« Yksi asia mielessä | Etusivu | Viikonloppu pähkinänkuoressa »

lokakuu 30, 2004

"I'm afraid I was...

...very, very drunk".

Kyllä vaan viini viisastaa. Niin kuin nyt, jos ajattelee, mitä helmiä meidänkin porukassamme syntyy ihan joka kerta kun kallistelemme kuppia.

Ensin ruoditaan kaikkien niiden epämiellyttävien henkilöiden ominaisuudet, jotka eivät ole päässet paikalle tai joita ei ole kutsuttu. Viiltävää analyysin tarkkuutta. Kaikki eivät ole varmoja, kenestä puhutaan, mutta ovat samaa mieltä.

Sitten ajatellaan hetkinen vaikka siitä, miten upeaa on, kun tuttavapiiriin on tulossa vauva. Nyt se on vasta ajatus takaraivossa, mutta muutaman vuoden kuluttua se on jo henkilö, jonka kanssa voimme puhua. Niinku päheetä. Ja ajatelkaa, jo parinkymmenen vuoden päästä se istuu samankaltaisessa baarissa kuin me, ihan kuin me, kun taas me istumme tietysti tiiviisti tässä samassa Sputnikissa ja valitamme, miten 90-luvun jälkeen kaikki musiikki on ollut sitä yhtä ja samaa paukutusta ja kyllä vaan ysäri on klassisin vuosikymmen.

Sitten kyynel silmäkulmassa keskustellaan kaikista niistä mukavista henkilöistä, jotka eivät ole paikalla tai joita ei ole kutsuttu, ja kehutaan heidät maasta taivaaseen.

Sitten kaulaillen ja olkapäitä taputellen kehutaan toisemme.

Ensin joku heittää kommunismikortin; se menee vielä hekottelulla, mutta sanoja porvarit ja kapitalismi ei voi kukaan ohittaa olankohautuksella. Keskustelemme viisaasti siitä, miten demokratia on huono järjestelmä ja valistunut yksinvaltius järkevämpi.

Kun nämä aiheet on kaluttu loppuun, ilta onkin jo pitkällä ja valomerkki lähestyy. Jää vain postimerkin kokoisella tanssilattialla heiluminen ja onneton moshaaminen. Ja keskustelu roolipeleistä, roolipeleistä, roolipeleistä.

Taito lähteä kotiin juuri siinä vaiheessa kun grillin myyjä vielä saa puheesta selvää ja metrin mittaisin, raiskarit lamauttavin askelin kävely onnistuu, on korvaamaton.

Laura 30.10.04 12:10 | TrackBack