« marraskuu 2003 | Etusivu | tammikuu 2004 »
joulukuu 30, 2003
Historiantietoa
Pinseri vinkkasi hauskaan aivojumppa-sivuun. Kehuskelen nyt röyhkeästi rakennusten 9/10:llä ja sitaateista saamillani 11/13 -pisteillä (kaksi vaihtoehtoa, joita en edes tunnistanut, yritin arvata väärin päin), vaikka sainkin yleistieto-osuudesta vain 7/12. Kahta viimeistä osiota en viitsinyt edes kokeilla. Pistäkää paremmaksi.
Laura at 04:27 PM
joulukuu 29, 2003
Joulutilastot on muodostettu
- Katsottu ei yhtään (0) satudramatisointia. Yksi jakso Mahtavia
Ambersoneja (joka ei vaikuttanut lupaavalta) ja unohdettu yksi Tohtori
Zhivago. (-)
- Syöty yksi ateriallinen jouluruokaa, sitten se onneksi loppui. (+)
- Siedetty yhdeksää (9) sukulaista: Yksi (1) melkein-pimahdus mutta
muuten meni hyvin. (+)
- Joulukorttien lähetys-saantisuhde 11/8. Ensi jouluksi parannettava.
(-)
- Nukuttu paljon. Saatu vuorokausirytmi sekaisin. (+)
- Lautapelejä serkun kanssa, tilastot: kahta eri peliä, viisi kertaa.
(+)
- Käyty ulkoilmassa yksi (1) kertaa, ellei lasketa ovelta autoon
juoksua, jolloin viisi kertaa. (-)
- Kärsitty tylsyyttä jo kolme (3) päivää. (-)
- Yksi (1) kotiinpaluu, löytynyt: yksi (1) melkein kastelun
puutteeseen kuollut kasvi, imuroinnin jäljet ja
pecan-pähkinäpiirakkaa. Muuten kaikki turvallisesti samassa siivossa
kuin lähtiessä. (+)
Laura at 03:47 PM
joulukuu 25, 2003
Salaperäinen muukalainen
Paavi puhui taas televisiossa. Kuulemma; en voinut katsoa, koska miesparan alati tiukkeneva etukumara riipaisee vuosi vuodelta enemmän.
En kyllä tiedä, miksi minun pitäisi sitä televisiointia tapittaa; minulla ei ole uskonnollisia siteitä, ei jouluperinteen velvoittavuuttakaan. Kai se on sitten jotain vetoa vanhuksiin (mummelit ja vaarit ovat suloisia). (Poikkeukset vahvistavat säännön.)
Johannes Paavali II herätti tylsynyttä ihmettelyä eräissä joulupuuron paljouden hidastamissa aivoissa. Saako paavi palkkaa, vai elättävätkö katoliset häntä viran puolesta? Jälkimmäinen olisi ihan kohtuullista, kun ottaa huomioon, että hän uhraa koko elämänsä uralleen ja maailman miljoonille tietyn-uskoville.
Hänen täytyy elää selibaatissa - mihin hän sitten purkaa inhimillisen libidonsa? (- Kuka on maailman paras myyjä? - Se, joka myy paaville parisängyn.)
Hurjasteleeko hän autolla pitkin Vatikaania? Oliko paavilla jo pienenä unelma paaviudesta? Olisiko hän uskonut, jos hänelle olisiaikanaan kerrottu, mitä hänestä vielä tulee? Onko paavilla kavereita? Onko sen kaavun alla ihminen, vai onko hän muuttunut jotenkin jumalisemmaksi kuin tavalliset ihmiset, tultuaan Pietarin perilliseksi ja vaikka mitä? On vaikea uskoa, että paavi on todella olemassa. Muulle kuin katoliselle hän on kuin joulupukki tai teletapit (jotka voi myös bongata telkkarista).
Laura at 10:30 PM
joulukuu 22, 2003
-----Edelleenlähetetty viesti-----
TÄMÄ VIESTI ON LÄHETETTY SINUN ONNEASI VARTEN. Tämän alkuperäinen viesti löyttyy Englannista. Se on kiertänyt maailmaa 10 kertaa ja nyt ONNI ON SAAPUNUT.
Tulet saamaan YLLÄTTÄVÄN ONNEN (4) neljän päivän kuluttua siitä, kun olet tätä kirjettä saanut. Ja Sinun velvollisuutesi tätä kohtaan on lähettää tätä muille.
TÄMÄ EI OLE PILA. Älä lähetä rahaa, sillä hyvällä tahdolla ei ole hintaa. Älä säästä tätä kirjettä itselläsi. SEN PITÄÄ JÄTTÄÄ SINUT ALLE 96 TUNNIN SISÄLLÄ ALKAEN TÄSTÄ HETKESTÄ, JOLLOIN TÄMÄN SAIT. Eräs sotilas Panamasta sai 170 miljoonaa dollaria sen jälkeen, kun hän oli lähettänyt kopiot ystävilleen.
ELLIOT:t saivat 20 miljoonaa, sen takia, että he eivät rikkoneet tätä ketjua. kuin taas Filippiinessä. CANA WALAP, menetti vaimonsa 6:n päivän päästä siitä, kun hän oli saanut tätä kirjettä. epäonnistui, kun hän pisti sen kiertämään ystävien ja tuttujen keskuudessa. OLE KILTTI JA LÄHETÄ TÄTÄ 15 KIRJETTÄ ETEENPÄIN JA KATSO MITÄ TULE TAPAHTUMAAN 4:N PÄIVÄN SISÄLLÄ.
