« Elokuvantunnistusta | Etusivu | The Face Transformer »

helmikuu 18, 2005

Kummit ja muut

Kun piispainkokouksen yhteydessä uutisoitiin, että kummiutta uudistetaan, odotin mielenkiinnolla joitain hienoja innovaatioita, ja tietysti petyin.

Niin, mitähän oikeastaan odotin? Ehkä sitä, että lapsen kummeja ja vanhempia kiellettäisiin sormea heristäen koskaan riitaantumasta, että kummia kiellettäisiin vakavasti ostamasta krääsää tai rumia vaatteita syntymäpäivälahjaksi, hoitamasta kummiutta etänä korteilla ja lusikoilla, ehdottomasti varoitettaisiin unohtamasta kummilasta pelkän paikkakunnalta muuton takia. Sen sijaan uudistusmietteissä on kasvatuskummia ja aikuiskasteessakin annettavaa kummia.

Nyt kun itse olen saamassa kummilapsen, kaikki kummin tehtäviin ja kummiuteen kohdistuviin asenteisiin kiinnostaa. Minustahan ei tule kirkollista kummia, vaan ihan normaali sellainen (pitäisiköhän tähän nyt sortua laittamaan hymiö?). Olen todella iloinen, että vanhemmat ymmärtävät kummiuden laaja-alaisemmin kuin vain kirkollisena kysymyksenä: vähintään yhtä yleinen on käsitys, että kummius on kristillinen instituutio ja siihen jämähtänyt.

Minun henkilökohtainen ja muilta kuulemani kokemukset kummeista eivät sisällä mitään sellaista erikoista, mikä vaatisi kirkkoon kuulumista, tai edes kristillistä uskoa. Mikään kokemuksista ei myöskään sisällä mitään erityistä sellaista, mikä vaatisi kummin tittelin haltijuutta. Jälleen yksi kaunis mutta tyhjä tapa.

Silti toistan, että olen iloinen osakseni langenneesta velvollisuudesta. Onhan se luottamustehtävä vanhempien taholta, vaikken siitä uskonnottomana mitään paperia todistukseksi saakaan. Toivottavasti idealistisuuteni näin valistamana onnistun suorittamaan kummintehtävän tyydyttävästi myös lapsen näkökulmasta.

Laura 18.02.05 12:15 | TrackBack