« Laura's Diets | Etusivu | Hello, sailor! »

marraskuu 06, 2005

On naurettavaa ja naurettavaa

"Kaikki muut ihmiset olivat kadonneet jäljettömiin. Oli vain kuusi lukioikäistä nuorta ja minä. Piti keksiä, miten pärjäämme tästä edespäin ja millaisen yhteiskunnan haluamme.

Päätimme yksimielisesti, ettei rahaa enää tarvita. Siitä on ennenkin ollut lähinnä harmia.

Irtokarkit on tietysti jaettava muiden kanssa. Tasan. Muhun syötävään ja tarpeelliseen tai kivaan roinaan pätee sama. Tarpeen tullen vaihdamme vaikka porkkanoita perunoihin, tai huussin tyhjennyksen hierontaan. Vaihdon välinettä oleellisempi asia on reilu meininki."

"Toisaalla .... lukioikäinen avaa keskustelun: 'Autoja ei sitten käytetä. Niistä tehdään tilataidetta.' Muiden mielestä ajatus on mainio. Tämäkin ryhmä hylkää rahan heti ensi töikseen. He keräävät metsästä mitä löytävät, viljelevät, pitävät lampaita ja lehmiä, uskovat vaihdantaan ilman erimielisyyksiä. Talot lämpenevät puilla. Sähköt saadaan, kunhan aurinkokennojen käyttöopas löytyy tai joku saa tuulimyllyt pyörimään. Itsestään selvää. ...

Loppuratkaisu: tytöt päättävät kuolla lapsettomina, luonto kantakoon vastuun jatkosta."

Miten lapsekkaahkon yksinkertaiselta tuo kaikki kuulostaakaan paperilla. Tämä Päivä ympäristöaktiivina -tapahtuman innoittaman kolumnin sisältö Voima-lehdestä voisi olla vaikka ihan... köhh... minun... päästäni. Pakko tunnustaa. Minun utopiassani ihmiskuntaa, jonka kanssa riidellä asioista, ensinnäkin on paljon vähemmän ja se pärjää paljon vähemmällä kuin nyt.

En toisaalta ymmärrä itsekään, mitä niin hävettävää siinä muka on, kun sitten vastaavasti maailmasta löytyy tällaisiakin visionäärejä ja möläyttelijöitä (från Hiljaista huutelua).

Laura 06.11.05 20:53 | TrackBack