalloituneen vihan eleenä mielipiteeni menemään.
Olen tietysti aikaisemminkin tiedostanut, että kirjoituksiani saatetaan hyvinkin "lainata" viittaamatta ollenkaan minun olemassaolooni, mutta tämä konkreettisten todisteiden yllättävä löytyminen aiheutti silti pahan mielen. Koska huomaan olevani näin kiivaan mustasukkainen kirjoituksistani, pitäisi kai ottaa pois kotisivulta kaikki, mitä turhamaisesti olen halunnut esitellä koulutukseni saavutuksina. Ja josta saattaisi olla ns. oikeaa hyötyä jollekulle.
Laura at 12:26 PM
tammikuu 27, 2004
Miten ihmiset voivatkaan ymmärtää asiat
Miten ihmiset voivatkaan ymmärtää asiat niin eri tavalla! Otetaanpa
vaikka George Orwellin kirjoittama Eläköön tuonenkielo. Minä ihastuin siihen sarkastisena tarinana rahan ympärille
kietoutuneesta maailmasta. Kirjan päähenkilö-parka yrittää elää
välittämättä mammonasta; hän irtisanoutuu työstään elääkseen runoilijana,
ahdistuu huomatessaan, ettei saa mitään haluamaansa ilman rahaa, ja
raastavaksi lopuksi hän pakkotilanteessa hankkii työpaikkansa
takaisin ja ostaa tuonenkielonkin ikkunalleen.
Tuonenkielo on tarinassa jokaisen periporvarillisen, keskiluokkaisen,
yhteiskunnan pikku rattaan sosiaalisten odotusten mukaisen kodin
ikkunalla, ja edustaa täten kaikkea sitä, mitä päähenkilö
kavahtaa. Luin kirjaa jonkinlaisen synkeän tyytyväisyyden vallassa:
haa, juuri tällainen, muottiin painava on yhteiskuntamme: älä
kapinoi - tienaa, ajattele rahaa.
Näin juuri kirjan pohjalta tehdyn elokuvan Merry War, enkä käsitä, miten tähän oli päädytty (Simo
on mielestäni tavoittanut saman kuin elokuva, joten siteeraan häntä
määrittäessäni Merry Waria): "Ilkikurinen kuvaus keskiluokkaisen
älykön kapinasta rahan valtaa vastaan". IMDB lyö viimeisen naulan
arkkuun ja määrittelee vielä elokuvan genreksi "romanttinen
komedia". Eli miten tähän täsmälleen ottaen päädyttiin? Miten
raastavasta, lähes 1984:n veroisesta veren maku suussa tehdystä
yhteiskunnan tutkielmasta tulee ilkikurista romanssipullamössöä?
Mutta se, mikä lopulta poksauttaa verisuonen päästäni (silkasta
ihmetyksestä, totta kai) on oman lähikirjastoni käsitys kirjan luokittelusta: jotenkin Eläköön tuonenkielo! on päätynyt eroottisten kirjojen listalle.
Jos erotiikkaa on, että yritetään epätoivoisesti löytää paikkaa,
jossa olla "kahden" tarvittava aika, päädytään metsän kautta
luteiseen petiin ja vielä unohdetaan ehkäisy, listan muiden kirjojen
taso on varmaan surkea.
Laura at 12:26 PM
tammikuu 26, 2004
"Evoluution paradigmassa perinnetuotteet 'nähdään jatkuvasti
"Evoluution paradigmassa perinnetuotteet 'nähdään jatkuvasti
kehittyvinä, eri suuntiin haarovina, monipuolistuvina, itseään
täydentävinä, vaatimattomasta alusta loistokkuuteen kasvavina'
(Honko 1978a, 181). Tämä on itse asiassa evolutionismin klassinen,
spencerilainen tulkinta, jonka ytimenä on kasvu yksinkertaisesta
monimutkaiseen ja siihen liittyvä suoritustason nousu. Devoluution
paradigmassa perinnetuotteet ovat pyykkiä pitäisi muistaa pestä
tänään, kun on pesuvuorokin on paras kaikista runon esiintymistä.
Jaksaiskohan sinne YO-talolle lähteä? Väsyttää kyllä. Mä voisin
oikeestaan vaan pelata tietokoneella koko illan. Tätä voi luonnehtia
romanttiseksi kehityskäsitykseksi: Mitähän huomenna laittais ruokaa?
Kaupaskin pitäs käydä. On niin saakelin kylmä.
Makaronilaatikkoaâ€Â¦? Spagettiaâ€Â¦? Tekeepäs mieli karkkia. Onpas
nälkä. Se strukturoi ja ennakoi varsin pitkälle tutkimuksen
tulokset.
Ei tästä tuu mitään. Oiskohan melankoliaan
tullut mitään uutta?"
