« Erittäin mielenkiintoista | Etusivu | Jo loppuu paperitulva »

tammikuu 19, 2005

Pitkälle menevää päättelyä

Suullisen viestinnän kurssilla oli aiheena ruumiinkieli, ja taas vaihteeksi puututtiin siihen, että kädet puuskassa pönöttäminen on torjuvaa. No just. Eihän sitä voi kieltää, että eleet ja varsinkin ilmeet paljastavat jonkin verran ihmisen todellisista mielenliikkeistä, mutta minun lempiasentoni nyt vain sattuu olemaan kädet puuskassa rinnalla. Joskus olen torjuvalla tuulella ja joskus en. Käsieni asennosta asian tilaa ei voi päätellä. Käsien kohottaminen on minulle ainoa keino saada olkapäät rentoutuneeseen asentoon, ja joskus syynä saattaa olla tuntikausien istuminen erityisen hyvin järjestetyn ilmastoinnin aiheuttamassa viimassa.

Siitäs saitte kaikki, jotka kuvittelette voivanne päätellä minusta jotain sen perusteella, mitä annan ulospäin.

Ilmeen antamiin viesteihinkään ei kannata luottaa. Tai sitten perusluonteeni on – oma arvio perusilmeestä - lievästi ärtyneen epätoivoinen. Mielelläni on aivan ensiluokkaisen mahtava kyky harhailla aiheesta, ja yleensä se ajautuu inhottaviin asioihin kuten velvollisuuksiin, rästihommiin ja kauppareissuihin. Ei ihmekään, jos kahdenkymmenen ihmisen harrastuskertomuksia siellä suullisessa viestinnässä kuunnellessa naamavärkki on hieman ahistuneen näköinen.

Jotain aivan liioiteltua on kuitenkin äidin lähettämään nimipäiväkorttiin painettu runonpätkä:

"Hyvää tuultas tarttuvaa
ei mikään voi pois puhaltaa."

Voisiko oma äiti heittää lapselleen näin rankkaa herjaa?

Laura 19.01.05 16:37 | TrackBack