Tämä ketjukirje tulee Venezuelasta ja on kirjoittanut PAUL MONTES, Etelä-Amerikkalainen sanansaattaja. Jotta tämä kirje edelleen kiertäisi Sinun pitää lähettää se sinun ystävillesi ja tutuillesi. Muutaman päivän kuluttua tulet saamaan YLLÄTYKSEN. Ihan oikeasti.
Vaikka et olisi taikauskoinen ota tämä huomioon: Constanza Diaz, vastaanotti ketjukirjeen 1953, hän pyysi sihteerinsä kirjoittamaan 20 kopiota heti ja muutamien päivien kuluttua hän voitti LOTOSSA PÄÄPOTIN. Yhteensä 82.000 dollaria. Debora Falhills, sai ketjukirjeen ja, kun hän ei uskonut tätä heitti sen pois, ja kuoli 9:n päivän kuluttua. ÄLÄ LÄHETÄ RAHAA, ÄLÄKÄ VÄHEKSY KIRJETTÄ TULET HUOMAAMAAN, ETTÄ SE TOIMII.
Laura at 10:21 AM | Sano jotain (1)
-----Edelleenlähetetty viesti päättyy-----
Ennen kiertokirjeiden lähettelijöiden oli pakko ahdistella paperipostin kautta. Silloin roskapostia tuli huomattavasti vähemmän, koska käsin kirjoittaminen tai koneella jokaisen erikseen naputtaminen oli niin hidasta (kerran sain kopioidun kirjeen. Se tuntui huijaamiselta). Vain sellaiset kirjeet, joista oikeasti voisi hyötyä jotain, jaksoi itse lähettää eteenpäin; kerran sainkin purukumia (suklaakiertokirjeestä; kuvitelkaa pettymystäni) ja toisella kertaa kirjan (Kesäkissa, riipaiseva tarina jonka luin puhki.
Paperikannet olivat jääneet matkalle).
Kirjeissä oli siis jonkinlaista lämpöä. Ne olivat henkilökohtaisia. Ja tasokkaampia. Jos ne oli suomennettu, se oli sentään tehty ajatuksella. Ja niitä oli helpompi lukea, kun joka rivin alussa ei ollut "lainausmerkkiä" > tai viittä, eikä rivejä oltu poistettu vahingossa lainausmerkkien siivouksen mukana. Ja niissä oli jotain järkeä. Nyttemmin on liian helppo hiirellä klikkailla forwardia ja valita koko osoitekirja (kiertokirjeiden keskimääräinen vastaanottajamäärä näyttäisi olevan 15 henkilöä).
Tai ehkä tunnen enemmän ihmisiä, jotka eivät ole tarpeeksi kyynisiä miettiäkseen, millä hitolla mitataan, että sähköposti tai mikään kirje on kiertänyt maapallon x kertaa.
Laura at 10:20 AM
joulukuu 21, 2003
Liian kokonaisvaltaiset kokemukset imevät ihmisparan
Liian kokonaisvaltaiset kokemukset imevät ihmisparan aivan tyhjäksi.
Turvallisesti takana on kolme tuntia neljäkymmentä minuuttia
Sormusten herraa - ja mainoksia - ja tuntuu... irralliselta. Liikaa
mäiskettä, meteliä sydäntä käristävää tuskaa ja ihanaa: en
pysty käsittelemään sitä kaikkea. Kuninkaan paluu on elokuvista
ehdottomasti kaunein ja kauhein. Tilannetta pahentaa se, että olen
vielä jonkinasteinen fanikin. Hysteriaa. Kiitos hänelle, joka kehotti
ottamaan nenäliinan mukaan; otin sen hengessä, sillä en koskaan
(ainakaan myönnä) vetisteleväni jonkin suoraan omaan elämääni
liittymättömän johdosta. Mihin omiin, tyhjänpäiväisiin puuhiinsa
voisi muka ryhtyä todistettuaan juuri maailman pelastumista? Ahmin
vain viimein Sormusten herran kirjaversion kaikki liitteet oikeasti
enkä vain romanttisia kohtia. Liian eeppistä. Olen murtunut.
Tunnen samanlaista kirjoittamisen ja tarinoimisen turhuutta kuin
luettuani oikein huonon tarinan; hyvät tarinat innostavat
kehittämään itseäänkin, huonot saavat masentumaan koko
tarinankirjoittajakuntaan ja saman tien omiinkin mahdollisuuksiin.
Tämä on kuitenkin liikaa. Elämäkin tässä todellisuudessa tuntuu
huonolta, saati mihinkään tyydyttävään pyrkiminen Sen Tarinan
rinnalla.
On yritettävä vain pala kerrallaan murentaa elämänhalu takaisin.
Piparitaikinasta on hyvä aloittaa.
Laura at 08:54 PM
joulukuu 19, 2003
Vaikka oletkin mielikuvitusolento, saat tänään
Vaikka oletkin mielikuvitusolento, saat tänään armon, koska on
viimeinen työpäivä loppiaiseen asti ja oloni on valmis pieneen
höyrähtämiseen. Siksi saat tässä joululahjaukaasilistan.
- Tahtoisin syödä paljon sellaista ruokaa, mitä en normaalisti
viitsi, koska siitä on seuraamuksia. Lihapiirakoita, burritoja,
rahkaa, suklaata. Karkkeja, kinkkua, kirsikkakolaa, huipennukseksi
lihamuki. Tampereella tätä viimeksi mainittua ihmettä saa Pispalan
Pulterin vierestä, kuulemma.
