« Ei taidolla, ei tuurilla | Etusivu | Yliannostus ihmisiä »
marraskuu 30, 2004
Velatkin muuttuvat saataviksi
Marraskuun viimeinen päivä, ja minun pitäisi hävetä.
Ei suuret sanat suuta halkaise, mutta se marraskuun romaani jäi kyllä kirjoittamatta. Etsin turhaan NaNoWriMo:n kotisivuilta mustanpuhuvaa "I’m a NaNoWriMo LOSER" –merkkiä, mutta ne eivät kai ole vielä julkaisseet sitä. Hmph.
Mutta taas on yksi tavoite siirretty siihen paljoilla odotuksilla ladattuun aikaan, jolloin olen onnellisesti työelämässä ja asettunut ja käyn vain töissä tämän opiskelu-luottamustoimi-harrastusrumban pyörittämisyrityksen sijaan.
Tänään jätän myös virallisesti erään kurssin kesken. Oloa ei yhtään helpota, vaikka tiedän, että kurssin sisältö on vanhentunutta ja jos käyn sen ensi vuonna, asiat on saatettu päivittää. Eikä sekään helpota, että perl-ohjelmoinnin alkeiden rippeet nyt eivät välttämättä ole sitä ydinosaamista, mitä tulevalta muistiorganisaatiossa työskentelevältä villatakin verhoamalta ammattilaiselta vaaditaan.
Monta talvea olen sinnitellyt sairastumatta, antamatta itselleni lupaa olla kipeä (jos kuumetta ei mittaamalla totea, sitä ei ole olemassa). Eilen oli pakko jäädä kotiin ja tänään, antaa mennä samaan syssyyn toisenkin päivän.
Asioiden ydin on, että olen luovuttanut, antanut periksi, heittänyt hohtimet kaivoon. Olisin kuvitellut, etten edes osaa tehdä sellaista. Että itsepäisyyksissäni, tai silkasta vaihtoehdon tajuamattomuudesta jatkaisin aina loppuun asti. Tuntuu kunniattomalta.
Vai ehkä tämä on positiivinen kokemus? Oppimista, suorastaan. Että asioita voi harkita uudestaan ja asettaa tärkeysjärjestykseen tai miettiä, onko niillä ylipäätään mitään tarkoitusta.
Onhan niitä asioita elämässä ollut, jotka olisi hyvinkin sopinut jättää kesken ennen loppumistaan, mutta ei ole kehdannut, niin kuin nyt cheerleadereissa oleminen, tupakinpoltto ja musiikkikoulu. Nyt vasta näemmä olen päässyt viisauden lähteille. Asioita pitäisi jättää enemmän kesken!
Mitä onnistumisen kokemuksia vielä onkaan edessä...!
Laura 30.11.04 13:39 | TrackBackMinun olisi aikanaan pitänyt jättää monikin asia kesken, mutta en ymmärtänyt tahikka en uskaltanut. Niinkuin nyt pyhäkoulua, mihin minä sitäkin taitoa olen tarvinnut. Senkin ajan olisin voinut käyttää paremmin vaikka käsillä kävellen taikka kolmiloikkaa hyppien.
Kirjoitti mea 30.11.04 16:08
Mielestäni luovuttaminen on joskus vain hyväksi. Loppujen lopuksihan se on viisautta: tietää, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Ei kannata väkisin tehdä jotain, mistä ei pidä tai mistä ei vähintäänkin hyödy todella paljon. Ei luovuttamisesta pidä tuntea huonoa omaatuntoa. Eikä nyt varsinkaan sairastamisesta.
Kirjoitti Piparminttu 01.12.04 10:49
Mutta minkäs ihminen tekee syvälle velvollisuudentunteelleen? Pyhäkouluun on mentävä, koska muuten naapurit paheksuvat (näin kärjistetysti), itselle tai muille luvatut hommat on tehtävä, koska muuten on selkärangaton. Onko sitten parempi tehdä asioita puolihuolimattomasti, on ihan eri asia...
Kirjoitti Laura 01.12.04 12:10
Selkärangattomuuden sietäminen itsessä käy helpommaksi vuosi vuodelta. Omat syyt ovat yleensä riittävän hyviä, enemmän häiritsevät ne ulkopuoliset jotka eivät syitä tiedä ja ihmettelevät saamattomuutta.
Kirjoitti Hanne 01.12.04 13:42
Älä ainakaan NaNoWriMosta huoli. En minäkään selviytynyt, eikä kyllä kukaan kavereistanikaan, joka sitä koetti.
Tosin kurssin keskenjättäminen (tai enemmänkin - sairastuminen juuri ennen sitä yhtä tärkeää tenttiä) sapettaa minuakin.
Kirjoitti Jenni 01.12.04 17:04
