« Toivon parasta, odotan pahinta | Etusivu | Melancholia, mon cher »

joulukuu 27, 2004

Elämän opintoviikkoja

Luulin saavani kotona lomaillessa luettua hyvinkin parituhatta sivua englanninkielistä tekstiä, mutta eipä tietenkään käynyt näin. Kun ei ole enää omaa huonetta, jonne paeta ja kiilata kirjahyllyä oven eteen, joudun olemaan vanhempien jatkuvan kyselyn ja telkkarin metelin armoilla. Ei se mitään, jos se toosa pysyisi edes samalla kanavalla, mutta sillä käydään vuorotellen koko suvun voimin surffaamassa. Valtion rautateiden kiitos, huomenna pääsen jo pois. Aatto meni hyvin, kun kukaan ei yrittänyt liikaa, mutta joulupäivän koko-suku-yhteen-huoneistoon –erikoiskoe verotti voimat tältä taipaleelta. Mutta onpa sekin nyt tehty.

Saldona on siis ollut vaatimattomat 400 sivua Stephen Kingin Mustan tornin viimeistä osaa. Tätä hetkeä on odotettu sieltä ysiluokalta lähtien, jolloin tutustuin revolverimieheen ensimmäistä kertaa, mutta valitettavasti ainoastaan se ensimmäinen osa oli suorastaan huikaisevan hyvä. Seuraavat kolme olivat myös lukutuoliin vangitsevia kokemuksia, mutta kolmen viimeisen (kiireellä ja pakolla kirjoitetun?) osan mittaan lukutunteet ovat väljähtyneet laimeaksi kiinnostukseksi. Ja velvollisuudentunteeksi: tämä on suoritettava loppuun. Etenkin ärsyttää, että kirjojen mahtava sivumäärä täytyy pitkitetyistä kohtauksista ja paikallaan junnaamisesta siinä määrin, että toiseksi viimeisen osankin olisi saanut tiiviisti ja mielenkiintoisesti kirjoitetusti puristettua kolmasosaan. IMHO.

Ja no, Tukikohdan tapaan pidän niin paljon Mustan tornin tyhjentyneestä, katastrofin jälkeisestä maailmasta, että kai siellä jaksaa vielä 150 viimeistä sivua viipyillä.

Tänne lähelle pystytetään loppiaisena Speden muistopatsas. Kyseessä ei ilmeisesti ole näköispatsas, mutta silti (siis silti en voi olla miettimättä, ovatko ne tosissaan) (minullehan Spede ei ole ikinä ollut mikään guru, vaan hassu vanha vaari, joka hyppää narua Speden speleissä). Ensi kerralla bussilastillinen kavereita mukaan ja ällistelemään.