Laura at 12:56 PM
tammikuu 23, 2004
Eräässä tuttavaperheessäni - parisuhteessa -
Eräässä tuttavaperheessäni - parisuhteessa - on vakava
tiskausongelma. Tiskivuoroista ei olla millään saatu sovittua
suosiolla, joten kompromissiratkaisuna tiskataan aina yhtä aikaa.
Koska kumpikin osapuoli vihaa
tuota tointa, tiskivesi lasketaan vasta, kun ei ole puhtaana tai
vähäisellä vaivalla puhdistettavissa enää yhtäkään
puurolusikkaa eikä murokulhoa. (Toisiinsa kauralimalla hitsaantuneiden
puurokulhojen pylväiden kasvu on hyvä tiskaustarpeen mittari.
Asteikkona toimii keittiöseinän kaakelisto. Kuin Exelillä!) Voi
tuttavaparkoja, siis.
Kerta toisensa jälkeen tiskipinot kasvavat ja niitä olisi
ryhdyttävä tarmokkaasti siirtämään kuivauskaapin puolelle, mutta:
- lauantaista sunnuntaihin Viivi on vierailemassa vanhempiensa luona. Tiskausta ei voida suorittaa.
- maanantai-illalla Viivillä on kokous, joka tosin ei kestä kovin myöhään, mutta kun hän tulee kotiin, Wagner on ehtinytkin lähteä kavereille.
- tiistaina Viivi on myöhään koululla ja Wagner taas kavereiden kanssa sovitussa tapaamisessa.
- keskiviikkona Wagner on kotona mutta Viivi ottamassa iloa irti elämästä kavereiden kanssa.
- torstaina Viivi luulee viimein saavansa puhtaita kahvimukeja, mutta onkin unohtanut, että Wagnerin
urheiluharrastus tulee romuttamaan suunnitelman. Puhtaita lusikoita ei
siis olla saatu viikkoon! Onko siis pakko käyttää viikonloppu, tuo
yhteiskunnan orjalleen suoma ekstaattinen, lyhyt onnen hetki kotitöihin?
Kerron siis todellakin tässä tuttavaraukoistani, jotka ovat
ajautuneet kahden tiskaajan loukkuun. En kuuna kullan valkeana
retostelisi omia kotiasioitani julkisesti. Minua on siitä erikseen
kiellettykin. Ja kun täältäkin
lyödään märkää tiskirättiä naamaan. Muutin nimetkin.
Viimeistään teidät vakuuttaa siitä tosiasiasta, ettei tämä ole
omaelämänkerrallinen postaus, se seikka, että tuttavaperheessäni
mies oli erittäin huomaavaisesti tiskannut tasan puolet astioista, mm.
lusikat, ennen salille lähtöä ja jättänyt asianlaidasta kertovan
lapunkin. Oi auvoa! Ei vaan meillä voisi minun mielestäni tällaista
tapahtua! Hyvää viikonloppua!
Laura at 09:28 AM
tammikuu 22, 2004
Tämä päivä on ollut onnellisia
Tämä päivä on ollut onnellisia sattumuksia täynnä. Virnistelin
taas yksikseni linja-autossa, sillä onnen tunne kumuloituu eilisillan
vahvan eläytymiskokemuksen kanssa: eräässä kiihkeästi ja läheltä
seuraamassani karikkoisessa tarinassa prinssi ja prinsessa lipuivat
ainakin hetkiseksi onnen suvantoon.
Tänään ensimmäinen onnellinen sattuma oli yhtäkkisesti kohdattu
ulkomailta palannut ystävä. Puoli vuotta tuntui syksyllä pitkältä
ajalta, nyt hän olikin kuin huomaamatta jo tullut takaisin. Toinen
sattuma on oman pikku blogimaailmamme sisäinen asia: tuntuuko
kenestäkään muusta siltä, että tällä ja tällä
saattaisi olla jokin yhtymäkohta?
Tiedossa armotonta selkääntaputtelua.
Laura at 01:50 PM
tammikuu 21, 2004
raapivat inhottavaa rupea, toiset jäävät
raapivat inhottavaa rupea, toiset jäävät töllöttämään
onnettomuuspaikalle. Minä yritän vinkistä innostuneena,
inhonsekaisessa kiihtymyksessä, löytää faktaa ballerinojen
toppauksista. Miksi estradien sankarit täytyy pakottaa sukkahousuihin,
noihin vihoviimeisiin kidutuskappaleisiin (kiduttavia sekä
käyttäjälle että katsojalle).
Viime aikoina keskustelu on usein johtanut sukkahousuihin (enkä minä
ole edes ihan aina johdatellut keskustelua! En ole vielä ihan
maaninen!). Miehetkin myöntävät auliisti käyttäneensä
sukkahousuja - silloin aikoinaan alle kouluikäisenä niitä paksuja
unisex-housuja. Moni on viettänyt huomattavan osan ajastaan alaruumis
verhottuna ainoastaan niihin. Monen lapsuuden kuva-albumit ovat pullollaan
kuvailtua alennustilaa ilmentäviä otoksia.
