« Lasaretissa | Etusivu | Sisällöntuottamisesta »

lokakuu 25, 2004

Maanantaiaamun koomaa

Pidennetyn viikonlopun aikana olen kuunnellut haltioissani kansanmusiikkia (ja jotain sen perinteisen määritelmän yli menevääkin: kuvitelkaa vain, miltä kuulostaa kanteleen ja senegalilaisten rumpujen yhdistelmä), vaeltanut lyhdyn valossa pitkin metsiä pehmustettu miekka ja viitta niskassa ja lopulta luovinut metrin mittaisten pikkupoikien ja leveäharteisten isien meressä pienoisrautatienäyttelyssä.

Kahdeksalta alkava maanantaiaamu on rujo paluu todellisuuteen. Kahdeksan tuntia istumista, katsomista ja kuuntelemista. Vajavaisesta nukkumisesta, pommitusunista ja tylsistymisestä johtuen olen varmaan tätä nykyä todella epäsosiaalisen ihmisen auran kantaja. Miksi aina ei voi olla vain kivaa? Analyysisuunnitelmia, harjoitustöitä, pyh.

Melkein ehdin innostua lusikoilla soittamisesta (ja laulamisesta polkan tanssimisesta), miniatyyrinäpertelystä ja enemmästäkin liveroolipelaamisesta, mutta sunnuntai-iltana muistin, että en olekaan musikaalinen, että meidän asuntoomme ei kerta kaikkiaan mahdu enää yhtäkään uutta harrastusta ja että tulin loppubriiffissä innostuneena ja mielenterveyden nestehukan johdosta horjuttua käyttäneeksi julkisesti sanaa synergia. Miten noloa. Jos elämäni olisi sarjakuvaa, se olisi saattanut olla hauskaa.

Sunnuntai, ilonpilaaja, viikon masentavin päivä. Vihaan sitä.

Laura 25.10.04 18:57