« Tuliseremonia | Etusivu | Viikonlopun putki »

elokuu 14, 2004

Paluu hetkiin

Syksy on ehdottomasti lempivuodenaikani. Kirpeä ilma ja silti lämmittävä aurinko. Ihanien syysvaatteiden ja asusteiden kaivaminen hyllyn perältä. Helpotus helteistä. Miellyttävä pehmeä lasku koulun/yliopiston arkeen. Yliopistosyksyt ovat sikälikin miellyttäviä, että ne alkavat niin myöhään. Mutta syysilmat olisivat voineet vähän odottaa! Kyllä ne vielä olisivat ehtineet.

Mennä viikolla arvasin tuomiokirkon pihalla syljeksivästä ja kiroilevasta lapsoslaumasta, että koulut ovat alkaneet. Opiskeluinnostuksessa kävin noutamassa n:nnen vuoden opiskelijan lukuvuositarrani ja harhailin tovin sadetta pitämässä Akateemisen kirjakaupan lyijykynäosastolla. Mitä kaikkea ihanaa nykyajan koululaiselle onkaan tarjolla! Minuahan ei kohderyhmäiässä edes viety kirjakauppaan, vaan vanhemmat toivat koulutilpehöörit kuin manulle illallisen. Nykyään sitten, kun itse saa päättää rahoistaan, täytyy tehdä kuten muutkin ja ostaa tavallisia keltaisia lyijäreitä ja pistää säästyneet rahat lähikaupan maitoon tai kapakan kaljaan tai puhelinlaskuun.

Akateemiseen alun perin kävellessäni oli sydämeni pysähtyä. Muutama vuosi sitten (tai vähän enemmän) seurasin Salaisten kansioiden ohella mitä tiiviimmin Millenniumia. Sarjan tapahtumista muistan enää oikeastaan vain yhden jakson: sen kaikkein hirveimmän. Joku kieroutunut henkilö sieppasi nuoria ja piti heitä vankina. Mielipuoli sieppaaja oli jostain syystä viehtynyt hissimusiikkiin ja ellei esitelmöinyt musiikkityylin epäarvostetusta asemasta, soitti taukoamatta uhreilleen jotain tiettyä tyylilajin kappaletta. Ottaen huomioon, miten raivostuttavaa muzak on, roiston pahuus oli kyllä aivan käsittämättömissä mitoissa.

(Oli siinä myös mätäneviä ruumiita ja verikoiria ja muuta inhaa, joten pelkällä huonolla musiikilla minulle ei sentään saa elinikäisiä arpia sisimpään.)

Jakso/tuplajakso oli kyllä niin hirveä, että muistan vieläkin, miten tuo vangeille ikuisena luuppina soitettu kappale menee. On varmaan helppo tässä vaiheessa arvata, miksi sain sätkyn kirjakauppaan astuessani. Versio ei ollut sama, mutta kappale ehdottomasti.

Olisin voinut kääntyä kannoillani 180 astetta. Toisaalta kaikki paha viehättää, ja jäin tunnelmoimaan lyijykynäosastolle kaksinkertaisten muistojen kera. Ainutkertainen sattumahan tuo sentään oli.

Laura 14.08.04 19:19