« Sergeanne Golon: Angelika | Etusivu | Kone tahmaa »

lokakuu 23, 2005

Nyt saa taas riittää

Kävin taas pitkästä aikaa sellaisella keikalla, joka saa ihan varmasti jäädä viho viimeiseksi ikinä läsnäolollani kunnioittamakseni elävän musiikin esitykseksi. Piste.

Mielenterveyden uhraus meni tosin kunniakkaalle alttarille: Kuolleet intiaanit kyllä rrrokkasi. Paha vaan, että jo ennen keikkaa oli yleisö niin villinä ja kaasussa, että vasemmalta tunki olkatoppausta suuhun ja oikealta p***ttä vasten nivusia, pum - halutti sitten tutustua naiskauneuteen tässä muodossa tai ei. Joku siinä vähän kaatuili toisten päälle täysin tiedottoman näköisenä, naamaan sai ihan pyytämättä niin kyynärpäätä kuin niitä sampoomainoksista tuttuja hiustenheilahduksia. Seurassa kärsimässä olleen sanoin: ihan kuin osa yleisöstä olisi päästetty ensimmäistä kertaa ulos. Itse keikkaa oli turvallisempi seurata jostain kaukaa ja tanssahdella metrin turvavälillä, niin kuumina alkoivat käydä periaatteessa rauhallistenkin katselijoiden tunteet.

Jossain muussa kuin työviikonjälkeisessä perjantai-illan väsymyksessä saattaisin ehkä jopa kenties kestää sen, että Minä en voi katsoa muiden kanssa yhtä isolla rahalla lunastallani lipulla keikkaa yhtä hyvältä paikalta kuin ne muut vain sellaisesta mitättömästä syystä, että Minä en ole sata kiloa painavampi, metrin itseäni pidempi, väkivaltainen, enkä omista sellaista nyrkkiä, jolla ärsyttävät kirput lyödään kaksi yhdellä iskulla parketin rakoon (kyllä, Minä mässäilen kaikesta huolimatta joskus väkivaltaisilla fantasioilla ja olen välillä pahoillani, etten sittenkin ottanut niitä Krav Maga-tunteja).

Jos jotain hyvää pitää keksiä, niin myyntipöydästä sai musiikkia etuisaan hintaan ja yksi niistä sosiaalis-spatiaalisesti rajoittuneista päätti yhtyeen solistin esimerkin mukaisesti daivata lavalta.

Käytännössä suoraan lattiaan, sillä siitä tyyppiä ei jostain syystä ketään huvittanut erityisesti ottaa vastaan.

Laura 23.10.05 18:55 | TrackBack