Miehillä on kuitenkin varaa sellaiseen hyväntahtoiseen muisteluun,
heidänhän ei ole tuota vaatekappaletta tarvinnut kantaa sen koommin
(mikä epätasa-arvon paikka taas!). Kuulemieni kommenttien perusteella
Suomenmaassa olisi hyvinkin tilaa vielä yhdelle
emansipaatioliikkeelle: Anonyymit Sukkahousujen Uhrit vaikka.
Sukkahousut kutittavat, kiertyvät niin etteivät mahdu jalkaan,
ratkeavat kuuluvasti haaroista pitkää harppausta otettaessa,
rikkoutuvat väärällä hetkellä ja vaativat paikkausta kynsilakalla
(josta ainut saatavilla oleva väri on vihreä), venyvät vääristä
paikoista (onko mun pylly noin iso?) (tai toinen jalkaterä osoittaa
eteen, toinen taakse), roikkuvat puolitangossa (ja ovat aivan
mahdottomat nostaa) ja silittävät luonnontilaan jätettyä
säärikasvustoa vastakarvaan. Jos yksittäisen vaatekappaleen
valintaan ja pukemiseen menee aamuisin 15 minuuttia
eikä se edes näy kenellekään, on kyseessä saatanallinen juoni
sukkahoususukupuolta (ja ballerinoja) vastaan. Tulemme aina töihin
edellä mainitun ajan myöhässä, erittäin äksyllä päällä, ja
siitä ovat seurausta kaikki halventavat käsitykset.
Kansanliikkeen miehinen siipi lupasi polttaa kravattinsa samoilla
yliopiston portailla kuin minä sukkahousuni. Nailon kuulemma palaa
hyvin ja tehokkaasti. Ehdimme viuhahtaa takaisin varjoihin ennen SuPon
SWAT-tiimin paikallepyyhkäisyä.
Laura at 01:45 PM
tammikuu 20, 2004
koti-kodin täyshoidosta on aina riipaiseva.
koti-kodin täyshoidosta on aina riipaiseva. Juna-asema merkitsee
minulle perjantai-iltapäivänä riuhtaisua elävästä elämästä
maalle hautautumiseen, masentavaa. Koti-kotona tapan aikaa apatiassa,
joka ei nyt ole miellyttävä muttei vastenmielinenkään olotila:
melkein kuin palaan teini-ikään, mutten kuitenkaan täysin enää
voi. Maanantaiaamuna juna-aseman hallit ja kaupungin kivi merkitsevät
pakkoa ottaa taas itseä niskasta kiinni: on mentävä töihin,
kaivettava vihdoin kalenteri esiin ja tarkistettava, mitä tänään,
opiskeluvelvollisuuksia ei voi enää välttää. Kaupunki näyttää
vieraalta ja pelottavalta; parissa päivässä olen ehtinyt unohtaa,
miten täällä yleensä toimin.
On suoriuduttava.
On itse käsiteltävä ongelmatilanteet: jos pesutuvan pyykkikoneessa
on pesty koirankarvainen viltti, on keksittävä, miten muuten saadaan
puhtaita sukkia. Jos leipä on loppu tai homeessa kun illalla kello
20.55 tulee kotiin, ei syödä leipää. Jos suihkun lattiakaivo menee
tukkoon hiuksista, on karaistava mielensä ja laitettava se toinen
suihkunkäyttäjää tekemään jotain.
Ei voi enää marista ja vedota lieventäviin asianhaaroihin, koska on
Itse Vastuussa.
Laura at 12:40 PM
tammikuu 19, 2004
- ne häät. Hyvin meni,
- ne häät. Hyvin meni, mainitsinko jo, että olivat eteläpohjalaiset
pidot? Niille, jotka eivät halunneet tanssia, oli ulkona järjestetty
puukkotappelua ja halkopino, jonka takana piilotella. Oikein
positiivinen kokemus, sitkeimmät olivat juhlineet aamuviiden junan
lähtöön saakka.
Laura at 03:54 PM
iskän, äiskän ja Yle Teeman
iskän, äiskän ja Yle Teeman degeneroivalla vaikutusalueella.
Miespuolisten balettitanssijoiden pelkän ohuenohuen trikoon verhoamat
takalistot ja etuvarastukset ovat tosiaankin häiritsevää
katsottavaa. Ilmeisesti lähes koko muu maailma on samaa mieltä, sen
verran vaikeaa on löytää asiantilaa edes jossain määrin valaisevaa
kuvaa.
Viimeistään tässä vaiheessa myönnän ilomielin katselevani
mieluummin vähäpukeisia naisia kuin miehiä.
