« Muita, että vielä on täys talvi | Etusivu | Tasapaino »
helmikuu 16, 2005
Polttohautaus olisi sentään jotenkin kodikasta
Tällaisen hengellisesti paatuneen viherpipertäjän, uusia asioita nopeasti omaksuvan ja maallisesta materiasta välittämättömän X-sukupolven naisenkin niskakarvat nousevat pystyyn tämän Aamulehden sopivasti Kioton sopimuksen voimaanastumispäivänä julkaistun uutisen myötä.
"Ruotsissa kokeillaan uudenlaista ympäristöystävällistä hautausmuotoa. --- Uudessa hautaustavassa kuollut laitetaan maissista tai perunatärkkelyksestä tehtyyn arkkuun, ja arkku syväpakastetaan pikaisesti nestemäisessä typessä. Käsittelyssä ruumiista tulee hauras, ja se murenee hienojakoiseksi jauheeksi pienessäkin tärinässä. Lopputulos, noin 30 kiloa jauhetta kaivetaan esimerkiksi hautausmaan multaan, jossa se maatuu nopeasti."
Siis minun maallisista jäännöksistänikö kaikista arkeologi- ja muumioleffoista tuttu tärisevä, irvistelevä, vääntyneeksi kuivunut, kammottava, pölyksi puhallettava joskin kieltämättä ekologiselta kuulostava kalmo?
Kehitys kyllä kieltämättä kehittyy sitä tahtia, että varmasti kypsässä vanhainkoti-iässä olen jo rutinoitunut syömään ruokanikin pillerienä, niin miksei sitten ajatukseen kuolemanjälkeisestä pakastamisesta. Ja tomuksi tärisyttämisestä. Liukuhihnalta jossain tehtaassa
Täytyy nyt kyllä vielä hieman totutella tähän kovin futuristiseen ajatukseen.
Laura 16.02.05 11:43 | TrackBackÄäh, jos ruumin polttamiseen kuoleman jälkeen voi ajatuksena tottua, niin kyllä tähänkin, ennemmin tai myöhemmin. Eihän sillä oikeasti ole enää mitään väliä, mitä ruumiille tapahtuu siinä vaiheessa, kun henki on pihissyt viimeisen kerran.
Kirjoitti Scilla 16.02.05 15:49
Minä ainakin aion jäädä pluurankeliksi perhehautaamme odottamaan sitä siunattua päivää jolloin joku necromancer sattuu kävelemään hautausmaan ohitse, ja tarvitsee minua vielä kerran nousemaan toteuttaakseen omat kieroutuneet maailmanvalloitussuunnitelmansa...
...hittolainen, kun kerran kuolemanjälkeisestä elämästä ei mitään tiedä, niin miksen varautuisi tällaiseenkin mahdollisuuteen? Mieluiten tietysti pehmustetussa, tukevassa tammipuisessa arkussa joka haistattaa pitkät kaikille tuleville sukupolville ekologisine hömpötyksineen ;)
Kirjoitti Terjo 16.02.05 17:17
Minuun tuo pakastekuivaus-idea (kuinka ollakaan) vetosi tavalla, jota on vaikea ymmärtää. Näen jo itseni maanparannusaineena lapsenlasteni kompostissa tai kätevässä pakastepussissa, johon on tekstattu huolellisesti: "Pakastekuivattu esi-isä; lisää vain vesi".
Ekologisuus kunniaan! Kerrankin ruotsalaiset ovat keksineet jotain hyödyllistä!!
Kirjoitti Tapsu 16.02.05 18:52
Tämän pakastekuivausidean herättämän kammotuksen myötä olen vasta huomannut, että kuolemanjälkeinen käsittely todellakin herättää minussa tunteita. Miksi ihmeessä? Eihän sillä ole sitten enää väliä: ruumis on kuollut, eikä henki varmaan välitä.
Tai mitenkäs sen tietää...?
Kirjoitti Laura 17.02.05 09:20
Onhan se mahdollista, että henki tuntee ruumiin jälkikäsittelyn... joka tapauksessa sellainen vaihtoehto ei kuulosta miellyttävältä, tapahtuu materiaalisten jäännösten palaaminen kiertokulkuun miten hyvänsä.
Ruumiitten hävittäminen pitäisi teollistaa. Eikö olisi kätevää, jos hautajaiset pidetäisiin kaukolämpövoimalassa, jossa edesmennyt toveri kipattaisiin pannunpesään luomaan lämpöä ja hyvää oloa maailmaan, kun pakollinen tunneosuus ja jäähyväistely on hoidettu.
Kirjoitti Tapsu 21.02.05 10:54
