« Voih, vanhemmat | Etusivu | Tyttö ja helmikorvakoru »
elokuu 20, 2004
Riddickin aikakirjat
Tämä merkintä saattaa pilata nautintonne.
Elokuvakokemus Riddickin aikakirjat on täten koeteltu Finnkinon viiden euron päivässä.
Mitähän tästä nyt sanoisi? Vieruspenkin pikkupojilla oli kovasti hauskaa, hihittivät paljon. Ehkä olisi ollut terveellistä vain antaa mennä ja hihitellä mukana, mutta tarkan markan naisena ei viisi elämykseen sijoitettua euronrahaa ole naurun asia.
Puhutaanko juonesta? Elokuvassa on selvästi havaittavissa juoni, ja siinä pysyy kärryillä liikoja ajattelematta. Jotenkin jossain vaiheessa vain tulee tunne, ettei oikein ymmärrä, miksi tehdään näin. Voisi siis sanoa, että juonessa on epäuskottavia ratkaisuja, ja kohtia, jotka jättävät katsojan äimän käkenä aapisen laidalle. Hmm. Ei puhutakaan juonesta.
Puhutaan sen sijaan lavastuksesta, joka oli monessa kohtaa mainio. Hmm. Tosin suurella vakavuudella tehtäväänsä syventyneen näköiset itseltään sisuksia raastavat patsaat herättivät teinipojissa mitä suurimmat kikatukset. Jos olisin kehdannut, minäkin olisin tihittänyt siinä kohtaa enkä niiden ennalta-arvattavien one-linereitten kohdalla. Kuten en tehnytkään. Vaihdetaan puheenaihetta.
Jos siirrämme kriittisen katseemme näyttelijätyöskentelyyn, voimme kehua etenkin Vin Dieselin upeaa luonneroolityöskentelyä. Kyllä sellaisetkin näyttelijät, joita monet stereotyyppisesti pitävät vain machoilevina lihaskimppuina, pystyvät luonnerooliin – jos hahmon luonne vain on sopiva. Näyttelijän äänen ärsyttävään mörinäänkin tottui elokuvan myötä. Muut näyttelijät ja heidän roolisuorituksensa taas – ei puhuta niistä.
Realistisuus ja fysiikan lait, kuten auringonnousua pakoon juokseminen… Tai no, jätetään se aihe suosiolla sikseen.
Riddickin aikakirjojen myötä käsitykseni, että ainoa tärkeä elementti elokuvakokemuksen laadun kannalta on asenne, vain vahvistuu. Ette nimittäin saa nyt käsittää minua väärin. Riddick oli oikein mukava ja viihdyttävä elokuva. Kunhan katselija kääntää teatterin valojen himmentyessä sitä henkistä katkaisijaa, jolla hoitaa tärkeimpiä korkeampia aivotoimintojaan.
Pääsee Riddickiä katsellessaan ainakin tehokkaasti todellisuutta hetkeksi pakoon, mikä lienee elokuvien tärkein tehtävä. Parhaimmillaan Riddick on näyttävä, ja jollei muuta tekemistä ole, voi bongailla pahisten stormtroopereiden valuraudan peittämiä tiukkoja peboja (kunnia mealle).
Laura 20.08.04 15:19Heh, minä puolestani pidin Riddickistä ;)
...kuinka KUKAAN voi olla pitämättä elokuvasta jossa on kokonainen rotu käännynnäisiä kiertämässä universumia, tuhoten ja tappaen, lähes yksinomaan omien utopistis-uskonnollisten aatteidensa ohjaamina.
Voi, olin taas pahisten puolella!
Ja Riddickistä tuli niiden uusi Lord-Marshal ;)
Kirjoitti Terjo 21.08.04 13:16
Hei, huomaa nyt, että minäkin pidin siitä kyllä. Tietoinen mieleni vain yritti välillä nostaa päätään ja viedä kaiken ilon.
Missään elokuvassa, jossa a) koko universumi on vaarassa ja b) vain yksi mies voi pelastaa sen, ei voi olla mitään vikaa, koska niitä on tehty niin paljon ;)
Kirjoitti Laura 21.08.04 13:41
Saat anteeksi :)
Kun ei kumminkaan voi olla kovin kauaa eri mieltä kenenkään sellaisen kanssa jonka blogia ja olohuonetta koristaa vihreä kissa.
Kirjoitti Terjo 21.08.04 17:07
Minä pidin siitä, että loppu ei ollut täysin onnellinen kenenkään kannalta. Kaikki saivat jotain, mutta kukaan ei sitä mitä eniten halusi.
Kirjoitti Hanne 21.08.04 20:19