- Tahtoisin, että inhottava nuha loppuisi, jotta voisin nauttia
näistä kaikista ruuista.
- Tahtoisin nukkua joka aamu pitkään, mutten niin pitkään, että
pää jää raskaaksi. Heräämisen jälkeen haluan makoilla ja lukea
kirjaa vielä muutaman tunnin.
- Tahtoisin, ettei ulos tarvitse mennä ellen halua, vaikka ruoka ja
lukeminen olisikin loppu. Silti pitäisi olla koko ajan kaunis ilma,
ruokaa ja tekemistä. Jos menen ulos, ei saa tuulla, koska se on
inhottavaa.
- Tahtoisin, että televisiosta tulisi taas tänäkin jouluna
dramatisoituja satuja ja muuta hömppää, jota voi onnellisen
degeneroituneena tuijottaa (edelleenkään nousematta sängystä).
Katsokin, että saan kaiken. Olen ollut taas tosi kiltti.
Laura at 12:59 PM
joulukuu 18, 2003
Velvollisuudentunto on ikävä asia. Esimerkiksi,
Velvollisuudentunto on ikävä asia. Esimerkiksi, jos on aloittanut
ihan säälittävän typerän kirjan, jossa tapahtumat ovat tylsiä ja
henkilöt epäuskottavia ja kamalia, sellaisia joihin ei voi
kuvitellakaan samaistuvansa, dialogi epäjohdonmukaista ja olevinaan
nokkelaa ja paitsi että junnaava juoni ei oikeastaan kiinnosta, se
myös tuntuu johtavan lopputulokseen, joka on suorastaan
ääliömäinen, niin silti on velvollisuudentuntoisesti luettava kirja
loppuun, koska on kerran aloittanut ja puoleen väliin lukenut ennen
kuin on itselleen myöntänyt, millaista juustoa on taas tarttunut
mukaan. Tarina on pakko saada loppuun, ennen kuin aloittaa uutta (etten
päädy taas siihen tilanteeseen, että on kolme tai neljä kirjaa
kesken ympäri huushollia), sillä jollain masokistisella tavalla
kiinnostaa, olisiko kirjailijalla edes tilanteentajua ja kiduttaisi
mokoma yhdentekevät hahmonsa kuoliaiksi.
Laura at 12:31 PM
joulukuu 17, 2003
Köyhyysrajalla kitkuttamisesta vielä: Köyhän henkilön
Köyhyysrajalla kitkuttamisesta vielä: Köyhän henkilön tai
kotitalouden voi määritellä kolmella tavalla: suhteellisen tulomittarin avulla (jos tienaat puolet koko väestön keskiarvo- tai mediaanitulosta, olet köyhä), subjektiivisen mittarin avulla (jos olet omasta mielestäsi köyhä) tai toimeentulotukiasiakkuuden perusteella (toimeentulotukea saavat ovat köyhiä).
Omasta mielestäni, siis subjektiivisella mittarilla, en ole köyhä.
Se, mitä pankkitilille kuukausittain ropsahtaa, riittää sopivasti
elämiseen ja johonkin ylimääräiseenkin. Yksi köyhyyden
määritelmä siis poissuljettu. En myöskään saa toimeentulotukea,
siinä raukesi toinen kohta. Saanko sitten suhteellisella mittarilla
neljäsosaakaan kansakunnan parhaiten tienaavien tuloista? En oikein
usko, jos kerran eduskunnan puhemiehen taannoinen palkankorotus yksin
oli mittavampi kuin se rahamäärä eli opintotuki, jolla pahimmassa
tapauksessa yritän elää 28-31 päivää. Opintorahan ja
asumislisän, siis sen osan opintotuesta jota voi nostaa
velkaantumatta, on 420 euroa (verojen jälkeen 404). Vaviskaa kaikki,
jotka ostitte juuri saman hintaisen sohvan.
Omakohtainen köyhyyden määrittely tuntuu vaikealta. En tunne
itseäni köyhäksi enkä katkeraksi, koska minulla on varaa ostaa niin
paljon ruokaa kuin tarvitsen, ja melkein mitä laatua vain. Voin
hankkia levyjä ja vaatteita ja mennä elokuviin budjetoimatta sitä
erikseen kuukausia aikaisemmin. Yksittäinen yllättävä meno ei kaada
koko taloutta. Mikä vapaus, kun ei ole omakotitaloa, koiraa, lapsia ja
velkataakkaa. Eikä autoa. Mutta en yritäkään elää pelkällä
hyväntekeväisyydellä vaan käyn töissä ja nostan Kelan opiskelijan
asumislisää. (Opintotuki on myös kaksipiippuinen juttu: toisaaltahan
siinä todellakin on yhteiskunnan elätettävänä, mutta toisaalta
aikaa, työtä ja mielenterveyttä siinä uhraa kouluttautuakseen yhteiskunnan palvelukseen. Kolmas toisaalta:
on toki järkyttävää, että opintotuki ei vastaa edes jonkun
palkankorotusta (en uskalla ajatellakaan jonkun tosirikkaan tuloja
verrattuna tukeen), mutta miltä vaikuttaa, että puolet
pateettisesta palkkaluokasta A5, josta ehkä joku on joskus kuullut
muttei ole palkkakuitissaan vuosikausiin nähnyt, on enemmän kuin
opintotuki. Köyhää, sanon minä.)