Balettitanssijoiden varpaankynnet ovat kyllä varmaan kovalla
koetuksella. Pysynevätkö kiinni ollenkaan, kun jatkuvasti on
tipsuteltava varpaankärjillä. Samoin piruettien ja konkkaamisen
jälkeen sääret ovat varmasti ankarilla maitohapoilla.
"Dokudraama"? Niinku mitä genre oikein pitää sisällään?
Kodin kuvalehti vinkkaa hellyttävään web-kameraan.
16-8 Elviira-tipu nukkuu, 8-16 metsästää ruokaa. "Kuin virkanainen
tai duunari."
Laura at 02:29 PM
tammikuu 18, 2004
Jo tästä päivästä lähtien on
Jo tästä päivästä lähtien on lauranpäivänä täten nautittu
suorastaan perinteeksi muodostuen kakkua. Koska lupaavalta kuulostava
Kakkutaivas ei varmaankaan ole sunnuntaina auki ja muutenkin olen
tällä hetkellä aivan väärällä paikkakunnalla, tehdään oma
kakku.
Sävelletty kakku- muutama valmis kakkupohja pakastimesta
(tiedän: älytöntä, mutta äiti-ihmisiltä tällaista löytyy
vakiovarusteena)
- omenahilloa
- munia - sokeria
- marjoja/hedelmiä
- jäätelöä
Munanvalkuaiset ja sokeri vaahdotetaan marengiksi (ei tipu kulhosta,
vaikka ylösalaisin käännettäisiin). Hyvä muna-sokerisuhde on
vaikka 2 valkuaista/½ dl. Levitä yhden kakkupohjan päälle ja paista
200 asteessa 15-20 minuuttia tai kunnes jo paistettu pohja uhkaa
käristyä. Levitä muille kakkupohjille omenahilloa, sitten pilkottua
jäätelöä ja marjoja tai hedelmiä ja kokoa kakuksi.
Jollei valmista kakkupohjaa ole, voi sellaisen helposti valmistaa
neljästä munasta, jauhoista ja sokerista. Riko kananmunat
juomalasiin, kaada toiseen lasiin saman verran jauhoja ja kolmanteen
saman verran sokeria. Vaahdota sokeri ja munat, lisää jauhot ja
paista 175 asteessa, kunnes taikinaa ei enää tartu cocktailtikkuun
tai haarukkaan. Tuloksena on kolmen pohjalevyn korkuinen kakku, josta
levyt on vain leikattava erikseen. Onnea yritykseen!
Laura at 12:26 PM
tammikuu 16, 2004
Julkinen elämöinti ja oman teknisen
Julkinen elämöinti ja oman teknisen pöntiöytensä myöntäminen
(foorumeilla, joita en nyt viitsi mainostaa) kannattaa. Lopulta joku
tuskastuneena alkaa kädestä pitäen neuvoa, miten sitä
kävijälaskuriohjelmaa käytetään (ohjelmista kiinnostuneille on
linkki oikeassa reunassa alhaalla). Viimeinkin voin isosiskona valvoa,
millaisia hakusanoja käyttäen tullaan isosetä Googlen kautta
kirjoituksiani tirkistelemään. Siihen menikin koo-ko päivä, enkä
ehtinyt kirjoittaa mitään järkevää, vaan joudun nyt laskettelemaan
liirumlaarumia voidakseni julkaista uuden kävijälaskurisysteemin.
Tää on siis varmaan just jotain sellaista, jolla saa lukijat
kaikkoamaan?
Jukrampujut. Harhaan johtaneista hauistahan voisi tehdä vaikka
tutkimusta. Harhaan osuneita ovat osumat totta kai - eihän täältä
voi kukaan oikeaa informaatiota löytää, tämä on ihan vain
loremipsumia alusta loppuun.
Laura at 03:01 PM
tammikuu 15, 2004
"Erilaisten stereotypiain (kaavoittumien) merkitys kulttuurissa
"Erilaisten stereotypiain (kaavoittumien) merkitys kulttuurissa on
niin suuri, että koko kulttuurin käsite on määritelty niihin
vetoamalla: kulttuuri on kulloisenkin yhteisön jäsenille ominaisten
opittujen käyttäytymispiirteiden ja kaavojen sekä näiden tuotteiden
yhtenäinen kokonaisuus. Jos kaikki yhteisön jäsenet noudattaisivat
milloin tahansa mitä tahansa ihmiselle mahdollista
käyttäytymiskaavaa tuloksena olisi 'hulluinhuone ja perikato',
kuten E. Adamson Hoebel toteaa (Primitiivinen kulttuuri, 1958).
Yhteiskunta on mahdollinen vain 'rajoittavan järjestyksen'
puitteissa.
