« Heippalappujen kevät | Etusivu | Kakkajuttu »

helmikuu 10, 2005

Naapuri

Kaupunkiasumisen paras puoli on, ettei naapureistaan tarvitse välittää - näinhän sitä maalaistyttö luulisi. Täällä suuressa maailmassa ei ole edes pakko siirtää katsettaan hissin seinästä aamulla, koska kaikki ovat tuntemattomia. Aah, anonyymius.

Tässä iltana muutamana kuului kylpyhuoneen ilmastointikanavasta koiran uikutusta. Sitten ajattelin, että joku siellä loilottaa suihkussa. Sittemmin päättelinkin kyseessä olevan erittäin ahdistuneen, syvältä kouraisevan vollotuksen.

Joku itki sydäntäsärkevästi jossain naapurihuoneiston kylppärissä. No, sitähän sattuu. Kai meistä jokainen on istunut oman kakkunsa kiilautuneena pesukoneen ja vessanpöntön väliin, pyyhe poskea vasten painettuna, murehtien maailmaa. Yritin hukuttaa äänet pontevaan suihkutteluun. Jostain syystä ääni tästä vain voimistui ja alkoi muistuttaa enemmän koiran ulinaa. Vai itkua sittenkin? Pohdin, pitäisikö mennä soittelemaan naapurien ovikelloja huolestunut hössöttäjäilme kasvoilla. Ja ehkä kaakaokupin kanssa. Hylkäsin ajatuksen melkein heti.

Menin nukkumaan ja nukahtaessani yritin uudestaan kuvitella, että tämän kuution ulkoseinien toisilla puolilla toiset ihmiset eivät suinkaan kävele, nojaa, ripusta tauluja ja syljeskele kattoon.

Laura 10.02.05 15:50 | TrackBack