Mutta jos rahat riittäisivät kyllä vuokraan ja kaurapuuroon
(tonnikala on nykyään kallista) mutteivät mihinkään muuhun, olisin
kyllä mielestäni liian köyhä. Mutta olisinko tarpeeksi köyhä
tilastoihin? Saisin kyllä kaikki elämän perustarpeet tyydytetyiksi,
vaikkei minulla olisikaan niin paljon kulutuspääomaa. Lisää
kulutettavaa saisin ottamalla onkeeni patistukset ja nostamalla lainaa,
mutta miksi h*ssä halutaan minun elävän velaksi? Olisikohan siis
kivaa, jos tienaisin enemmän? Minulta ei tällä hetkellä puutu
mitään. Mutta tuntuisi reilulta meitä kaikkia ainakin yhdellä
perusteella köyhiä kohtaan, että suurituloisilta otettaisiin vähän
palkkaa pois, niin me emme sitten olisi enää suhteellisestikaan
köyhän leima otsassa.
Laura at 01:04 PM
joulukuu 16, 2003
Tekisi mieleni hemmotella itseä tilaamalla
Tekisi mieleni hemmotella itseä tilaamalla joululahjaksi jokin lehti.
Aikakauslehdet ovat köyhyysrajaa hipovissa opiskelijatalouksissa
luksusta. Ne kielivät muutenkin kuin taloudellisesti
yltäkylläisestä elämästä: tilaamalla lehden ilmaisisin, että
minulla on viikottain/kuukausittain yllin kyllin aikaa uppoutua
lukemaan sitä. Ja: kiiltäväpintaiset, runsaat kuvalehdet lojumassa
ympäriinsä ovat rentoa mutta niin ylellistä sisustusta. Mikään,
mihin olen ehtinyt tutustua, ei kuitenkaan miellytä. Cosmopolitanit ja
muut räväkät nuorten aikuisten naisten lehdet ovat liian
järkyttäviä ja aiheuttavat paineita ostaa ehkä jopa kynsilakkaa ja
alkaa jumpata lantionpohjan lihaksia. Kodin kuvalehti ja tiedelehti Me
naiset aiheuttavat pahoja tätiytymisfiiliksiä. Jokin ekolehti
saattaisi kiinnostaa, mutta ainakin Vihreä lanka oli aivan liian
asiapainotteinen. Harrastelehdet: käsityöt, vauvat (no, ei
sentään), tietokonepelit, elokuvat eivät jaksa kiinnostaa tarpeeksi
kauan. Ehkä jotain tiedettä?
Plääh. Jos lukee vain Voimaa ja Porttia, joista jälkimmäistäkin
saa myötämielisten ystävien avustuksella ilmaiseksi, eikä
niillekään oikein riitä aikaa ja keskittymiskykyä, miksi haaveilla
enemmästä?
Laura at 12:47 PM
joulukuu 15, 2003
Lapsena kunnankirjaston paras videokasetti sisälsi
Lapsena kunnankirjaston paras videokasetti sisälsi Joutsenlammen.
Kuvan laatu oli sitä kauheinta kirjastontasoa: niin moni muukin
pikkutyttö tykkäsi baletista. Kilvan kulutettiin nauhaa kelaamalla
yhä uudestaan ja uudestaan Pienten joutsenten tanssia. Ääni vonkui,
kuva oli rakeinen ja hyppi. Meidän kylällä ei saanut tanssitunteja.
Sen sijaan yritettiin päähäni iskostaa viulunsoiton alkeita. Vielä
kuuden vuoden jälkeenkin tulokset kuulostivat pahemmilta kuin
valmiiksi ramman kissan kidutus. Yläasteikäisenä spagaatti ei enää
luonnistunutkaan, ja ballerinan ura jäi. Riian Baletin Joutsenlampi oli just
niin hyvä kuin pitikin. Ja Tsaikovski on maailman paras säveltäjä.
Melkein vetistelin liikutuksesta. Joululahjaksi taidan saada itseltäni
tutun.
Laura at 12:38 PM
joulukuu 12, 2003
Lapsena ajattelin hirvityksensekaisella uteliaisuudella tonttuja,
Lapsena ajattelin hirvityksensekaisella uteliaisuudella tonttuja, jotka
vakoilivat ikkunoiden takana. Tällaisesta isoveli valvoo
-tyyppisestä kiltteysyhteiskunnan pakkoylläpidosta oli seurauksena
vain ulkokultaisuutta ja se, että tein kaiken pahani suljettujen ovien
tai sohvan takana. Kuten esimerkiksi leikkasin saparoiden päät
tasaisiksi. ("Kato äiti kuinka hienot!")
Jouluaattona yritin vastavuoroisesti vakoilla Joulupukkia - hän ehti
harvoin käydä meillä henkilökohtaisesti, jätti vain lahjat
portaille, ja olisi ollut huisin jännää yllättää hänet itse
teossa purkamassa rekeään meidän pihassa. No, aina se tietysti
pääsi tekemään tekosensa salaa. Sekä pelkäsin että toivoin pukin
näkemistä; sen salaperäisen tyypin bongaaminen olisi ollut
jännää, ihanaa, mutta mukana oli myös vaaran tunne. Ja ne risut.
Aika monena vuonna olin joulukuun ankarasta parannuksen
näyttelemisestä huolimatta ollut keskiarvoisesti melko rasavilli, ja
vanhemmat ennustivat synkkinä minulle pelkkiä koivunvittaksia.
Joulupukki tuomitsee kuin jokin jumala ikään hyvät ja pahat tekomme.