--- Opittujen käyttäytymiskaavojen vaikutus tulee näkyviin
tuhansissa arkielämän tilanteissa. Odotamme, että henkilö joka
vastaa puhelimeen, puhuu ensin, vaikka soittaja tietäisi luuria
nostetun. Jos joku kysyy: 'Olisiko savuketta?' ja toinen vastaa:
'On' tarjoamatta mitään, hän joko pilailee, käyttäytyy
karkeasti tai tulee vieraasta puheyhteisöstä, jossa ei tajuta
kysymykseen sisältyvää vaatimusta. ---
Sosiaalisia sääntöjä ja arkielämän lainalaisuuksia on pyritty
tutkimaan ja paljastamaan 'häiritsemällä' todellisuutta tai
sitä, mitä sanotaan todellisuudeksi ja joka koostuu ihmisten
yhteisestä tietovarastosta. Erässä kokeessa opiskelijoita
kehotettiin rikkomaan tavanomaisia, mutta julkilausumattomia
vuorovaikutuksen sääntöjä yksinkertaisin tavoin (pyytämään
selvennyksiä yleisiin ilmaisuihin, työntämään kasvonsa odottamatta
toisen nenän eteen, käyttäytymään kotona kuin täysihoitolainen
jne.) Seurauksena oli ahdistumista, hätääntymistä, suuttumuksen ja
ärtymyksen tunteita, joita eivät poistaneet jälkeenpäin annetut
selityksetkään."
Laura at 01:33 PM
tammikuu 14, 2004
nähdä nuorempi polvi innokkaana. Ainejärjestön
nähdä nuorempi polvi innokkaana. Ainejärjestön kokous soljui kuin
itsestään - puolitoista tuntia tiukkaa vääntöä miltei aivan
ilman minun panostani. Kuin vanhasta tottumuksesta käteni oli monesti
jo nousemassa vapaaehtoisuuden merkiksi kaikenkarvaisiin nakituksiin,
mutta myöhästyi. Joku muu oikeasti hoitaa hommia tänä vuonna!
Yliopiston sisäänottolautakunnalle kiitos ensimmäisen vuoden
viattomista, ideaaleja ja utopioita pursuavista opiskelijoista! Tänä
vuonna minä
litkin kaljaa pöydän toisessa päässä ja pidän meteliä
(sihteeriltä tämä ei onnistu - toisella kädellä pidetään
kirjaa, toista pidetään korvan takana (metelöijien vuoksi) ja suulla
kysellään: "MITÄ??").
Asian kääntöpuoli on, että minä alan olla sitten virallisesti
vanha pieru. Loppuun kaluttu tohveli, kuivunut hana, josta irtoaa
korkeintaan satunnainen osuva viisas lausahdus: "viimeksi kun
vastaavaa yritettiin, se epäonnistui", "ei ole rahaa",
"tämänkaltainen toiminta söisi vain uskottavuuttamme
tiedekunnassa".
Pelottavaa, että elämä jatkuu, vaikka minä en olekaan enää
ohjaimissa. Ikään kuin - ikään kuin olisin jotenkin
korvattavissa. Toisaalta: ehkä aivan kulman takana odottaa jotain,
ihan mitä tahansa, mitä ei voida tehdä ilman minua; Uusi Haaste.
Laura at 12:47 PM
tammikuu 13, 2004
Henkinen valmistautuminen ensi lauantain häihin
Henkinen valmistautuminen ensi lauantain häihin on alkanut. Mekko on
valittu (käyhän tummanvioletti, ne ovat sentään talvihäät?),
tällä kertaa jalassa on jopa oikeat juhlakengät (käytetty viimeksi
ylioppilasjuhlissa, toivottavasti eivät purista), siistien
sukkahousujen hankintaa on mietitty vakavasti. Kahden aiemman
kavereiden naimisiinmenokokemuksen perusteella väistämättömään
itkunhyrskintään on alistuttu.
Mikä siinäkin on? Kirotut hormonit, jotka on ohjelmoitu
itkettämään juuri silloin, kun jollakulla on varmasti kamera
käsissä. Omaa syytäni edellä mainitun kaltainen hillitön käytös
ei voi olla.
Tänään muistin yhtäkkiä, että nehän ovat tanssihäät. Voi ei.
Viimeisimmät valssin pyöräytykset tuli tehtyä lukion
liikuntatunnilla, ja silloinkaan en tainnut ikinä muistaa, kummalla
jalalla pitää lähteä. Suunnasta on sentään muistikuva. En
kuitenkaan malta olla lähtemättä, jos joku pyytää, ja seuraavaksi
kieritään hääkakussa. Ne korkokengät.
Hävettää jo valmiiksi.
Laura at 02:48 PM
tammikuu 12, 2004
Loppukaneetti keskusteluun opiskelijan toimeentulosta, kiitos
Loppukaneetti keskusteluun opiskelijan toimeentulosta, kiitos Tamyn.
