« Naapuruston likaiset salat | Etusivu | Nuoren miehen perunamuusi »

syyskuu 18, 2004

Oi, poikamies

Pikkuveli on muuttanut pois kotoa opiskelemaan. Sille ei riittänyt, että sille alkoi yhtäkkiä kasvaa partaa, että se alkoi juoda kaljaa, että se ajoi ajokortin, että se kirjoitti ylioppilaaksi ja että kasvoi pidemmäksi kuin äiti ja lopulta pidemmäksi kuin minä. Kokonainen oma elämä, jonka sisällöstä minulla ei ollut juurikaan aavistusta, ei riittänyt. Omilleen piti lähteä.

On varmaan helppoa arvata, että tässä on kyse enemmän minun kriisistäni kuin että pikkuveljellä olisi mitään varsinaista ongelmaa.

Tänään vierailin ensimmäistä kertaa pikkuveljen ”kotona”. Vilpittömäksi hämmästyksekseni saan melkein koko lyhyen vierailun ajan katsella veljen selkää – hän tiskaa. En ole ikinä nähnyt veljen tiskaavan. Silmäni ovat pullahtaa kuopistaan kahvimukiin.

- Onpas hyvä, ettet sä oo sentään yrittänytkään siivota. Se ois kyllä ollut tosi epäilyttävää.

Veli kääntyy katsomaan riutunein kasvoin. Riutuneisuus ei onneksi johdu armottomasta valvotusta siivousyöstä eikä ankarasta biletyksestäkään, jota asunnossa kyllä on harrastettu eilen illalla kämppiksen ja kavereiden toimesta, vaan rehellisestä flunssasta. Pikkuveli tunnustaa, että bileiden jälkiä oli ollut pakko siivota, ennen kuin sisko ja äiti pöllähtävät paikalle. Eikö sitä muka näe?

Kirjoituspöytä, tietokone, levitettävä sohva sängyn virkana, Myrkyn Firkin-kissa -spesiaaleja (en kyllä kehtaa etsiä linkkiä) ja akuankkoja, vessan ovessa kyltti ”kepityskielto”, kaksi tuolia ja pöytä. Mikroaaltouuni. Mitä muuta sitä nuorimies tarvitsee?

Äidin, joka hakee viikoittain pyykit ja tuo puhdasta tilalle.

Laura 18.09.04 20:18