Pukki on pelottava. Kovaääninen vieras mies, jonka parran ja lakin
alta ei näe kasvoja, että voisi päätellä, onko se oikeasti niin
ystävällinen kuin yrittää esittää. Se esittää vaatimuksia:
sille on laulettava vaikka itku silmässä ei uskaltaisi. Pukki pitää
vain kilteistä ja sirkeistä lapsista. Ujoja, rumia, köyhiä ja
tavallisia ei edes mainita lauluissa. He ovat potentiaalisia
risunsaajia. Vanhempana olen vältellyt markettien ja pikkujoulujen
pukkeja, koska ne ovat jotenkin ahdistavia - kuin kadulla lehtisiä
jakavat ihmiset, jotka tyrkyttävät omaa asiaansa, vaikka minua
kiinnostaa vain oma olemiseni tai etenemiseni. En ole kiinnostunut
joulupukeistakaan, koska lapsenuskoni on aikaa sitten mennyt, enkä sen
maailmanluokan huijauksen jälkeen voi uskoa olevan olemassa mitään
yliluonnollista, jota en omin silmin näe henkilökohtaisesti
toimittamassa ihmeitään.
Laura at 01:48 PM
joulukuu 11, 2003
Täydellinen luomuruokaan siirtyminen houkuttaa, mutta
Täydellinen luomuruokaan siirtyminen houkuttaa, mutta veren maku
suussa olisi palkkaa tienattava, että raatsisi sijoittaa kasviksiinkin
kaksinkertaisen määrän euroja. Jotenkin tuntuu rahastukselta koko
touhu; eikö kansalaisilla pitäisi olla tasavertainen oikeus kunnon
ruokaan, puhtaaseen
ruokaan. Niinku, semmoinen itsestään selvä oikeus, ilman että
täytyy erikseen maksaa?
Luomuruuasta seuraava aste kohti hardcorempaa olisi kasvissyönti.
Opiskelijaruokaloiden maittavien lihapatojen seasta löytyy joskus niin
uhkeita sattumia, että loppupäivän olen ihan varma, että jaksan
muuttaa tottumuksiani. Mutta jauheliha ja kana ovat niin helppoja... En
jaksa alkaa uudelleen miettiä pettämättömiä helpporuoka-ohjeita.
Enkä taatusti viitsi seurata ruokani proteiinitasoa.
Valon ja varjon leikki -blogissa
kauhistellaan fenno-vegaaneita. Niin kaunis aate, mutta niin
turhauttava. Pelkkä suomalaisen ruuan löytäminen on tuskaa (tämän
päivän saldo: useita tuskantäyteisiä minuutteja keksihyllyllä,
koska kaikki hyvät keksit on valmistettu jossain Ulkolandiassa,
ainoastaan pahat tai samantekevät Suomessa). Että sitten yrittäisi
elää vain suomalaisilla kasviksilla?
Suomalaiseen merkkiinkään ei voi enää luottaa. Jossain tämän
syksyn Voima-lehdessä listattiin, mitkä merkit enää ovat osaksikaan
suomalaisessa omistuksessa; eihän niitä juuri ollut. En muista
kotimaisesta listasta muita kuin Pandan. Enkä tietysti tykkää juuri
mistään Pandan karkeista.
Tylsää joutua tekemään vaikeita valintoja. Samalta maistuvaa,
halvempaa ruokaa vai pahoja keksejä, vähemmän rahaa levyihin ja
Hyvä Omatunto?
Laura at 12:30 PM
joulukuu 10, 2003
Vaikka pidän itseäni vielä kovasti
Vaikka pidän itseäni vielä kovasti hyväsydämisenä ihmisenä,
saattavat yllätysvieraat vielä aiheuttaa minulle infarktin. Eivät ne
vieraat niin ylen raskaita ole kestää, yleensä, mutta se siivous.
Jos projekti ei ole luontunut kolmen viikon suunnittelulla, miten käy,
kun se täytyy puristaa valmiiksi puolessa tunnissa? Kaikki suunnittelu
menee hukkaan, järjestelmät romahtavat. Lisäksi ottaa aivan
saakutisti päähän, kun on varoittamatta aivan pakko
siivota, että sohvalle mahtuu istumaan, että kahvikupin voi laskea
pöydänkulmalle, ettei likapyykki loukkaa vieraan silmää. Tai
nenää. Hatutus vain yltyy, kun siivon vakavuusaste valkenee. Tavaraa
ja pyykkiä on paljon, ja joka paikassa. Tiskiä, jogurttipurkkeja, pyykkiä.
Raataessani kiihdytän itseni apinan raivoon, laadin mielessäni
hirmuisen, vaahto suupielissä esitettävän puheen, jonka pidän
poikaystävälle kunhan hän herää/tulee kotiin.
Kunnes tajuan, että neljä viidesosaa sotkusta on minun itse
aiheuttamaani. Minun vaatteitani ja papereitani lojuu lattialla,
sohvalla ja pöydillä. Ei siitä oikein ole huutamista eikä
riitelemistä. Auttaako tämä huomio sitten mitenkään suhtautumaan
paremmin siivoamiseen? Tietenkään ei! Ketuttaa vielä enemmän!
Kaikkein ilkeintä minulta on jättää kaappien ovet auki. Keittiön
kaappien oviin osuu vuorotellen kummankin pää ruokaa laittaessa.
Sitten kiroillaan nasevasti. Oh well _O_
Laura at 07:56 PM
joulukuu 09, 2003
Nyt on hätä! Miten torjutaan
Nyt on hätä! Miten torjutaan nuha? Viikonlopun rilluttelu alkaa
tuntua umpeen muurautuneena nenänä, aivasteluna ja kivistyksenä,
mutta vielä on kestettävä 11 päivää. Sitten alkaa joululoma (ja
minä olen Hyvä Työntekijä, joka systemaattisesti sairastaa
lomalla). Auliisti jaan tässä omat konstini.