Laura at 03:37 PM
Tämän viikonlopun huiput: pulkkamäkeä ja
Tämän viikonlopun huiput: pulkkamäkeä ja saunaa. Ilmeisesti ainut
mahdollisuus yli leikkikouluikäisen laskea kaltevaa pintaa on 45
asteen kulmassa viettävä risukkoinen mäki, jonka kolmen metrin
mittainen loppusyöksy päättyy urheilukentän metalliverkkoaitaan.
Jos siihen asti olisi laskenut, olisi tullut jauhelihaa
toppatakinriekaleilla. Minä en ainakaan hirvinnyt. Kadehdin kyllä
vaahtosammuttimen kokoisille kaupungin puistoihin jäädytettyjä
mäkiä: miksei meille tällaista?
Puolesta kahteen metrin levyisen avanteen pajuvitsakossa olivat
löytäneet meidän yli kymmenen hengen porukkamme lisäksi kaksi
pienempää poikaporukkaa, jotka kumpikin rakensivat omaa hyppyriä
lumilautailua varten. Toisen hyppyrin laskureitillä oli tie, mutta
minkäs teet. Ruumiita ei sentään tullut. (Minäkö pelokas
pahanilmanlintu?)
Kun kaikilla viimein oli taskut, pipot ja housunkaulukset täynnä
lunta, lunastimme tamperelaisuutemme käymällä Rajaportin saunassa.
Satavuotiaaseen saunaan astuminen oli kuin aikamatka: ovesta on
kumarruttava, peseydyttävä on astiasta, rakenteet ovat jyhkeää,
kalkittua kiveä ja lauteet parvella. Löyly on täydellisen kostea,
lämmitys puulla. Ainut huono puoli taitaa olla, että kiuas on miesten
puolen kanssa yhteinen - onneksi löylykisa alkoi vasta minun
lähdettyäni. Saunomisen hinta, 4,5 euroa parhaaseen aikaan, myös
kirpaisee, mutta lienee todettava, että olen kai rahaa kaatanut moneen
turhempaankin kaivoon. Rauhallisen raukeasta olosta vähän maksaakin.
Kun lapsuudenkaverini tulee seuraavan kerran Joensuusta, vien koko
kaveriporukan yleiseen saunaan. (Nämä olivat terveiset.) Suosittelen
muillekin. Jos ei muusta syystä, niin kuitenkin joku
muunpaikkakuntalainen joskus elämän varrella kysyy, oletko koskaan
käynyt siinä kuuluisassa saunassa.
Laura at 01:31 PM
tammikuu 09, 2004
Mitvit sen jo sanoi. Minun
Mitvit
sen jo sanoi. Minun ei enää tarvitse kirjoittaa samaa
blogimerkintää uudelleen.
Laura at 01:32 PM
tammikuu 08, 2004
Ehkä on liian poissulkevasti sanottu,
Ehkä on liian poissulkevasti sanottu, jos sanon, etten ole feministi.
Sanon, etten ole, osaksi siitä syystä, että feminismistä on tehty
oikea mörkö: feministi on yhteiskuntaan sopeutumaton kauhistuttava
elämöijä, jolla on jokin ongelma oman naiseutensa tai mieheytensä
kanssa (kun ei kerran sopeudu). Tietenkään en halua lukea itseäni
sellaiseksi. Propaganda on purrut.
Osaksi en tunne tarvetta erityisesti julistaa tasa-arvovaatimuksia,
koska en ole useinkaan törmännyt omaa tasa-arvoani loukkaavaan
tilanteeseen. Voisin melkein
sanoa, etten koskaan, mutta jos sanon niin, muistan kuitenkin jonkin
tilanteen, jossa olen. Työelämässäkin olen ollut täysin naisisilla
aloilla ja liikkunut niin naurettavan alhaisissa palkkaluokissa, ettei
niissä ole ollut "lasikattoa" eikä tarvinnut pohtia miesten ja
naisten palkkaeroja.
Laiska elämänasenne, myönnän. Koska olen selvinnyt elämästä
kohtaamatta henkilökohtaisesti tällä yhteiskunnallisella tasolla
sukupuolista syrjintää, se ei ole minulle kovin todellista.
Tilanne tulee varmaan vielä muuttumaan.
*
Minusta on kivaa olla nainen (eikä vähiten siksi, ettei ole
asevelvollisuutta - melkoista epätasa-arvoa muuten sekin), mutta
kyllä joskus sukupuolenikin on taakka. Vieraat olettavat aina, että
kodinhoito on minun vastuullani, ja jos asunto on kuin ryöstön
jäljiltä, se on minun ansiottomuuttani. Jos vieraat eivät näin
ajattele, minä
ajattelen, vaikka kuinka olisimme tasa-arvoisia tuon toisen kanssa.
Kotiäitien haamu: joskus oli aikaa.
