« Nuoren miehen perunamuusi | Etusivu | Top 5 painajaisaiheet »

syyskuu 21, 2004

Gradukauhu

Se lähestyy vääjäämättä. Iso G nimittäin. Tampereen yliopistossa ei ole enää juurikaan jäljellä mielenkiintoisia sivuaineita, joiden sivupoluilla kaarrellen vältellä väistämätöntä. Ja se opintotuki…

Sukulaisnainen kysyi viime kesänä, "että kuinkas kauan sitä sun koulua vielä kestää", ja yllätettynä olin pakotettu keksimään jonkin määrän aikaa, jonka kuluttua olisin muka valmis. Suusta lipsahti kolme vuotta (aika, jonka opintotuki vielä erittäin kireästi laskien ja töitä paiskien riittää).

"Siis olet ollut jo n vuotta ja vielä kolme vuotta? Kauhistus, minä en jaksaisi millään."

Mutta kun kohdallani ei ole kyse siitä, että jaksanko jatkaa vai enkö: en uskalla lopettaa. Gradu itsessään on melkoinen mörköpeikko. Jo näin nolla sivua kirjoittaneena tuntemukset vaihtelevat epätoivosta hulluun toiveikkuuteen.

Toinen vastustava tekijä on tulevaisuuden epävarmuus valmistumisen jälkeen. Opiskelijamaailman jälkeinen elämä on suuri musta aukko. Ei tukiverkkoa, ei yhteisöä. Opiskelijaelämästä tuttavia on löytynyt helposti, mutta miten muka työelämä sosiaalistaa vapaa-ajalla? Luultavasti en saa töitä opiskelupaikkakunnalta, koska tänne haluaisivat jäädä kaikki muutkin samojen alojen opiskelijat, ja tunku jopa sijaisuuksiin on huikea. Luultavasti edessä on siis muutto jonnekin aivan vieraille kunnaille tai tulevaisuus ylikoulutettuna kaupan tätinä Tampereella. Poikaystävällä ei ole juurikaan toiveita työstä Tampereen ja Helsingin ulkopuolella. Tenkkapå silläkin suunnalla.

Valmistuminen tietää kaiken tunnetun loppua.

Miten kukaan uskaltaa tehdä sen?

Laura 21.09.04 17:40