Keino välttyä flunssalta numero yksi on auringonhattu-uute. Sitä saa
luontaistuotekaupoista ja "äidin tehokuuriannostus", kymmenen
tippaa tunnin välein siinä vaiheessa kun ensi oireet alkavat
kutitella, saattaa vielä pelastaa kaiken.
Mitä erilaisimmat ruoka-aineet kuulemma auttavat. Päivässä
lusikallinen puolukkahilloa, kilokaupalla appelsiineja, tai tämä
paras koskaan kuulemani neuvo: lusikallinen hunajaa. Hunajaa ei parane
laittaa teen sekaan, sillä kuumuudessa kaikki hyvät entsyymit
katoavat. Lisäksi makean hunajan ja happaman teen yhdistelmä on
huonoksi hampaille (jälleen äidiltä peritty uskomus - totta tai
ei, mutta parantamisen kemia on muutenkin niin henkimaailman juttuja,
että uskon mitä vaan). Kamalin neuvo taas valkosipulin runsas
käyttö. Sen nautintatavoista en tiedä sanoa, koska valkosipulin
suurkulutukseen, varsinkaan raakana, en pysty. Seuraavat kaksi neuvoa
lähes kumoavat toisensa: itse pidän mitä parhaana pitkän
tähtäimen nuhaan varautumisena kunnollista pukeutumista.
Päähineettömyys on typerää. Kaulaliinan on oltava vähintään
puolitoista metriä pitkä, että se menee kaulan ympäri kolme kertaa.
Villapaita. Toisaalta jotkut vannovat avantouinnin nimiin. Kaverini
vakuutti pysyneensä toissa talvena aivan terveenä, kun kävi joka
viikko avannossa - kunnes jätti yhdellä viikolla väliin. Mainio
keino pysyä terveenä on myös stressi. Jos on epätoivon vimmalla
paahdettava yötä päivää, ei vain ole aikaa sairastella.
Vessatauolla ja bussissa (ainoat vapaahetket) psyykataan kehoa
jaksamaan vielä vähän, esimerkiksi 11 päivää.
Laura at 02:32 PM
joulukuu 08, 2003
Uskomatonta. 20-sivuisen lehtiläpyskän julkaisemiseen saa
Uskomatonta. 20-sivuisen lehtiläpyskän julkaisemiseen saa kyllä
menemään kolmekin viikkoa. Kiitos vaan, tietotekniikka, mutta
haluaisin sakset, liimaa ja kopiokoneen. Mikroluokan koneella ei ole
tarvittavia ohjelmia. Ohjelmien asentamisen odottamiseen menee päivä.
Windows NT ei anna tehdä pdf-tiedostoja ilman Oikeuksia isolla o:lla.
Oikeudet on sentään nopeasti hankittu (silmiä räpyttelemällä ja
pyhillä vakuutuksilla), mutta kukaan muu vastuuhenkilö kuin minä ei
voi taittaa lehteä. Minulla on muitakin menoja. Taitto viivästyy
epämääräisen ajan.
Taitto-ohjelman, jonka pitäisi helpottaa taittourakkaa,
pdf-moottori brakaa. Toisin sanoen, pdf:ksi muutetuilla sivuilla kuvat
ovat lennelleet minne sattuu. Help-tiedosto neuvoo kyllä, miten saan
tehtyä yksivärisen nelikulmion (maalaamalla allekkain suorakulmioita;
se näyttää ihan yhtenäiseltä muodolta), muttei auta kuviin.
Pohdimme tätä kuitenkin yhden illan. Lopulta neljä sivua
lehdykästä on tehtävä Wordilla. Mikroluokan koneilla ei voi tehdä
pdf:ää Word-dokumentista.
Word-dokumentti on niin suuri, ettei se mahdu disketille eikä
yliopiston kotihakemistoon. No hyvä, ostetaan CD, mutta mikroluokkaan
ei pääse takaisin näin myöhään illalla.
Seuraavan kerran oikeanlaiselle koneelle pääsee viikonlopun jälkeen.
Toisella koneella voi kyllä muuntaa doc:ia pdf:ksi, muttei kirjoittaa
CD:lle.
Istun hetken ihan hiljaa ja ajattelematta mitään tietokoneisiin
liittyvää. Ikkunasta näkyy lokkeja rakennustyömaan yllä; mikä
rauhoittava maisema.
Tietokone nro 2 ei tunnista €-merkkiä, ja täten lehtemme
näyttäisi maksavan 2,5 pallukkaa.
Mikroluokassa, jossa on kone jonka kovalevyllä ovat alkuperäiset
tiedostot, on opetusta. Minun pitäisi oikeastaan mennä jo töihin.
Hengessä repäisen ihokkaani ja sirottelen tuhkaa ylleni. Menen aivan
tyynen oloisena syömään. Kun lehti viimein on saadaan vietyä
painoon, siellä tulee teknisiä ongelmia. Paino viivästyy pari
päivää. Fontit ovat miten sattuu, kun en osannut tallentaa niitä.
Ei sillä enää väliä. Lehteen pyytämäni kuvat tulevat viimein.
Jos jollakulla on tässä vaiheessa antaa hyviä neuvoja, en
halua kuulla niitä.