Toinen taakka on itsenäisyyden puute: suojattomuus yksin liikkuessa ja
etenkin moraaliset ennakkoluulot. Näitä vastaan olen valmis puimaan
nyrkkiä ja huutamaan barrikadeilla. Katolisessa Puolassa meitä yksin
liikkuvia ja kikattavia tyttöjä katsottiin pitkään ja diskossakin
tyttöjä haettiin tanssimaan vain seurueen ainoan miespuolisen
jäsenen luvalla, mutta Suomessakin yksin liikkuva nainen on joillekin
huutomerkki. Yöllä, humalassa, lyhyessä hameessa. Yksin
taksijonossa: sen seuraan on lyöttäydyttävä, ellei sillä ole
suojelijaa.
Tässä näytteeksi Kari Heusalan kirjasta Miehen seksuaalisuus
joitakin raiskausmyyttejä - siis kulttuurisia uskomuksia, jotka
tukevat ja ylläpitävät miesten väkivaltaista seksuaalista
käyttäytymistä naisia kohtaan. Siis huomio, myös naisten
ylläpitämiä. Sietämätöntä!
- Miehet raiskaavat, koska heillä on voimakas sukupuolivietti.
- Miesten ei ole tarkoitus ottaa naista väkisin, mutta joskus he vain
innostuvat liikaa.
- Mikäli nainen vie vieraan miehen kotiinsa, on se merkki siitä,
että hän haluaa seksiä.
- Kun nainen raiskataan, johtuu se siitä, että hän on kieltäytynyt
tavalla, jonka mies on voinut käsittää väärin.
- Mikäli nainen pukeutuu seksikkäisiin vaatteisiin, ei ole ihme, jos
mies yrittää saada tältä seksiä.
- Naiset liioittelevat raiskauksen vaikutuksia.
Yleensäkin uskomukset naisten eriasteisesta kyvystä tai oikeudesta
huolehtia itsestään, raiskauksen kaltaisen "rangaistuksen"
hyväksyminen poikkeuksena ihmisoikeuksiin ja muutenkin olettamukset,
että toinen sukupuoli kaikkineen olisi ominaisuuksiltaan tai
kyvyiltään erilainen kuin toinen, saavat minut haluamaan hyppiä
tuolillani!
Joten feministi vai ei - kyllä siinä mielessä, että tasa-arvo on pop ja iänaikuiset moraali- ja siveyskäsitykset syvältä. Ei
siinä mielessä, että omassa elämässäni en tee asian eteen muuta
kuin kävelen öisinkin mistä haluan, millaisessa asustuksessa haluan
(jos äiti lukisi kirjoituksianiâ€Â¦). Nykyinen tilanteeni ei vaadi
minua toimimaan muulla tavalla. < /julistusta >
Laura at 10:55 PM
tammikuu 07, 2004
"MIES: Kultaseni, miksi sinun täytyy
"MIES: Kultaseni, miksi sinun täytyy käydä osapäivätöissä
mattoliikkeen myyntiedustajana?
NAINEN: Siksi että minä tahdon saada mattoni markkinoille - ja
todistaa, että minä voin sukupuolestani huolimatta antaa oman
tuottoisan panokseni yhteiskunnalle ja ansaita sitä mitä meidän
kulttuurissamme pidetään itsenäisen, täysikasvuisen ihmisen
tunnusmerkkinä ja symbolina, nimittäin rahaa.
MIES: Mutta kultaseni, sen jälkeen kun sinun palkastasi on vähennetty
lapsenvahdin palkka ja päivähoitomaksut, veronkorotukset ja sinun
työpaikkalounaasi, lopputuloksena on että me joudumme suorastaan
maksamaan siitä että sinä teet työtä. Kai sinä tajuat ettet sinä
mitään rahaa ansaitse. Sinä et pysty ansaitsemaan rahaa. Vain minä
pystyn ansaitsemaan rahaa. Lopeta työnteko. NAINEN: Enkä lopeta. Ja
minä vihaan sinua. MIES: Mutta kultaseni, älä ole järjetön. Ei
haittaa mitään vaikka sinä et pystykään hankkimaan rahaa koska minä pystyn. Ja kun minä olen hankkinut sitä, minä annan sen sinulle, koska minä rakastan sinua. Joten sinun ei tarvitse
ansaita. Etkö sinä ole iloinen? NAINEN: En. Mikset sinä voi jäädä
kotiin hoitamaan vauvaa? Miksei noita menoja voi vähentää sinun
palkastasi? Miksi minun pitäisi olla iloinen etten pysty
elättämään itseäni? Miksi -
MIES (arvokkaasti): Nyt tämä kinaaminen alkaa käydä ala-arvoiseksi
ja naurettavaksi. Minä jätän sinut yksin kunnes ikävä,
riippuvaisuus ja tietoisuus siitä että minä olen hyvin, hyvin
tyytymätön tekevät sinusta taas kerran sen suloisen tytön jonka
kanssa minä menin naimisiin. Naisten kanssa ei kannata riidellä."
