« Dragonologiaa oppimaan | Etusivu | *punastus* »
toukokuu 31, 2005
"Ei pöllömpää",
sanoi isä kun pöllönpenikoita kuvaamassa olimme. Se oli niin lattea sutkautus, että sen on ehdottomasti jäätävä jälkeemme tuleville perinnöksi, Internetiin ikuistetuksi.
Luontokappaleiden seurannan ohella maaseudun iloja ovat: lenkkeily, hautojen kitkeminen ja kasteleminen, naapurin uuden/maalatun/palaneen ulkorakennuksen äänekäs päivittely, sukulointi, television katsominen, käsityöt, löhöily, naapureiden hurttien räksytyksen kuunteleminen (maaseudulla niitä ei kukaan hillitse). Kaupungista käymään palanneen vääristyneestä näkökulmasta katsottuna kaikessa vaatimattomuudessaan viehättävää, mutta puuduttavaa.
Kuuluisassa maaseudun raikkaassa ilmassa on häivähdys kanalaa. Kirjasto on kiinni lauantaisin, ainoa puolueeton ja uskonnoton kahvila suljettu aikapäiviä sitten.
Mutta kyllä pöllönpojat olivat sieviä.
Laura 31.05.05 11:06 | TrackBackNiin se postmoderni kokemus vie mennessään, eikä esivanhempien agraarinen elämänrytmi enää sytytä kuten ennen. Samanlaistahan se on periaatteessa, kuin kaupunkielämä, syklit vain ovat pidempiä, kun kaupan jakeluauton sijaan odotetaan seuraavaa satokautta.
Minä tahtoisin muuttaa metsään peikoksi, kasvattelisin siellä lanttuja, perunoita ja sieniä. Talvisin metsästäisin ja söisin kaiken mitä suinkin kiinni saisin ikään, rotuun ja sukupuoleen katsomatta. Vapaa-aikani, eli sen ajan jolloin en varmistaisi välittömien tarpeitteni tyydyttymistä ja olemassaoloni jatkumista, kirjoittaisin filosofisia tutkielmia ihmisluonteesta, paluusta luontoon, tiedon perusteista ja nykyisenlaisen yhteiskunnan ontologisesta statuksesta. Mikä tietysti vaikeutuis huomattavasti siinä vaiheessa, kun ihan vain piruuttani unohtaisin kielellisen kykyni ja alkaisin viestiä savu- ja hajumerkeillä sekä havumetsärummuilla.
Kirjoitti Tapsu 02.06.05 00:38