Laura at 01:09 PM
joulukuu 05, 2003
Miksi naisten täytyy käyttää korkeakorkoisia
Miksi naisten täytyy käyttää korkeakorkoisia kenkiä? Miksi-miksi?
Onhan ne hyvän näköiset, kun nainen seisoo paikallaan, mutta kun
hän lähtee vaappuen liikkeelle, tämä illuusio särkyy. Miksi
naisten vaatteiden ja kenkien tulee rimmata, niin ettei voi laittaa
mekkoa ilman korkkiksia? Nyt jalkojen lihakset ovat muusina ja rakot
varpaissa.
Korkosaappaat herättävät ylimääräistä huomiota (kyllä, minulla
oli myös ne jalassa pikkujoulureissulla),
mutta vastaavasti vaikeuttavat nopeasti liikkumista, ts. juoksua
karkuun liikaa huomiota jakamaan pyrkiviltä miehiltä.
Miksi nainen ei saa laittaa mukavia, joskin haisevia lenkkareita
juhlamekon kanssa, tai sitten kaikessa rauhassa ne korolliset kengät,
joissa joutuu hoipertelemaan kuin puolirampa? Miksi naiset joutuvat
psyykkaamaan toisiaan baarista lähtiessä, kun tiet kulkevat aivan eri
suuntiin: "Siellä on valot koko matkan, eikä sun tarvitse mennä sen
puiston läpi, josta et oikein uskalla mennä päivälläkään. Ei
sulle mitään tapahdu. Ei oo ennenkään tapahtunut", toisen
ajatellessa: "Niin, kun ennen en ole nilkuttanut kuin auton alle
jäänyt kokomustiin pukeutunut sorsa."
Laura at 02:19 PM
Vuodet palveluammateissa ovat jättäneet lähtemättömät
Vuodet palveluammateissa ovat jättäneet lähtemättömät jälkensä.
Olin tulossa kaupasta, menossa pikkujouluihin kun liikennevaloissa
keski-ikäinen, lievästi shössöttävä mieshenkilö tuli kysymään,
mistä olen ostanut sukkahousuni. Kyseessä olivat mustat sukat, joissa
menee sauma takana - semmoiset kuin ennen vanhaan. Koska minulla oli
hame, ne tietysti tarkoituksella näkyivät kaikelle kansalle.
Jokseenkin hölmösti ajattelin, että mies tahtoo todella tietää,
mistä olen ostanut ne. Ehkä hän haluaisi myös samanlaiset - ei
nyt välttämättä itselleen mutta naiselleen. Ehkä vanhanmallisilta
näyttävät sukat palauttivat hänen mieleensä jotain tosi
nostalgista. Siksi selitin auliisti, että kyseisen mallisia
vaatekappaleita saa hyvin varustetuista tavarataloista, jos myyjältä
kysyy, niin hän kyllä auttaa. Mies kuunteli ihastuneena neuvojani.
"Joo. Sulla on kyllä kuule pirun hyvän näköiset sääret."
Pettämättömät asiakaspalvelijan vaistomaiset reaktiot pelastivat
tästäkin tilanteesta, josta olisi voinut muodostua kovin nolo. Mitä
sanotaan, kun asiakas kommentoi jotain, negatiivisessa tahi
positiivisessa mielessä?
"Kiitos!"
Onneksi valot vaihtuivat saman tien.
Laura at 01:27 PM
joulukuu 04, 2003
Ennen vanhaan naiset kimittivät. Tämän
Ennen vanhaan naiset kimittivät. Tämän voi päätellä vanhoista,
mustavalkoisista elokuvista. Oli kai naisellista kuulostaa... naiselta.
Sitä on muistaakseni tutkittukin, että naisten ääni on madaltunut
urakehityksen myötä. Tenori kuulostaa tietysti uskottavammalta,
enemmän ammattilaisen ääneltä kuin korkea - koska se kuulostaa
enemmän mieheltä. Nuoret tytöt, jotka puhuvat liioitellun
tärkeällä äänellä, ovat hupaisia. älkää ymmärtäkö väärin,
minäkin olen joskus ollut hupaisa tyttö, vaikka nykyään suusta
päästämäni ajatukset ovatkin niin syvällisiä, ettei madallettu
ääneni kuulosta enää ollenkaan liioitellulta. Nuoren tytön
tärkeilevä ääni on nariseva nenä-ääni. Kyllä kaikki ovat
kuulleet sellaisen. Sillä äänellä sitten puhutaan ihovoiteista,
jotka auttavat parhaiten kesivään ihoon, paitsi että niissä on
hajusteita, eikä ne sovi mun iholle. Toinen ääripääkin on
ärsyttävä. Erittäin korkea naisen ääni kuulostaa 50-luvun
komediasta reväistyltä. Sama vaikutus kuin jos raapisi kynsillä
liitutaulua. Kaikkein kummallisimmalta kuulostaa oma ääni, jos sen
kuulee nauhalta tai kännykästä kaikuna. Aavemainen olo kuunnella
ääntä, joka sanoo samat asiat kuin itse, mutta on täysin vieras.
Laura at 01:20 PM
joulukuu 03, 2003
"Henrin aika kului varsin miellyttävästi.
"Henrin aika kului varsin miellyttävästi. Hänestä oli suurenmoista
vain saada olla tässä tungokseen saakka täydessä ja meluisassa
tanssisalongissa, katsoa tanssijoita, piirtää luonnoksia, maistella
viiniä ja nauraa ystäviensä leikinlaskulle. Täsmälleen kello
kaksitoista symbaalit räjähtivät täyteen ääneen ja niitä seurasi
rumpujen pitkä jymistys. Cancan!