Laura at 09:50 AM
tammikuu 06, 2004
Leikin loppu
Tämä on viimeinen lomapäivä. Epätoivoinen olo. Mikään ei ole koskaan tuntunut niin oikeudenmukaiselta kuin nämä kaksi ja puoli viikkoa vapautta. Pitkästä aikaa sain verestää muistojani siitä, mitä on Tylsyys: kun voisi kyllä lukea kirjoja tai kävellä lumisateessa tai leipoa tai kerrankin rauhassa ja tyyneydellä tehdä kotitöitä (mihin naiselle opetettu vaisto silloin tällöin ajaa), mutta kun ei huvita.
Kyllä, siivoamisestakin voi joskus saada mielihyvää, vaikka mielihyväilmiö muulloin kuin kohdalleen sattuessa aiheuttaakin kummastusta. Yleensä siitä vain ei ole aikaa nauttia.
Nyt on pakko saada vuorokausirytmi ojennukseen (ei enää ensimmäistä, kankeaa tihrustusta kelloon kymmenen aikaan ja tyytyväistä jatkoaikaa kahteentoista) ja yritettävä muistaa, että on velvollisuuksia. Positiivista on, että nyt on lähdettävä välillä uloskin, nähtävä ihmisiä ja muisteltava, miten ollaan seurassa. On kaivettava lämpimät vaatteet sängyn alta (minne ne ovat joutuneet potkituiksi) ja puisteltava pölyt niistä; niitä ei ole juurikaan tarvittu, kun lähikauppa on pihan toisella puolella.
Ihmeellisimpiä elämyksiä lomailussa on nähdä avoinna ne pikkuliikkeet ja lounaskahvilat, jotka normaalisti ovat auki vain viikolla kymmenestä neljään, ja näin näyttäytyvät työläiselle ja muuten kiireiselle vain pimeinä ja suljettuina. Nähdä muut konttorirotat palailemassa kotiin välipäivien työvuoroista niihin aikoihin, kun itse on ryömii asunnostaan, häikäistyneenä auringonvalosta, kauppaan ostamaan maitoa aamukahviin.
Tämä on oikeastaan harjoitelma kirjoittamisesta ja uudelleen avautumisesta. Kuten muutkin bloggaajat ovat todenneet, paluu näppäimistön ääreen on kankea ja tyhjän näytön kammo on palannut.
Laura at 01:02 PM
tammikuu 03, 2004
Toipumassa
Uusi vuosi, uusi motto. Muutin esittelytekstini vastaamaan paremmin riipustusteni arvoa ja nimeen sopivaksi. Lisäksi se antaa kaikille niille, joilla on Internetin lukeminen vielä kesken, käsityksen urakkansa toiveikkuudesta.
Eilisilta Vainohulluus-illassa
jäänee ikimuistoiseksi. Eikä vain sen takia, että unohdin taas korvatulpat kotiin.
"Industrial / Noise Serenadea" voisin varmasti kuunnella mielelläni rauhassa kotona ja puuhata samalla jotain muuta, mutta keikalla koneiden äärellä puuhailevissa sedissä on sangen vähän katsomista, eikä sitä musiikkia voi pahimmillaan edes tanssia. Ei ilta mitenkään ylitsevuotavan kamala ollut, mutta taidan olla enemmän elektroihmisiä modernin musiikin saralla.
Neverdice vaikutti ensikuulemalla kiinnostavalta: oikeita melodioita ja haitari, ja saimme kavereiden kanssa jopa liikettä puntteihin yhden kappaleen verran. Yhtä tuntematonta Älymystöä ei voinut kuin äimistellä. Liian kovalla liian vakavissaan tehtyä meteliä.
Keuhkot oli aivan oma lukunsa, kuten odotinkin. Henkilökohtainen, kannettava valonheitin, strobovalo sekä mikrofoniteline -yhdistelmä veti sanattomaksi. Kappaleiden sanoja lausuttiin yleisölle niin tuomarinpöydän takaa kuin linnunpöntöstäkin. Välillä artisti kipaisi lavalta yleisön joukkoon, joka hämmentyneenä tuijotti koko huoneesta häipyneen esiintyjän perään. Nyt tämäkin on koettu.
Alkuillan kohokohta oli etkoilla pelattu Twister, jonka pelaamista olenkin tähän asti onnistunut välttelemään huolimatta siitä, että sekoitan sen aina siihen palikkatorninrakennuspeliin. Tällä kertaa kuitenkin pahaa-aavistamattomana oikeasti lupauduin sitä pelaamaan. Elämäni ensimmäinen anjovisruoka ja irronneiden kynsien näyttely olivat myös ravisuttavia kokemuksia, kiitos isäntäväelle!
Laura at 02:57 PM
