« Margaret Atwood: Oryx ja Crake | Etusivu | Luonnonlahjattomuus »
syyskuu 22, 2005
Minäminä
Kaverini tuskaili vielä jokin aika sitten, miten vaikeaa on kirjoittaa verkkopäiväkirjaa/blogia, kun on ottanut linjakseen olla mainitsematta kavereidensa nimiä. Tuumin, miksi minulla ei ole samaa ongelmaa, ja haa: minähän kirjoitan vain ja ainoastaan itsestäni. Minäminäminä, miinä. Minä pyörin oman napa-akselini ympäri, olen oman elämäni julkkis ja itseni paras kaveri.
Kaiken huipennus tapahtui eilen, kun tarkkailin hetken täysin objektiivisesti ulosantiani ja - unohtakaa kaikki menneet ärsyttävät puhemuotivillitykset: elikkämäet ja saatikkaat, sinä-passiivit, ihqut ja pissa-liisat - minä-passiivi on tullut jäädäkseen!
"Siis jos mä meen kauppaan ruuhka-aikaan, niin kyllä mun pitäis olettaa, että kaupassakin on ruuhkaa, enkä mä voi alkaa kassajonossa valittaan..."
Laura 22.09.05 20:46 | TrackBackLitteroidessa tulee kiinnitettyä huomiota ihmisten puheeseen... yksi on niinkuttelija (eikä ihan yksikään), toinen on jatota-ihminen, kolmas hokee elikkää (haastattelijat käyttävät jonnin verran tätä), neljäs oli ettäettä- ja etet-ihminen.
Minä-passiivi on sittenkin aika kekseliästä.
Kirjoitti Mikko 23.09.05 08:33
Sitten on vielä meitä rassukoita, joiden auditiivinen ulosanti päättyy usein monimutkaisiin kielen kramppeihin, artikuloitavien äänteiden määrän mennessä ylitse kahdesta.
Minä-passiivi vaikuttaa piristävältä vaihtelulta halpojen yritysvalmentajien ja sekundajulkkisten viljemän pyrkyriuden puhetavan keskellä. Levitä meemiä!
Kirjoitti Tapsu 23.09.05 11:01
Kiitos, Tapsu, se voimaannuttaminen unohtuikin sanalistasta. Hngh!
Kirjoitti Laura 23.09.05 11:11