Joka pöydästä ryntäsivät katselijat heti tanssilattialle ja
ryhmittyivät tanssiparien ympärille, jotka seisoivat vastatusten,
jäykkinä, henkeään pidätellen; tytöt pidellen kiinni hameistaan,
miehet kädet koholla valmiina taputtamaan. Orkesteri aloitti
raivokkaan galopin ja samalla tanssijat nytkähtivät liikkeelle kuin
mekaaniset leikkikalut. Tytöt sätkyttelivät jalkojaan,
hypähtelivät, kahisuttivat ja heittelivät alushameitaan, kun taas
miehet astuivat ees ja taas, taputtivat käsiään, läimäyttelivät
lantioitaan, kumartuivat kyyryyn, nousivat, väänsivät vartalonsa
riettaisiin ja merkillisiin asentoihin ja kiihottivat kumppaneitaan
yllyttävin huudoin. --- Yhä nopeammin tanssijat jatkoivat
pyörähdyksiään ja piruettejaan, kunnes muuttuivat hillittömän
liikkeen ja himon hypähteleväksi, pyöriväksi vertauskuvaksi. Miehet
iskivät kyynärpäillään kylkiinsä, naksuttivat polviaan,
levittivät ja sulkivat reisiään harmonikkamaisin liikkein ja jo
hysteeriset tytöt, vaatteet epäjärjestyksessä, suu
vääristyneenä, silmät ummessa tai lasimaisesti auki pyörivät ja
hyppivät toisella jalallaan pidellen toista nilkasta päänsä
yläpolella niin kohtisuoraan, että asento paljasti heidän kaikkein
salatuimmatkin ruumiinosansa, ja vihdoin, symbaalien räjähtäessä
viimeisen kerran, lysähtivät lattialle ikään kuin heidät olisi
veitsellä leikattu keskeltä kahtia, jalat hajallaan, ruumis velttona,
pää kumarassa kuin särkyneillä marioneteilla."
Laura at 01:24 PM
joulukuu 02, 2003
Rauhaa ihmiskunnalle! Ymmärtämystä hölmöille!
Miksi ihmeessä kaikkea ihmisraukan toimintaa pidetään aina tarkoin harkittuna ja tahallisena? Tavallinen ihminen mokailee: unohtaa, hätiköi, käsittää tai arvioi väärin, muuttaa mieltään ja on ajattelematon, huolimaton, lörppö tai tyhmä.
Minä olen yksi näistä tavallisista ihmisistä, ellen pahempi. Unohdan, hätiköin jne. varovasti arvioiden 70 prosenttia kaikesta, mitä teen. Loppuajan, 30 %, nukun. Joutuminen sählääjän verbaalisen tai toiminnallisen hyökkäyksen kohteeksi on varmaan rankkaa, mutta on niin väärin luulla, että meikäläisen kaltaiset tekisivät sen pahansuopuuttaan.
Sitten sitä joutuu säälittävänä kerjäämään kollektiivista hyväksyntää tällä ainoalla foorumilla joka suodaan, kun sanomalehtien yleisönosastot tuskin ottavat vastaan henkilökohtaista tilitystä.
Laura at 01:19 PM
joulukuu 01, 2003
Painonhallinta
Painonhallinta ei ole minua koskaan oikein innostanut. Siis se kyllä hetkittäin kiinnostaa oikein kovasti, kun housut eivät enää mene kiinni tai hame ei mahdu kuin toiseen reiteen, mutta kangas venyy ja suklaan ja salmiakin mutustelu on mukavampaa kuin niiden puutetta ajatteleminen, ja niin ajatus sitten unohtuu. Omaan peilikuvaansa tottuu.
Pääasiallisesti katson itseäni vain kylppärin ja talon hissin peilistä, jotka taitavat olla sellaista laihentavaa laatua. Jonkun salaa ottamissa pikkujoulukuvissa nimittäin karmaiseva totuus levittäytyi yhtäkkiä eteeni koko laajuudessaan: maha roikkui housunkauluksen yli.
Joku oli liimannut H&M:n ulkomainokseen (sellaiseen, jossa tytöt uhmaavat talvea alusvaatteissa) mallille puhekuplan "Antakaa ruokaa!" Tuntuu pahalta. Olen syönyt afrikkalaisen neidonkin ruuat.
Laura at 03:58 PM
Keskittymisvaikeus
Maanantaiaamu. Herääminen onnistuu yleensä ilman tuskia, mutta uni tahtoo jatkua kielitunnilla. Tänään oli viimeinen, kertaava luento ja opettaja tokaisi omintakeiseen tyyliinsä: "Kyllä tästä tentistä läpi pääsee, vaikka olisi parit torkut ottanutkin, mutta jos on jatkuvasti nukkunut tunnilla, se on tietysti eri asia." Huomautus tarkoitti varmasti minua. Ei epäilystäkään. Sen jälkeen olin kolme minuuttia ihan hereillä.
Kuulen kyllä melko paljon siitä, mitä tunnilla puhutaan, vaikka keskittymiskyky pääosin menee siihen, etten nuokkuessani löisi päätä pöydänkanteen. Asiat ja esimerkkilauseet muuttuvat unessa ahdistavan todellisiksi: Sokrates nautti myrkyn seisten. Voi ei, Sokrates myrkytetään... ja juoni jatkuu sekavina pätkinä kunnes luennoitsija muuttaa hieman äänensävyään ja säpsähdän hereille.
Laura at 10:07 AM
