« Imarteleva kronikaatti | Etusivu | Kenties uusi imago? »

helmikuu 26, 2005

A Babysitter's Club

Tänään koittaa kohtalonhetki. Olen ensimmäistä kertaa yli viiteen vuoteen lapsenvahtina.

Työsuhde kestää vain puolesta tunnista tuntiin. Pidempään en varmaan pystyisikään.

Tähänastiset kohtaamisemme kummipojan kanssa ovat olleet, no, eivät nyt vaivaantuneita, mutta eivät erityisen vaivattomiakaan. Tähän asti vanhemmat ovat olleet aina paikalla, joten olemme voineet keskustella heidän kanssaan – miten käy, kun olemme vain me kaksi? Miten tulemme toimeen? Meillähän on hyvin vähän yhteistä historiaa, ja harrastuksetkin ovat aivan eri planeetoilta, joten puheenaiheet on käyty äkkiä läpi (sillä pliis, minä en halua keskustella äidin- ja korvikemaidon eroista, en).

En ole vielä myöskään onnistunut karistamaan vaivalla hankittua, aikuismaista ja jäykkää käyttäytymismalliani, jonka mukaan ei leikitä lentokonetta, ei oteta karhunloikkia, ei nenitellä, ei leperrellä loruja eikä lauleta eikä pussailla sormia. Yksikuukautinen poika taas tuskin suostuu pelaamaan konsolipelejä tai juomaan kahvia seuraksi.

Voimme joko mököttää keskenämme hiljaisuuden vallitessa tai katsoa yhteisestä sopimuksesta telkkaria, olla yhdessä hiljaa.

Laura 26.02.05 13:00 | TrackBack